Siirry sisältöön

Mistä halu syntyy ja miten sitä ylläpidetään?

29.08.2018 klo 15:33 - Kirjoittanut Tarja Santalahti , seksologian johtava asiantuntija, kliininen seksologi, psykoterapeutti , Väestöliitto
Mistä eroottinen ja seksuaalinen halu, intohimo, halu ja hurmio toiseen ihmiseen ottavat voimansa? Seksuaalivietistä? Rakkaudesta? Mielikuvituksesta? Onko se peräisin piilotajunnasta? Vastaus kuuluu: vähintäänkin näistä kaikista. Lisäksi mukana leikissä ovat hormonit ja aivojen kemia.

Intohimon merkitystä helposti vähätellään. Se erotetaan myös mielellään rakkaudesta. Intohimon katsotaan syövän rakkautta tai olevan vain leikkiä, vailla vakavaa tarkoitusta. Jos suhde on alussa hyvin intohimoinen, pelätään, että se kuihtuu nopeammin kuin ystävyyden pohjalta alkanut, hitaasti kehittyvä suhde. Vertailu alkaa muistuttaa erotiikan ja pornon välistä vertailua. Erotiikan katsotaan olevan romantisoitunutta, hienostunutta kaipausta ja halua. Porno kuvataan usein pelkistetyksi, fyysisen tyydytyksen välikappaleeksi.

Seksuaalisen tarpeen toteuttaminen ei kuitenkaan ole pakon alaista, kuten on nälän tai janon laita. Tosin useimmat ihmiset kokevat seksuaalisen tarpeen ikään kuin ravinnoksi ja haluavat tulla ravituiksi tasaisin väliajoin.

Halu vaihtelee

Ihmisen havainnot, muisti, oppiminen ja ajattelu ohjaavat seksuaalista käyttäytymistä ja seksifantasioita. Seksuaalinen halu on biologisten tekijöiden, etenkin hormonien, ohjaamaa toimintaa. Halu on pakotonta. Se ei ole niin tietoista kuin ihmisen muu toiminta. Halu on hyvin yksilöllinen ominaisuus. Se vaihtelee meillä jokaisella esimerkiksi elämäntilanteen ja kumppanin mukaan. Se ei siis ole tasaisesti pysyvä tila tai määrä.

Seksuaalinen halu on monille tärkeä osa suhdetta. Se on monien mielestä välttämätöntä tyydyttäväksi koetulle parisuhteelle. Jopa onnellisuus parisuhteessa voi olla kiinni seksuaalisesta halusta ja sen toteuttamismahdollisuudesta suhteessa. Nautinto voi kadota, jos yksi suorittaa yhdyntää ja toinen omaa orgasmiaan, joka on vieläpä saatava yhtä aikaa, nopeasti ja tehokkaasti kumppanin kanssa. Tilalle syntyy näytelmä, jonka pääroolien näyttelijät turhautuvat ennen pitkää esitykseen.

Mistä seksuaalisen halu syntyy? Kysyessäni tätä saan usein vastaukseksi: siihen tarvitaan hyvä kumppani, terve itsekkyys seksin aikana, hyvä seksuaalinen itsetunto ja hyvät seksitaidot. Näistä syntyy halu seksiin.

Seksiä monesta syystä

Seksin aloittamiseen on monia syitä. Työssäni tulee usein ilmi, että ihmiset haluavat tunnetasolla läheisyyttä ja hellyyttä. Toisinaan käy niin, että ”välillä panettaa vaan ihan silkasta panemisen ilosta”. Halu tarvitsee aikaa, leikkimielisyyttä sekä ajan ja paikan toteutuakseen. Rakkaudelle ja kiintymykselle toista kohtaan pitäisi antaa tilaa enemmän kuin mitä se nyt saa. Mikäli ihminen saa sillä hetkellä tarvitsemansa, hän tavoittaa myös seksuaalisen halunsa. Seksuaalinen ärsyke – vaikkapa se, että kuulee olevansa haluttava, tuoksuvansa hyvälle ja tuntuvansa hyvälle – löytää tiensä ja seksintarve herää.

Kiihottumiseen kannattaa suhtautua huolellisesti. Nautintoa kannattaa tavoitella melko itsekkäästikin. Omia käsiä, mielikuvia, musiikkia ja vaikka tuoksuja voi huoletta käyttää avuksi. Ihminen voi kiihottua nopeasti. Kiihotus voi kuitenkin laskea seksin aikana. Leikkiä jatkettaessa kiihottuminen nousee uudelleen jopa useita kertoja. Kaikki tämä mahdollistaa tunnepitoisen tyydytyksen ja myös fyysisen tyydytyksen aina orgasmiin asti. Tai sitten orgasmia ei tule. Silti seksuaalisesti tyydyttynyt olo korvaa sen. Eikä mikään estä aloittamasta leikkiä uudelleen.

Kehoa kannattaa aina kuunnella herkästi. Sen antamissa viesteissä piilee paljon viisautta. Seksuaaliset odotukset ja toiveet antavat halulle suunnan ja tavoitteen. Se voi olla erilainen tänään kuin viime viikolla. Seksuaalinen motivaatio puolestaan ohjaa käyttäytymistä sen hetken tilanteessa. Tähän vaikuttavat juuri arvot ja asenteet sekä muistot ja kokemukset menneisyydestä. Näiden mukaan käyttäydytään esimerkiksi seksin aikana.

Ihminen tarvitsee aisteja

Ihminen tarvitsee aisteja muodostaakseen käsityksen itsestään sekä maailmasta, jossa hän elää. Ihminen tarvitsee aisteja myös ollakseen tietoinen omasta kehostaan ja sen tuntemuksista. Lisäksi aisteja tarvitaan, kun kahden ihmisen välille syntyy kontakti tai kun se jää syntymättä. Aistillisuus on osa ihmistä. Aisteilla on tärkeä merkitys myös seksuaaliselle halulle eli libidolle.

Seksin aikana kaikki aistit ovat yleensä hyvin valppaina ja vastaanottavaisina. Kumppanin tullessa lähelle hänen katseensa, äänensä, tapansa koskettaa ja tuoksunsa vaikuttavat paljolti jatkoon. Herääkö seksuaalinen halu vai kuihtuuko se syystä tai toisesta kasaan? Välillä voi olla niin, että kosketus ei tunnukaan erityisen hyvältä. Silti tuoksu tai ääni saa aikaan halun. Toinen aisti voi korvata toisen puutteellisuuden.

Ärsyke saa aikaan aistimuksen, joka siirtyy aistirataa pitkin aivoihin. Syntyy havainto. Se saa merkityksensä vasta, kun tieto on käsitelty. Monet asiat ovat jälleen kiinni monista eri asioista: miten tulkita vaikkapa tilannetta, jossa toinen on lähestymässä aikeenaan ehdottaa seksiä? Tulkintaan vaikuttavat esimerkiksi, mikä vuorokauden aika on, millainen edeltävä tilanne on ollut tai vaikkapa koko kulunut päivä, onko tukka hyvin ja kotityöt tehty. Mikä tunneasteikko on sillä hetkellä olemassa ja käytössä? Millainen on sen hetkinen vireystila? Väsyneenä tulee herkästi tehdyksi virhetulkintoja. Mitä muistiimme on kätkettynä samankaltaisesta tilanteesta tai mitä muistoja tilanne meissä herättää? Ovatko odotukset tilanteen mahdollisesta kulusta positiivisia, neutraaleja vai pahimmillaan negatiivisia? Salamannopeasti aivot käyvät läpi suuren asteikon vertailuja. Sitten tulee aika toimia sen mukaan, millaiseksi tulkitsemme aistikokemuksen.

Aistien tulvasta olisi aivan mahdoton selvitä ilman tarkkaavaisuutta. Esimerkiksi seksiin liittyvässä tilanteessa ihminen pystyy halutessaan sulkemaan pois häiritsevät tekijät. Hän kykenee keskittymään halun syntyyn sekä kiihottumiseen. Hotellihuoneen hämärässä ei häiritse ollenkaan muista huoneista kuuluva häly tai liikenteen meteli. Baarin välkkyvät valot tuntuvat korkeintaan romanttisilta. Tottumus on tässä kohdassa eduksi; ihminen tottuu samanlaisena toistuvaan ärsykkeeseen tai ärsykkeisiin. Tarkkaavaisuus suuntautuu vain siihen, mitä sängyssä tapahtuu. Näin on, jos siellä tapahtuu riittävän kiinnostavia, haluttavia ja kiihottavia asioita. Myönteisiksi koetut aistimukset pitävät huolen kiinnostuksen säilymisestä, halun pysymisestä yllä ja nautinnon jatkumisesta.

Seksuaalinen ilo

Tekemisen tilassa meillä on tavoite.  Helposti lähdemme suorittamaan seksiä. Tavoitteita on helposti useita. Olemisen tilassa ei periaatteessa pyritä saavuttamaan tavoitetta. Ainoastaan seksin antaman nautinnon saavuttaminen on tavoite, seksuaalinen ilo. Se, että ei pyri mihinkään, auttaa vapautumaan tekemisen tilasta. Enää ei jatkuvasti tarvitse tarkkailla ja arvioida tavoitteeseen pääsyä. Jos todellisuus ei vastaakaan toiveitamme, se ei järkytä tai turhauta enää. Pääsemme irti tunteista, jotka ennen herättivät sisällämme ristiriitaa, miltä meistä tuntuu ja miltä haluaisimme tuntuvan. Jatkuva murehtiminen siitä, mikä meissä ja seksikokemuksessamme on vialla, jää pois. Voimme olla sopusointuisempia suhteessa itseemme ja kumppaniimme. Mieltä ei voi pakottaa.  Sillä on omat polkunsa. Aivoilla ja mielellä on kuitenkin luontainen taipumus tyyntyä.

Läsnä oleminen seksin aikana tarkoittaa sitä, että ajatukset ja tunteet eivät ole muualla. Läsnä oleminen tässä ja nyt antaa voimaa, rauhaa, levollisuutta ja turvallisuutta. Tietoinen, hyväksyvä läsnä oleminen on siis taito, jota voi harjoitella. Läheisessä intiimissä suhteessa pitää saada jakaa omia ajatuksia, mielikuvia, tunteita ja tarpeita. Siinä on oltava mahdollisuus kokea, että oma seksuaalinen käyttäytymisemme on luvallista ja hyväksyttyä.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon menetelmä

Kysymyksiä keskittymiseen, tietoiseen läsnäoloon ja myötätuntoon:

  • Miten havainnoit erilaisia asioita ennen seksiä, sen aikana ja seksin jälkeen?
  • Onko tarkkaavaisuus mukana? Suoritatko valikointia ja tulkintaa seksin aikana?
  • Mitä olet oppinut tai mitä sinulle on annettu ymmärtää seksuaalisuudesta ja seksistä?
  • Onko sinulla jokin sisäinen malli, käsikirjoitus seksille?
  • Missä ovat fantasiat, hyväksytkö ne?
  • Miten säätelet mieleen tulvivia viestejä?
  • Käytätkö kaikkia aistejasi apuna ja kuunteletko kehosi tarpeita?
  • Oletko myötätuntoinen itseäsi kohtaan – kokemaan juuri tätä hetkeä, näkemään sen selkeästi ja kohtaamaan sen myötätuntoisesti?
  • Keskity hengittämiseen.

Ohjeita keskittymiseen, tietoiseen läsnäoloon ja myötätuntoon

  • Anna selitysten ja tulkintojen mennä.
  • Pyri aitoon hyväksymiseen, se johtaa meidät kokemaan kyseistä hetkeä, näkemään sen selkeästi ja kohtaamaan sen myötätuntoisesti. Sanotaan nykyhetkelle: kyllä.
  • Pyri tietoisesti avoimuuteen kokemuksille ja tunteille seksin aikana.
  • Pyri pysymään tässä ja nyt seksin aikana. Toisaalta ole valmis päästämään irti jokaisesta hetkestä saavuttaaksesi jotakin uutta, esimerkiksi orgasmin.
  • Muista, että epäonnistuminen on myös sallittua.

Päivitetty 8.7.2022

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat nuorille aikuisille

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille ja aikuisille. Chatissa voit keskustella koulutetun seksuaalineuvojan...