Isän perhevapaiden pitäminen aiheutti irtisanomisen

Vastuullisessa asemassa yrityksessä työskennellyt isä odotti innolla pariskunnan ensimmäistä lasta. Hän kertoi esihenkilölleen toiveensa olla kotona vauvan syntymän jälkeen isyysvapaalla kolme viikkoa ja sen jälkeen vielä vapaalla niin, että poissaolon kesto olisi yhteensä kuusi viikkoa.

Johto ilmoitti suoraan, että jos mies nyt jättää yrityksen pulaan, hänet tullaan irtisanomaan seuraavissa yt-neuvotteluissa.

Isä piti perhevapaansa suunnitellusti ja tuli sitten irtisanotuksi. Nyt hän on työtön koti-isä, mutta onnellinen viettämästään ajastaan esikoisen kanssa. Hän tietää työllistyvänsä, koska hänen ammattitaidolleen on alalla kova kysyntä. Työpaikan suhtautuminen ei ollut rakentavaa eikä perheystävällistä, ja se menetti samalla motivoituneen ja taitavan työntekijän, mikä tuli yritykselle myös kalliiksi.