Tunnekeskeinen pariterapia (Johnson, 2004; Greenberg & Johnson, 1988) on tehokas lyhytkestoinen lähestymistapa parisuhdekriisissä olevien parien ongelmiin. Sen avulla voidaan muuttaa jumiutuneita vuorovaikutusmalleja ja kehittää turvallista kiintymyssuhdetta ja mahdollistaa lähestyttävyys tunnetasolla.

Terapiaprosessi on suunniteltu vietäväksi läpi 8-20 istunnon aikana, mihin voi sisältyä toisen yhteistapaamisen jälkeen yksilötapaamiset. Näiden yksilötapaamisten aikana on mahdollista tarkistaa molempien tavoitteet ja sitoutuminen terapiaan, samoin mahdolliset muut suhteet ja väkivaltaisuus parisuhteessa. Teoria aikuisrakkaudesta eli kiintymyssuhdeteoria yhdessä systeemisen teorian ja kokemuksellisen terapian kanssa luo tunnekeskeinen pariterapia perustan. Tutkimukset osoittavat, että hyvä kiintymyssuhde lisää fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja hyvinvointia, auttaa toipumaan traumasta ja stressistä ja edistää yksilön kehitystä.

Kiintymyssuhdeteoriassa parisuhteen kriisit voidaan parhaiten ymmärtää eroahdistuksen ja turvattoman kiintymyssuhteen näkökulmasta. Kiintymyssuhde viittaa henkilöiden välillä olevaan tunnesitoutumiseen, mikä luo ja säätelee läheisyyttä kiintymyksen kohteeseen, ja sisäisiin työskentelymalleihin, jotka heijastelevat sisäistyneitä käsityksiä oman itsen rakastettavuudesta ja arvosta sekä siitä, missä määrin toiset ovat käytettävissä riippuvuuden kohteina. Parisuhdekriisissä eivät itse kiintymystarpeet ole ongelma vaan pikemminkin se, kuinka kumppanit prosessoivat ja tuovat esiin kiintymystarpeitaan turvattomaksi ja uhkaavaksi koetussa tilanteessa.

Tunnekeskeisessä pariterapiassa voimakkaat negatiiviset tunteet nähdään parisuhdekriisin ylläpitäjänä. Vahvat tunteet ottavat valtoihinsa ja muuttavat maailmaa – elämän näyttämö ja siinä olevat ihmiset nähdään uudessa valossa. Jumiutuneessa suhteessa nämä tunteet toisaalta heijastavat, toisaalta pitävät yllä jäykkää, rajoittunutta vuorovaikutusmallia. Tämä malli tekee turvallisen kiintymisen ja tunnesitoutumisen mahdottomaksi parisuhteessa.

Tunnekeskeinen pariterapia katsoo ihmisten sisälle (intrapersonal) - kuinka kumpikin muodostaa tunnekokemuksen suhteessa olemisesta. Tältä osin muutos terapiassa tapahtuu yksilön sisäisessä tunnemaailmassa.

Tunnekeskeinen pariterapia katsoo ihmisten välille (interpersonal) – millä tavalla kumppanit sitoutuvat toisiinsa, millainen on suhteen vuorovaikutuskehä. Terapian tavoitteena on saada syntymään toimivaa vuorovaikutusta parin välillä.

Terapian tavoitteet ovat:

  • Tunteiden prosessoinnin avulla laajentaa ja uudelleen organisoida tunnetasolla vastaamista ja saavutettavissa olemista.
  • Muuttaa parin vuorovaikutusasemia, parin vuorovaikutusta ja ”yhteistä tanssia”.
  • Luoda turvallista sitoutumista toisiinsa.

Tunnekeskeinen pariterapia on eksperientaalista (Carl Rogers) ja keskittyy nykyhetkeen ja primaaritunteisiin. Terapia tuo esiin kokemusta primaaritunteiden tasolla. Terapia on systeeminen ja keskittyy prosessiin, asemiin ja vuorovaikutusmalleihin. Asemalla tarkoitetaan suhdetta kontrolliin ja läheisyyteen parisuhteessa. Terapeutti nähdään tunnekeskeisessä terapiassa prosessikonsulttina ja prosessissa hyödynnetään runsaasti toistoa. Tunteita ja kiintymyssuhdekehää lähestytään vähän kerrallaan pienin askelin sitä mukaa, kun asiakkaiden valmius niiden kohtaamiseen lisääntyy.

Terapian lähtökohtana on ajatus, että ihminen tarvitsee aina sitoutuneita toisia ihmisiä elämäänsä. Syntyvän lapsen ensimmäinen kysymys kuuluu ”Onko tällä planeetalla yhtään ihmistä minua varten?” Vuoden ikäinen, muutaman viikon perheessä ollut adoptiotyttö ei lähde ensimmäisen kuukauden aikana minnekään äidin sylistä. Tällä tavalla hän kysyy 24 tuntia vuorokaudessa äidiltä: ”Oletko sinä minun äitini nyt ja aina?” Ja kantamalla tytärtään sylissä äiti vastaa 24 tuntia vuorokaudessa: ”Minä olen sinun äitisi nyt ja aina”. Vasta sitten, kun vastaus on lopullisesti tullut sisäistetyksi molempien mieleen, tyttö on valmis lähtemään tutkimaan muuta ympäröivää maailmaa. Sama prosessi on nähtävissä kahden vastarakastuneen välillä: he tarvitsevat joka hetki toisen läheisyyttä, jotta voivat sisäistää toisen pysyvästi mieleen. Vasta sitten, kun rakastava kuva toisesta ja itsestä on sisäistynyt, voi taas keskittyä enemmän muuhun ympärillä olevaan elämään.

Pysyvä suhde toiseen ihmiseen muodostaa yksilön olemassaololle turvallisen perustan ja turvasataman. Isä ja pieni poika ovat uimarannalla. Isä ui rannan lähellä, 3-vuotias leikkii hietikolla. Niin kauan kuin isä on näkyvissä, lapsen elämässä on kaikki hyvin. Jos isä häviäisi veden alle, samalla häviäisi turvallinen perusta lapsen elämästä. Kun turvallinen perusta elämästä häviää, silloin ihmisen tarvitsee turvasatamaa. Entä jos turvasatama onkin vajonnut veden alle? Pieni poika yksin rannalla? Kun parisuhteessa toinen ilmoittaa yllättäen lähtevänsä, elämän perusta romahtaa – ja turvasatama kävelee ovesta ulos ja kääntää sinulle selkänsä – olet yksin, kuin pieni lapsi huutamassa sydäntä särkevästi rannalla.

Kiintymyssuhteessa ei ole kyse vain ystävyydestä, vaan ihmiseen evoluution myötä sisään rakennetusta tarpeesta olla yhteydessä johonkin tärkeään ihmiseen. Me tarvitsemme elämäämme ainakin yhden ihmisen kiintymyksen kohteeksemme. Kiintymyssuhteen merkitys nousee esiin, kun elämässä tapahtuu jokin kriisi, tai muutos. Näitä elämän kuviot muuttavia tapahtumia voivat olla mm. lapsen syntymä tai kuolema, omien vanhempien kuolema, tai ero. Tällaisina hetkinä turvasataman tarve nousee esiin. Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa lapset lähtevät pois kotoa. Jos parin keskinäinen tunnesuhde on ollut hyvin niukka, keskinäisen läheisyyden puuttuminen nousee pintaan juuri silloin: olen parisuhteessa, mutta olen kuitenkin henkisesti yksin ja yksinäinen. Ulkoinen tapahtuma saattaa toimia laukaisevana tekijänä masennukselle, jonka varsinainen perusta voi olla muualla, vaikkapa ”olen parisuhteessa mutta yksinäinen”. Tällainen yksinäisyys kuvastuu hyvin tilanteessa, jossa rakastelun jälkeen nainen alkaa itkeä: vastakohtana fyysiselle läheisyydelle nainen kokee itsensä psyykkisellä tasolla täysin yksinäiseksi.

Kiintymyskäyttäytyminen aktivoituu silloin, kun oma tarvitsevuus nousee jossain elämäntilanteessa erityisesti esiin. Juuri näillä ”tarvitsevuuden hetkillä” määrittelemme suhteen laadun, toisen ja itsen uudelleen.

”Kun keskenmeno tuli ja vauva kuoli, sinä jätit kokouksesi kesken ja tulit minun luokseni. Olit tukenani, kun minä tarvitsin sinua. Sinä olet ihminen, johon minä luotan, jota minä arvostan, jota minä rakastan, ja jonka kanssa olen valmis jakamaan koko elämäni.”

Voidaan sanoa, että yhdessä kestetyt ja jaetut elämän ilot ja surut sementoivat suhteen – suhde lepää vakaasti niiden varassa. Jos tarvitsevuuden hetkellä toinen ei osaakaan olla jakamassa elämäämme, voi siitä seurata ahdistusta ja pettymystä, joka voi säilyä läpi elämän.

Kiintymyssuhdeteoria pariterapian perustana

Aikuisrakkauden teoria eli kiintymyssuhdeteoria kertoo myös, mikä on terapian tavoite. Tavoitteena ei ole ainoastaan parisuhdekriisin tyynnyttäminen vaan uuden turvallisen tunnesiteen luominen. Jos terapiassa keskitytään vain ongelman ratkaisuun ja kriisin minimoimiseen, päästään kyllä ensimmäisen asteen muutokseen, mutta pari yleensä palaa yleensä aikaisempaan negatiiviseen käyttäytymismalliinsa. Kun muutokset terapiassa liittyvät keskinäisen suhteen rakentamiseen uudessa valossa ja sisäisten toimintamallien muutokseen, puhutaan toisen asteen muutoksista, jotka mahdollistavat pysyvän muutoksen parisuhteessa.

Kun kysymykseen ”oletko sinä käytettävissä kiintymyskohteenani” tulee kielteinen vastaus, tämän kielteisen vastauksen tuottamassa eroahdistuksessa voidaan nähdä kolme eri vaihetta:

1. protesti, vastustaminen, pyrkimys palauttaa menetetty yhteys kiintymyksen kohteeseen

2. masennus, epätoivo

3. irrottautuminen kiintymyksen kohteesta

Tältä pohjalta kriisissä olevan parin olennaisin kysymys ei ole riidan aiheessa, vaan siinä, miten turvallisena tai turvattomana tässä tilanteessa suhde määritetään. Kun kiintymyssuhde on turvaton, mikä tahansa erimielisyys muuttuu asiakeskustelusta suhteen määrittelyksi ja sitä kautta kumppanin määrittelyksi. Jos turvattomassa suhteessa kumppani unohtaa toisen syntymäpäivän, se muuttuu suhteen määrittelyksi: ”En merkitse sinulle sen vertaa, että välittäisit muistaa minua syntymäpäivänäni”. Se voi muuttua ihmisen määrittelyksi:”Sinä olet aina ollut itsekeskeinen ihminen, joka ei ajattele mitään muuta kuin omaa egoaan”. Parisuhteessa molemmilla on käytettävissään maailman tehokkain ase: he voivat määritellä toisensa ihanina ja rakastettavina – tai sitten kelvottomina, pätemättöminä ja hävettävinä ihmisinä.

Pariterapian onnistumisen kannalta on tärkeää, missä etääntymisen tai eroahdistuksen vaiheessa pari on. Jos jompikumpi on jo irrottautunut toisesta kiintymyksen kohteena, voi olla, että terapeutin ainoaksi tehtäväksi jää, miten auttaa pärjäämään elämässä sitä osapuolta, joka olisi vielä halunnut vielä jatkaa yhdessä. Ja jos kyseessä on lapsiperhe, miten toimia erossa niin, että turvataan lasten hyvinvointi.

Tunnekeskeisen pariterapian perusoletukset

1. Jäykkä vuorovaikutusmalli heijastaa ja toisaalta ylläpitää tunnetilaa.

2. Negatiivinen tunnetila heijastaa ja luo jäykkää vuorovaikutusmallia.

3. Kumppanit eivät ole patologisia tai kehityksessään jälkeenjääneitä, vaan he ovat suhteessaan jumiutuneita.

4. Tunteet nähdään muutoksen kohteina ja muutoksen aikaansaajina. Tunne organisoi vuorovaikutusta, suuntaa ja muotoilee vastaamista toiselle, tuo esiin omia tarpeita ja toiveita sekä värittää tapahtumia. Tunne on ”kiintymyssuhdetanssin musiikki”. Tunteilla on usein etusija toiminnan määrittäjänä – ”tunteet ottavat vallan tai vievät mukanaan”.

5. Muutos terapiassa edellyttää uudenlaisia tunnekokemuksia ja uudenlaista kokemusta keskinäisestä suhteesta.

6. Tuloksellinen pariterapia keskittyy suhteen turvallisuuteen, molemminpuoliseen tunnetason lähestyttävyyteen ja vastaamiseen.

Tunnekeskeisessä pariterapiassa tunteet jaotellaan primaaritunteisiin ja sekundaaritunteisiin. Tässä terapiamallissa primaaritunteita ajatellaan olevan kuusi:

1. Suuttumus, joka liittyy puolensa pitämiseen, itsen puolustamiseen ja omien tarpeiden esiintuomiseen

2. Suru, joka liittyy tuen hakemiseen ja vetäytymiseen

3. Yllättyminen, innostuminen, joka liittyy lähestymiseen ja tutkimiseen

4. Inho, häpeä, joka liittyy piiloutumiseen, karkottamiseen ja välttämiseen

5. Pelko, joka liittyy pakenemiseen, jäädyttämiseen ja tavoitteesta luopumiseen

6. Ilo, joka liittyy kontaktin luomiseen ja kiinnittymiseen

Tavoitteena terapiassa on se, että asiakkaat voivat kohdata itseään ja toista enemmän primaaritunteiden tasolla. Sen sijaan että mustasukkaisen kumppani ilmaisisi raivoaan kumppanilleen, hän voisikin tuoda esiin omaa tarvitsevuuttaan, avuttomuuttaan ja pelkoaan toisen menettämisestä.

Esimerkki muutosprosessista tunnekeskeisessä terapiassa:

Miehen kylmä vetäytyminen nähdään välinpitämättömyyden ja tunteettomuuden sijaan avuttomuuden näkökulmasta. Mies ei uskalla ilmaista omia tunteitaan, koska pelkää joka kerta tulevansa mitätöidyksi ja yliajetuksi. Muuttuneessa tilanteessa mies voi vaatia omien tarpeidensa kunnioittamista ja hän tulee samalla tunnetasolla enemmän saavutettavaksi.

Naisen kriittinen vihamielisyys nähdään pelon ja surun näkökulmasta: nainen pyytää mieheltä turvaa. Uusi näkökulma mahdollistaa molemmille kokea lisääntyvää turvallisuuden tunnetta suhteessa kumppaniin. Molemmat pystyvät kääntymään toistaan kohti ja ilmaisemaan omaa tarvitsevuuttaan, avuttomuuttaan ja pelkojaan. Uudenlainen kiintymysvuorovaikutuksen kehä syntyy ja korvaa entisen negatiivisen kehän (esim. takaa-ajaja – vetäytyjä, kritisoija – puolustautuja). Positiivisista kehistä tulee itseään vahvistavia ja tämä luo perustan pysyvälle muutokselle. Suhteesta tulee molemmille turvallinen satama ja parantava ympäristö.

Tunnekeskeisen pariterapian vaiheet

I Negatiivisen kehän pysäyttäminen

1. Yhteistyösuhteen luominen ja ongelmien kartoittaminen

Tavoitteina on hahmottaa parin keskeiset ongelmat kiintymyssuhteen näkökulmasta ja luoda turvallinen yhteistyösuhde parin molempien osapuolten kanssa. Alkuvaiheessa selvitellään kummankin osapuolen tavoitteita ja niiden yhteensopivuutta sekä tunnekeskeisen pariterapiaan sopivuutta hoitomuodoksi. Samoin luodaan kuvaa sekä kummankin oman elämän että yhteiselämän merkittävistä vaiheista ja selvitetään osapuolten sitoutumista suhteeseen.

2. Kielteisen kehän tunnistaminen

Tavoitteena on hahmottaa parin negatiivinen kehä ja kummankin asema kehällä.

Terapiassa usein esiin tulevassa kehässä nainen on vaativan takaa-ajajan (hyökkääjän) asemassa ja mies puolustautujan ja vetäytyjän asemassa. Joskus molemmat asiakkaat ovat hyökkääjän asemassa. Tällainen tilanne voi olla lähtöasemaltaan hyökkääjä-vetäytyjä tilanne, jossa vetäytyjä on joutunut niin selkä seinää vasten niin, että myös hän on siirtynyt hyökkääjän asemaan. Jos molemmat ovat vetäytyjän asemassa, se voi olla tulosta hyökkääjä-vetäytyjä asetelmasta, jossa hyökkääjän luovuttamisen jälkeen vetäytyjä ahdistuu ja ehdottaa pariterapiaan menemistä. Naisen esiintyminen miestä useammin takaa-ajajan roolissa näyttäisi johtuvan siitä, että naiset kokevat enemmän muutoksen tarvetta suhteessa ja ottavat miestä useammin parisuhdeasioita esiin.

3. Vuorovaikutusasemien takana olevien kiintymystarpeiden esiintuominen

Asiakkaita autetaan hahmottamaan omia piilossa olevia tarpeitaan ja tuomaan niitä esille tavalla, joka luo mahdollisuuden avautumiseen ja läheisyyteen. Asiakkaiden ilmaisemien sekundaaritunteiden kautta siirrytään primaaritunteiden tasolle. Tässä vaiheessa terapeutin pitää olla varautunut ”pysäyttämään toisen ampumat luodit”. Jos toinen sanoo vaikka: ”En minä ole sinun äitisi!”, terapeutti voi todeta: ”Sinusta tuntuu oudolta kuulla hänen sanovan noin, et ole tottunut sellaiseen.”

4. Ongelman uudelleen määrittely negatiivisen kehän, sen takana olevien tunteiden ja kiintymystarpeiden avulla

Asiakkaita autetaan tunnistamaan ja ilmaisemaan kielteisen kehän takana olevia piilotettuja tunteitaan, tarpeitaan ja niissä kokemiaan loukkauksia. Negatiivinen vuorovaikutuskehä nähdään parin ongelmana ja stressin ja tunnetasolla etääntymisen aiheuttajana. Tämä vähentää keskinäistä syyttelyä ja vihamielisyyttä, negatiivinen kehä pysähtyy ja terapiassa on tässä vaiheessa päästy ensimmäisen asteen muutokseen. Ensimmäisen asteen muutokselle on ominaista se, että siinä parisuhteen vuorovaikutuksessa ei tapahdu vielä rakenteellista muutosta.

II Vuorovaikutusasemien muuttaminen

1. Piilotettujen tunteiden integroiminen.

Tavoitteena on poissuljettujen tunteiden, tarpeiden, pelkojen ja itsen eri puolien tunnistaminen, liittäminen omaan itseen kuuluviksi ja mukaan tuominen vuorovaikutukseen. Intensiivisten kokemuksiensa, tunteidensa ja tarpeidensa tutkimiseen antautuvat hyötyvät eniten tunnekeskeisestä terapiasta. Aiemmin tunnistamattomat tunteet pyritään kohtaamaan, erittelemään ja ilmaisemaan. Kiintymyssuhdetarpeet ja toiveet, kysymys omasta arvosta ja rakastettavuudesta voivat tulla esiin. Vaiheen intrapsyykkisessä työskentelyssä lähdetään liikkeelle vetäytyjästä, jotta hänet saadaan olemaan saatavilla silloin, kun takaa-ajajaa vuorostaan autetaan uudestaan lähestymään vetäytyjää.

2. Kumppanin uuden kokemuksen ja uuden vuorovaikutustavan hyväksyminen.

Vaiheessa autetaan paria hyväksymään toistensa uudet tunnekokemukset ja autetaan näin laajentamaan vuorovaikututusta: miten he näkevät, määrittelevät ja reagoivat toisiinsa. Kun on tottunut vuosia näkemään kumppaninsa tietynlaisena, voi olla vaikeaa nähdä tämä ilmaisemassa tarpeitaan uudella tavalla. Voi myös olla vaikeaa luottaa muutoksen pysyvyyteen. Terapeutin tehtävänä on auttaa toista kuulemaan ja vastaanottamaan uudenlaisia viestejä ja vuorovaikutusta.

3. Kiintymistarpeiden ilmaiseminen, tunnesuhteen uudelleen määrittely ja uuden vuorovaikutusmallin hyväksyminen.

Muutosprosessin kannalta keskeistä on se, että vetäytynyt puoliso sitoutuu uudelleen suhteeseen ja aiemmin syyttelevä ja kriittinen hyökkääjä pehmenee. Näin suhteeseen pääsee syntymään itseään vahvistava positiivinen kehä. Kumpikin on yhteydessä omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa ja niitä ilmaistaan tavalla, mikä tekee niihin vastaamisen helpommaksi.

III Uuden vuorovaikutuskehän lujittaminen ja integrointi

1. Uusien ratkaisujen löytäminen vanhoihin ongelmiin

Elämään kuuluvien ongelmien ratkaiseminen onnistuu, koska kyse on enää ongelmanratkaisusta eikä suhteen määrittelystä. Kun suhde on turvallinen, ei tarvita erikseen ongelmien ratkaisun tai parisuhdekommunikaation opetusta, kun jokainen ongelma ei ole vaarassa laajeta suhteen määrittelyn kautta toisen ja tämän suvun tai kansakunnan määrittelyksi. Turvallisessa kiintymyssuhteessa ei ole enää tällaisia laukeamisherkkiä panoksia, jotka ovat valmiina räjähtämän ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa.

2. Kiintymyskäyttäytymisen uusien asemien ja uuden kehän vakiinnuttaminen

Tunnetasolla saatavilla oleminen, vastaaminen ja suhteen näkeminen uudessa valossa lujittaa uusia asemia ja kiintymyssuhdetta. Asiakkaita autetaan hahmottamaan työtä, jonka he ovat terapiaprosessin aikana tehneet, ja uutta tarinaa, jonka asiakkaat ovat parisuhteestaan luoneet. Vastakohtana parin vanhalla epäonnistumistarinalle uudessa tarinassa asiakkaat ovat ymmärrettäviä ja rakastettavia ihmisiä. Terapeutin tehtävänä ei ole olla ”ihmeterapeutti”, sillä ihmeet häviävät ja ihmeen vaikutus voi hävitä terapeutin häviämisen myötä. Kun tehty työ nähdään asiakkaiden tekemänä se tekee heidät kykeneviksi ratkaisemaan elämäänsä kuuluvia ongelmia.

Interventiot

1. Empaattinen reflektio organisoi asiakkaan kokemuksen uudelleen, niin että asiakas kenties ensimmäistä kertaa hahmottaa oman tilanteensa. Terapeutti on ikään kuin tunteen sijaiskokija ja uudelleenorganisoija.

2. Validointi
”Olit niin ahdistunut, että et pystynyt ajattelemaan. Kun olemme hyvin ahdistuneita, ajatuksetkin saattavat harhailla.” Validointi tarkoittaa sitä, että toisen tunteet ja ajatukset nähdään ymmärrettävinä ja loogisina.

3. Herättävät ja avaavat kysymykset
”Mitä sinussa tapahtuu, kun kuulet kumppanisi puhuvan noin?”

4. Tehostaminen
”Sinun kokemuksesi on, ettet voi koskaan luottaa häneen, ei ole turvallista olla toisen ihmisen varassa, pitää vain pärjätä aina omillaan. Oliko näin?”Samaa toistetaan yhä uudestaan tunnetasolla. Kysytään ”Ymmärsinkö sinua oikein”.

5. Tunneoletus
Et usko, että jos kumppanisi näkisi tämän tarvitsevan, avuttoman puolen sinusta, että hän voisi hyväksyä sinua. Niin sinulla ei ole muuta keinoa kuin pitää se puoli piilossa ja esittää vahvaa, hyökkäävästi puoliaan pitävää.”

6. Kertominen jostain toisesta (tai itsestä)
”Jostain syystä mieleeni tulee pari, joka…” Kun olet jumissa asiakkaan kanssa eikä mikään tunnu saavan asiakkaassa vastakaikua, voit etäännyttää tilannetta kertomalla tarinan muista. Voi olla, että asiakas löytää joitain yhtäläisyyksiä kertomuksen henkilöiden ja itsensä välillä.

Pehmentyminen tunnekeskeisessä pariterapiassa

Tähän vaiheeseen pääsyn edellytyksenä on

  • negatiivisen kehän rauhoittuminen,
  • vetäytyjän uudelleen sitouttaminen suhteeseen, jotta vihamielinen, hyökkäävä kumppani ei joudu taas pettymään siihen, että toinen ei olekaan tavoitettavissa vaan vetäytyy.

Pehmentymistilanteessa aikaisemmin vihamielinen, kriittinen puoliso saa kosketusta ”pehmeimpiin” tunteisiin ja on valmis ottamaan uudelleen riskin lähestyä kumppaniaan, joka on jo uudestaan lähestyttävissä ja valmis vastaamaan toisen lähestymiseen. Tässä haavoittumiselle alttiissa vaiheessa aikaisemmin vihamielinen kumppani tuo esiin omat kiintymystarpeensa ja pyytää toista vastaamaan niihin.

Tässä pisteessä molemmat ovat enemmän sopusoinnussa keskenään, sitoutuneita ja valmiita vastaamaan toisen kiintymystarpeisiin. Tällöin tapahtuu liittyminen, joka uudelleenmäärittelee suhteen turvasatamana ja turvallisena perustana.

Tunnekeskeisessä pariterapiassa molemmat kääntyvät toistaan kohden ja ilmaisevat omaa tarvitsevuuttaan tai avuttomuuttaan. Ei riitä, että he kuulevat kumppanin sanovan nämä asiat terapeutille, vaan heidän täytyy näyttää terapeutille, kuinka he ovat toimivat suhteessa toiseen. Kyse ei ole informaatiosta - ”kuulithan jo, mitä sanoin terapeutille” - vaan parin uskalluksesta ilmaista toisilleen omia tunteitaan ja toiveitaan. Pari voi kokea, ettei toiselle ole hyvä ilmaista omia tunteitaan ja toiveitaan, koska ne johtavat vain mitätöintiin tai hyökkäykseen. Jos turvattomassa suhteessa on mahdotonta tuoda esiin omaa tarvitsevuuttaan, silloin voidaan kääntyä kumppanin puoleen ja sanoa tälle (ei terapeutille): ”En tunne oloani kanssasi niin turvalliseksi, että voisin ilmaista sinulle omaa tarvitsevuuttani, avuttomuuttani tai pelkojani, vaikka voinkin kertoa niistä sinun kuultesi terapeutille”.

Jos toinen on jo irrottautunut suhteesta, hän joutuu toiselle kertomaan: ”En halua olla enää sinusta riippuvainen, olen jo irrottautunut sinusta rakkauden kohteena”. Jos toinen on jo irrottautunut suhteesta eikä halua enää palata, terapian tehtäväksi voi jäädä auttaa suhteen jatkamiseen halukasta osapuolta kestämään eroon liittyviä tunteita ja sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

Väkivaltaisuus parisuhteessa

Väkivaltaisten parien hoitamisen suhteen tunnekeskeisellä terapialla on samat kontraindikaatiot kuin yleensäkin pariterapian käytöllä väkivaltaisten parien hoidossa. Olennaista on se, ottaako tekijä vastuun omasta käyttäytymisestään, pelkääkö toinen osapuoli kumppanin väkivaltaisuutta ja käytetäänkö väkivaltaa toisen hallitsemiseen. Tunnekeskeinen pariterapia tähtää oman avuttomuuden ja tarvitsevuuden kohtaamiseen ja sen esiin tuomiseen kumppanille. Suhteessa, jossa toista käytetään hyväksi, tämä altistaisi entistä enemmän toisen henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi. Väkivaltainen osapuoli voi käyttää hyväkseen toisen avuttomuutta ja näin tunnekeskeinen pariterapia voisi lisätä väkivaltaiselle käyttäytymiselle tyypillistä toisen heikkojen kohtien hyväksikäyttämistä keinona hallita, alistaa, pelotella tai mitätöidä toista.

Kun kyse on henkisestä väkivallasta, väkivallan määritteleminen on vaikeampaa. Joskus pahin hyväksikäyttö ja toisen alistaminen tapahtuu massiivisen mitätöinnin ja henkisen nujertamisen avulla. Susan Johnson kertoo esimerkkinä tilanteen, jossa mies mitätöi vaimoaan väkivaltaisen vihamielisesti, mutta ei koskaan käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Naiselle oli diagnosoitu psykoottinen depressio. Nainen oli samaan aikaan myös omassa yksilöterapiassa ja sekä nainen että hänen yksilöterapeuttinsa olivat yksimielisiä siitä, että naisen depressio johtui naisen varhaisesta äitisuhteesta. Pariterapeutin kommentti oli, että jos hän eläisi samanlaisessa parisuhteessa kuin asiakkaat, hänelläkin olisi varmaan psykoottinen depressio, niin massiivista toisen alistaminen suhteessa oli. Jos masennusta tarkastellaan parisuhteen näkökulmasta, toimimattomassa parisuhteessa elävien uhka sairastua masennukseen on 25 kertaa suurempi kuin hyvässä parisuhteessa elävillä. (Weissman, 1987)

Trauma ja tunnekeskeinen pariterapia

Traumaattisessa tilanteessa on tyypillistä, että turvallinen perusta ja turvasatama puuttuvat, mikä pitää yllä trauman vaikutusta ja se taas lisää suhteeseen sisältyvää stressiä. Tunteiden säätely on keskeinen tekijä traumaan sisältyvässä stressissä, mikä edellyttää pariterapeutilta valmiuksia työskennellä terapiassa tunteiden kanssa. Tunnekeskeisessä terapiassa käytetään kiintymyssuhdeteoriaa ihmissuhteiden karttana ja pariterapian vaiheita käytetään korjaavien kokemusten tuottamiseen. Tunnekeskeinen terapia ei auta ainoastaan paria parantamaan parisuhdettaan vaan pariterapiaa voidaan käyttää trauman hoitamiseen. Kun trauman aiheuttamat pelot työntyvät traumatisoidun henkilön mieleen, hänen ei tarvitse jäädä niiden kanssa yksin. Tunnekeskeisessä pariterapiassa mukana ollut ymmärtävä kumppani on hänen tukenaan.

Miten traumatisoitujen parien suhde eroaa ei-traumatisoitujen parien suhteesta?

1. Pari kokee enemmän stressiä ja on vahvojen negatiivisen tunteiden vallassa. Parille on tyypillistä etäisyyden, puolustautumisen ja epäluottamuksen kehä, mikä altistaa parin joutumista negatiivisen tunnekuohun valtaan.

2. Terapiaan tarvitaan mukaan psykoedukatiivinen osa. Ihmiset eivät tiedä välttämättä mitään trauman vaikutuksista, jolloin terapiassa on tarpeen kertoa niistä. Jos esimerkiksi sodasta palanneet miehet eivät kerro kokemistaan traumoista kumppaneilleen, kumpikin alkaa elää omaa erillistä elämänsä. Näin pyrkiessään suojelemaan kumppaniaan kokemiltaan kauheuksilta sodan kärsinyt osapuoli jää yksin oman traumansa kanssa – ja kumpikin alkaa elää omaa toisistaan erillistä elämää.

3. Traumatisoidun ihmisen psyykkiseen rakenteeseen kuuluu sisään rakennettuna lisääntynyt valmius erilaisten päihteiden käyttöön ja väkivaltaisuuteen.

4. Liittyminen terapeuttiin on altis särkymään, terapeutti joutuu kiinnittämään siihen erityistä huomiota traumatisoitujen ihmisten kanssa työskennellessään. Asiakkaan silmissä terapeutistakin voi helposti tulla loukkaaja tai hyväksikäyttäjä – traumatisoitu ihminen joutuu olemaan varuillaan ja tarkkailemaan terapeuttiaan huolellisesti.

5. On odotettavissa tunnemyrskyjä, terapeutin täytyy olla valmiina ottamaan niitä vastaan eikä hänen pidä luovuttaa näiden takia. Aina kun joudutaan kohtaamaan itselle kipeitä asioita, ilmassa liikkuu vahvoja tunteita.

6. Terapeutin tehtävänä on ottaa vastaan tunteita, tyynnyttää niitä, ja toisaalta tunnekeskeisessä terapiassa terapeutin tehtävänä on myös voimistaa niitä, jotta heikot tai piilotetut tunteet saadaan itselle ja toiselle näkyviin. Joskus terapiassa asiakkaalle tulee ”flashback”, jokin muisto aktivoituu kuin se olisi tapahtunut juuri sillä hetkellä. Terapeutin tehtävänä on käydä tällainen välähdys läpi turvallisesti siten, ettei siitä tule uudestaan traumatisoivaa kokemusta, vaan tilanteeseen saadaan uutta näkökulmaa kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta.

7. Häpeä on voimakkaampi kuin positiiviset elementit. Terapeutin tehtävänä on auttaa kohtaamaan häpeä, kulkea mukana turvallisesti häpeässä. Häpeään saattaa sisältyä elementtejä ”olen huono ja arvoton, siksi minulle on käynyt pahoja asioita maailmassa, jollakin tavalla olen ansainnut ne”.

8. Terapian tavoite voi olla erilainen traumaparien osalta kuin ei-traumatisoiduilla pareilla. Esimerkiksi seksuaalisuuden osalta tavoitteet voivat olla rajoittuneempia. Riittävä tavoite voi olla se, että traumatisoitu henkilö kykenee jossain määrin toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan ihmissuhteessaan ilman että seksuaalisuusongelmat vievät parisuhteen ylipääsemättömiin ongelmiin. Yhtälailla tavoitteena on se, että kumppani oppii ymmärtämään trauman merkityksen traumatisoidulle osapuolelle. Näin seksuaalisia vaikeuksia ei nähdä kummankaan huonoutena tai pahansuopaisuutena, vaan parisuhteen kehällä esiinnousevina pulmina, joita voidaan pariterapiassa käsitellä.

9. Jos parilla on muuta terapiaa, on tarpeen tehdä heidän kanssaan asiakkaiden luvalla yhteistyötä, jotta kaikilla asiakkaiden kanssa työskentelevillä olisi jonkinlainen kokonaiskuva tilanteesta myös parisuhdenäkökulmasta. Toimimaton parisuhde voi olla yksi masennusta tai ahdistusta ylläpitävä tekijä.

Kiintymyssuhteen loukkaukset

Parisuhteessa tulee esiin, kuinka turvallinen kiintymyssuhde on. Kiintymyssuhdetraumassa on kyse siitä, että joku on loukannut tarvettamme olla hyvällä tavalla yhteydessä toiseen ihmiseen. Kyseessä on ihmisyhteyden loukkaus, mikä tuottaa suunnattoman määrän häpeää. Tämän häpeän ”todistajaksi” joutuu läheinen ihminen – ihminen, joka tuntee sinut.

Kiintymyssuhdetrauma: ”Kun tarvitsin sinua, sinä et ollut siellä. Minä makasin masentuneena lattialla ja aioin tappaa itseni. Sinä tulit, astuit ylitseni, käskit ryhdistäytyä ja sanoit meneväsi huoneeseesi soittamaan joitain puheluita. Päätin, että en tapa itseäni. Samalla päätin, etten koskaan turvaudu enää sinuun, ole sinun tukesi varassa.”

Kiintymyssuhdetraumassa on kyse toisen luottamuksen pettämisestä ja hylkäämisestä juuri sillä hetkellä, kun toinen erityisesti tarvitsisi tukea. Esimerkkinä voisi olla tilanne, jossa äiti tulee vauvan kanssa synnytyslaitokselta ja isä aloittaa samaan aikaan kolmen päivän kapakkakierroksen.

Trauma liittyy yleensä suhteeseen ja se määrittelee suhteen turvattomaksi: toiseen ei voi luottaa hädän tai tarvitsevuuden hetkellä.

Trauma aiheuttaa ylipääsemättömän esteen suhteen korjautumiselle. Olennaista muutosta suhteessa ei voi tapahtua ilman trauman kohtaamista.

Kyse ei ole siitä, mitä tapahtui eli trauman sisältö, vaan sen merkitys kiintymyssuhteelle: mitä tapahtunut merkitsee kiintymyssuhdetasolla trauman kokijalle.

Traumasta jää mieleen pysyvä jälki, joka voi aktivoitua vielä vuosikymmenien kuluttua kuin se olisi juuri tapahtunut. Ruumiissa aktivoituvat hetkessä juuri samat tuntemukset kuin varsinaisessa tilanteessa tapahtui. Trauma ei unohdu, aika ei paranna haavoja. Parantuminen tapahtuu ainoastaan trauman käsittelyn ja kohtaamisen kautta siten, että trauman merkitys kiintymyssuhdetasolla tulee ymmärretyksi.

Kiintymyssuhdetrauman hoitaminen

1. Kerrotaan, miten kiintymyssuhteen loukkaaminen tapahtui ja kerrotaan, miten se vaikutti. ”Ei koskaan enää!”

2. Toinen myöntää loukatun osapuolen kivun ja kykenee kertomaan tapahtumien kulun, niin että molemmat ymmärtävät sen. Tapahtuman käsittely kaiken kaikkiaan on merkittävä sikäli, että tätä kautta loukkauksen sisältämä tapahtuma tulee ennakoitavaksi, eikä enää olla käsittämättömän armoilla. Tämän ennustettavuuden kautta kyetään palaamaan ikään kuin normaaliin elämään ilman, että joutuu olemaan koko ajan varuillaan, josko tapahtuma voikin tapahtua uudelleen.

3. Loukattu osapuoli pystyy yhdistämään uuden kertomuksen ja tunteet ymmärrettäväksi uudeksi kokonaisuudeksi ja hän voi tunnistaa itsessään kiintymyssuhdepelkonsa ja oman tarvitsevuutensa.

4. Toinen ottaa vastuunsa tapahtuneesta, ilmaisee tunteet mukana aidosti katumusta, eikä esimerkiksi huuda: ”Hyvä on, pyydän jo kymmenettä, kertaa anteeksi, mitä muuta vielä vaadit”, jolloin hän ei olisikaan mukana aidosti ymmärtämässä loukatun tunteita.

5. Loukattu osapuoli pyytää tukea ja varmistusta, että toinen haluaa ymmärtää ja olla läsnä.

6. Toinen vastaa, antaa tukea, tämä edistää kiintymyssiteen syntymistä.

7. Suhde tulee uudelleen määritellyksi potentiaalisena turvasatamana ja uusi kertomus kiintymyssuhdeloukkauksesta on luotu.

8. Jälleen, vähän kerrallaan, uusi pehmentyminen suhteessa tapahtuu. Trauman jälkeen ei yksi suuri tapahtuma riitä, vaan pehmeneminen tapahtuu pienin askelin, ”ohuesti, siivu kerrallaan”.

Tunnekeskeisen pariterapian tuloksellisuus

Tunnekeskeinen pariterapia on syntynyt tutkimalla terapeutin työskentelyä videonauhoitusten avulla ja kliinisten seurantatutkimusten kautta. Menetelmä näyttäisi tällä hetkellä tutkimusten mukaan tuloksiltaan parhaalta pariterapiamenetelmältä. Kun meta-analyyseilla on selvitetty, missä määrin asiakkaat ovat hyötyneet terapiasta, merkittävää parantumista on tapahtunut 90 % tutkituista. Tutkittaessa tulosten pysyvyyttä seurantatutkimuksilla tunnekeskeisen pariterapian tuloksellisuudeksi on saatu 70 -73 %.

Lukuja voidaan verrata toiseen paljon tutkittuun pariterapiamenetelmään kognitiivis-behavioraaliseen pariterapiaan (CBT), jossa todetaan, että 72% hoidetuista pareista paranee hoidon aikana ja 58% pareista ovat hoidon päättyessä parisuhteeseensa tyytyväisiä. Tulosten pysyvyys kognitiivis-behavioraalisessa pariterapiassa ollut 35% luokkaa. (Jacobson et al., 1984, Johnson 2003, Johnson 2004). Tunnekeskeinen pariterapia näyttäisi toimivan yhtä hyvin erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä ja samaa sukupuolta olevien parien hoidoissa. Terapian tuloksellisuuteen vaikuttaa tutkimusten mukaan eniten se, missä määrin nainen vielä luottaa kumppaninsa vielä välittävän hänestä.

Muinaisilla kelttiläisillä oli hyvin suoraviivainen ajatus elämästä: olet selkä seinää vasten, lohikäärme hyökkää kimppuusi etkä voi voittaa taistelua. Tuloksena on joka tapauksessa soturin kuolema. Lopputuloksen onnistumista arvioitiin sillä, kuinka hyvin taistelit. Tunnefokusoidun pariterapian näkökulmasta tätä voidaan muuttaa sanomalla, että olennaisinta taistelussa on se, ettei sinun tarvitse taistella yksin.

Keijo Markova
sykologi, pariterapeutti

Väestöliiton parisuhdeprojekti ja perheklinikka

Lähteitä:

Bowlby, J. 1973. Attachment and loss: Vol. 2. Separation. New York: Basic Books.

Greenberg, L.S., &Johnson, S.M. 1988. Emotionally focused therapy for couples. New York: Guilford Press.

Johnson, S.M. 2002. Emotionally Focused Couple Therapy with Trauma Survivors. New York: Guilford Press.

Johnson, S.M. 2003. The revolution in couples therapy: A practitioner-scientist perspective. Journal of Marital and Family Therapy, 29, 365-385.

Johnson, S.M. 2004. The Practice of Emotionally Focused Couple Therapy. New York: Brunner-Routledge.

Johnson, S.M., Whiffen, V.E. 2003. Attachment processes in couple and family therapy. New York: Guilford Press.

Pinomaa, Hanna. 2004. Johdatus tunnekeskeiseen pariterapiaan. Teoksessa Malinen V. ja Alkio P. (toim.). Parisuhde intiimiys seksuaalisuus, teoriaa ja käytäntöjä pariterapiasta. Helsinki: VL-Markkinointi OY.

Weissman, M.M. 1987. Advances in psychiatric epidemiology: Rates and risks for major depression. American Journal of Public Health, 77, 445-451.­­­­­­­­­­­­­­­­­­­