Vastaamo-palvelu

Vastaamo-palvelun kautta kuntien perhepalveluiden asiakkaat voivat käydä suojattua keskustelua Väestöliiton asiantuntijan kanssa. Kuntien toimipisteissä jaetaan Vastaamo-palveluseteleitä, jotka oikeuttavat 5 kysymykseen ja 5 vastaukseen. Tätä kautta vanhempi saa asiantuntijan neuvoja ja tukea silloin, kun hän sitä eniten tarvitsee. Asiakas voi tavoittaa palvelun kotoaan, työpaikaltaan tai mistä tahansa paikasta, jossa on toimiva nettiyhteys.

Väestöliitto on kehittänyt hankkeen yhteistyössä Mental Capital Care Oy:n kanssa, joka vastaa pilotoitavan palvelun teknisestä toteutuksesta. Toimintamallissa asiantuntija tukee netin välityksellä asiakasta hänen henkilökohtaisista tarpeistaan käsin. Suojatussa keskustelussa mahdollistuu erilaisten terveys- ja hyvinvointiriskien havaitseminen sekä ohjaaminen kunnan palveluiden piiriin. Samalla voidaan yksilötasolla vaikuttaa vanhempien hyvinvointiin ja vahvistaa varhaista puuttumista. Kustannustehokas palvelumalli mahdollistaa myös erityisryhmille suunnattujen palveluiden tarjoamisen valtakunnallisesti.

Vastaamo-palvelun perustavoitteena on vanhempien aktiivisen roolin vahvistaminen omassa vanhemmuudessaan, parisuhteessaan sekä oman lapsensa asioissa. Kehitettävän toiminnan tavoitetilana on, että kuntalaiset saavat tietoa palveluista helposti ja joustavasti verkossa ja he voivat lähettää huolta aiheuttavia kysymyksiä keskitetysti verkkopalveluun.

 


 

Lisätietoja Vastaamo -palvelusta: Järjestöpäällikkö Kari Lankinen, Väestöliitto, puh. (09) 2280 5268 tai 050 381 3665, kari.lankinen(ät)vaestoliitto.fi