FINSEX: Yhdyntätrendit

Suomalaisten seksuaalielämästä on kerätty vuonna 2015 uutta tietoa. FINSEX-tulokset kertovat siitä, että edellisessä tutkimuksessa vuonna 2007 todettu yhdyntämäärien lasku 2000-luvulla jatkuu edelleen.

Tulos on ristiriidassa julkisessa keskustelussa toistuvasti esitetyn oletuksen kanssa, jonka mukaan elämämme olisi koko ajan seksualisoitumassa ja, että ihmisillä olisi entistä enemmän paineita erilaisiin seksuaalisiin suorituksiin.

Suomalaisten yhdyntämäärät laskevat edelleen

Suhteellisesti eniten yhdyntämäärät vähentyivät 30–40-vuotiailla nuorilla aikuisilla. Tätä elinvaihetta kutsutaan myös lapsiperheiden ruuhkavuosiksi. Suurinta yhdyntäaktiivisuus oli noin 20-vuotiailla naisilla ja 50-vuotiailla miehillä, molemmilla oli yhdyntöjä noin puolitoista kertaa viikossa. Muun ikäisillä miehillä ja naisilla oli keskimäärin yksi yhdyntä viikossa. Eläkeikäisillä yhdyntöjä oli vähän harvemmin, suunnilleen joka toinen viikko.

Ainoastaan keski-ikäisillä miehillä keskimääräiset yhdyntämäärät olivat vähän lisääntyneet vuonna 2015 vuoteen 2007 verrattuna. Muun ikäisillä miehillä ja kaiken ikäisillä naisilla yhdynnät olivat vastaavasti vähentyneet.

Kuvio 1 ja 2

Yhdyntämäärät kuukaudessa miehillä. Määrät ovat laskeneet 2000-luvulla. Yhdyntämäärät kuukaudessa naisilla. Määrät ovat laskeneet 2000-luvulla.

Entistä harvemmat suomalaiset olivat olleet yhdynnässä viimeisen viikon aikana. Tämä osuus oli kaikista miehistä 39 prosenttia ja naisista 33 prosenttia. Viikon aikana yhdynnässä olleiden osuus oli pudonnut vuodesta 2007 seitsemän prosenttiyksikköä molemmilla sukupuolilla. Verrattuna ensimmäiseen tutkimuskertaan vuonna 1971 viikon aikana yhdynnässä oli ollut jopa 20 prosenttiyksikköä vähemmän koko aikuisväestöstä. Yhdyntöjä harrastava väestönosa oli supistunut siis merkittävästi. Suhteessa eniten yhdynnässä olleiden osuudet olivat vähentyneet nuorilla miehillä ja nuorilla ja keski-ikäisillä naisilla.

Yhdynnät olivat vähentyneet molemmilla sukupuolilla sekä avioliitoissa, avoliitoissa että erillissuhteissa. Erillissuhteissa yhdyntöjä oli eniten: seitsemän kertaa kuukaudessa. Avoliitoissa yhdyntöjä on noin kuusi kertaa kuukaudessa ja avioliitoissa noin neljä kertaa kuukaudessa, eli siis kerran viikossa. Yhdyntöjen vähenemiselle antaa perspektiiviä se, että vuonna 1971 naimisissa olleilla miehillä ja naisilla oli yhdyntöjä jopa kaksi kertaa useammin kuin, mitä avioliitossa eläneillä oli vuonna 2015. Kaikilla miehillä oli vuonna 2015 keskimäärin 4,4 yhdyntää kuukaudessa ja naisilla 3,6 yhdyntää kuukaudessa. Vuonna 2007 vastaavat luvut olivat 4,6 ja 4,2.

Kun yhdyntämääriä vertaa eri tutkimusvuosina eripituisen ajan kestäneissä parisuhteissa, niin aivan tuoreimpia parisuhteita lukuun ottamatta yhdyntäaktiivisuus oli vähentynyt jonkin verran kaikissa alle 30 vuotta kestäneissä parisuhteissa. Nämä tulokset jatkavat vuonna 2007 todettua yhdyntöjen vähenemistrendiä eripituisissa parisuhteissa. Yli 30 vuotta kestäneissä parisuhteissa muutokset olivat vähäisiä.

Parisuhteiden kestoon liittyvässä tutkimusvuosien välisessä vertailussa parisuhteiden seksi oli aktiivisinta vuonna 1971 alle 10 vuotta kestäneissä suhteissa. Vuonna 2015 alle kaksi vuotta kestäneissä parisuhteissa oli kaksi yhdyntää viikossa. Vähän pidempään kestäneissä suhteissa yhdyntöjä oli enää noin kerran viikossa. Yli 40 vuotta kestäneissä parisuhteissa oli yhdyntä joka toinen viikko.

Kuvio 3 ja 4

Miesten yhdyntämäärät eri pituisissa suhteissa. Tiedot avattu tekstissä. Naisten yhdyntämäärät eri pituisissa suhteissa. Tiedot avattu tekstissä.

Vaikka yhdynnät olivat vähentyneet, niin ihmisten yhdyntämotiivit eivät olleet vähentyneet. Verrattaessa vastauksia eri vuosilta kysymykseen siitä, kuinka usein vastaaja olisi halunnut olla yhdynnässä, jos hän voisi sen omin päin ratkaista, niin sekä miesten että naisten yhdyntätoiveet olivat vuonna 2015 itse asiassa jonkin verran suuremmat kuin vuonna 2007. Ja myös suuremmat verrattuna vuoteen 1971. Tämä tarkoittaa sitä, että ero yhdyntätoiveiden ja toteutuneiden yhdyntämäärien välillä oli FINSEX-tutkimuksessa vuonna 2015 aiempaa suurempi.

Miehet toivoivat keskimäärin kolmea yhdyntää viikossa ja naiset kahta yhdyntää viikossa. Nuoret miehet toivoivat neljä yhdyntää viikossa ja nuoret naiset kolme yhdyntää viikossa. Keski-ikäisillä vastaavat osuudet olivat miehille kolme kertaa viikossa ja naisille kaksi kertaa viikossa. Ikäihmisistä miehet toivoivat kahta yhdyntää viikossa ja naiset yhtä yhdyntää viikossa.

Parisuhteensa yhdyntämäärää piti sopivana vuonna 2015 miehistä 40 prosenttia ja naisista 47 prosenttia. Lopuista vastaajista lähes kaikki olisivat halunneet yhdyntöjä useammin parisuhteessaan. Nämä toteutumattomat yhdyntätoiveet ovat epäilemättä erityisen suuri haaste suomalaisissa parisuhteissa.

Lisätietoja

Osmo Kontula, tutkimusprofessori
etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi

Viittaaminen

Kontula, O. (2016). Yhdyntätrendit. Tietovuoto-artikkeli 2/2016. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. Saatavilla: https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-yhdyntatrendit/ [Viitattu: ##.##.20##].