Mielenterveydenongelma vaikuttaa siihen, miten näemme oman suhteemme. Tutkimuksissa on havaittu, että oman masennuksemme ja ahdistuksemme määrä vaikuttaa siihen, kuinka tyytyväisiä olemme parisuhteeseemme. Kumppanin masennus vaikuttaa myös terveen kumppanin tyytyväisyyteen parisuhteessa. Myös kumppanin ahdistuneisuus vaikuttaa tyytyväisyyteen, muttei yhtä voimakkaasti kuin kumppanin masennus. Tämä saattaa johtua siitä, että kumppanin alakulon ajatellaan herkästi liittyvän suhteen sisäisiin asioihin, kuin taas ahdistukselle löydetään helpommin suhteen ulkopuolisia syitä.  

Mielenterveyskuntoutujien läheisistä 60 % esiintyy psyykkisen kuormittuneisuuden oireita ja 40 % kärsii itse masennuksesta. Tämä päällekkäisyys on niin suurta, ettei se voi olla sattumaa. Tutkimuksissa on havaittu, että mitä kauemmin pari on ollut yhdessä, sitä todennäköisemmin molemmilla esiintyy saman tyyppisiä ongelmia.

Viiden vuoden yhdessäolon jälkeen psykologisen stressin yhdenmukaisuus on suurimmillaan. Tutkimukset eivät kerro, miksi näin on. On esitetty hypoteeseja siitä, että ihmiset valitsisivat kumppaneikseen itseään muistuttavia henkilöitä. Saattaa siis olla, että kumppanilla on samankaltaisia pulmia tai persoonallisuuden piirteitä, jotka altistavat sairastumiselle. Toinen yhdistävä tekijä on yhteinen jaettu ympäristö ja kokemukset. Taloudelliset ongelmat, työn luoma stressi, hankaluudet parisuhteessa ja hoitovastuun kuormitus voivat kaikki altistaa mielenterveysongelmille. Se, että ongelmat yhdenmukaistuvat yhdessäolovuosien myötä, tukee olettamusta ympäristön ja perheen tunneilmaston merkittävästä roolista.

Kumppanin psyykkinen sairastuminen tuo parisuhteeseen tavallista enemmän stressiä, mikä puolestaan saa kumppanit helpommin etääntymään toisistaan. Stressi saa ihmisen kääntymään sisäänpäin. Arjen keskustelut saattavat kapeutua ja muuttua pinnallisemmiksi. Tätä kautta myös toisen tunteminen kaventuu ja suhteessa aletaan enemmän kuvitella, mitä toinen kokee tai ajattelee. Saattaa käydä niin, että tavallisesti vaikeissa tilanteissa toimiva yksikkö ei enää toimi ja molemmat suhteen osapuolet kokevat yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mielenterveysongelmissa tunteiden voimakkuus myös kasvaa ja sairastunut voi nähdä tavalliset ongelmat suurempana, kuin miten ne näyttäytyvät muille.

Myös yhteiskunta tulee mukaan suhteeseen sitä kautta, että sekä sairastunut että tämän puoliso joutuvat kantamaan mielenterveyspotilaan leimaa. Leimautumisen on havaittu heikentävän itsearvostusta ja aiheuttavan häpeää. Häpeän tunne voi johtaa eristäytymiseen ja joskus estää avun hakemisen. Onneksi yhteiskunnallinen suhtautuminen on vähitellen muuttumassa parempaan suuntaan. On tärkeää, että hoito voidaan aloittaa mahdollisimman pian. Tämän on havaittu parantavan tervehtymisen ennustetta. Hoidon alkaminen auttaa myös siinä, että sairaus tulee ymmärrettävämmäksi. Epämääräisyyden ja hämmennyksen tilalle tulee selkeyttä.