Työmme tuloksia

Vuosi 2025 lukuina

Kotimaan toiminnot

Perhepulmassa kohtasimme yli 1 000 vanhempaa.

Triangelissa kohtasimme 100 paria.

Väestöliiton Parisuhdekeskus Katajassa kohtasimme noin 2 700 kohderyhmään kuuluvaa sekä yli 700 ammattilaista.

Poikien Puhelimessa vastasimme 4 070 puheluun ja 609 chattiin.

Womento-toiminnassa mukana oli yhteensä 130 vapaaehtoista mentoria ja aktoria.

Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa mukana olevia asiakasorganisaatioita ja tunnuksen saaneita oli yhteensä yli 20.

Nuorten seksuaali- ja suhdeneuvonnassa kohtasimme 1 238 asiakasta ja toteutimme 1 334 kohtaamista. Lisäksi vierailuilla kouluihin, nuorisotaloihin ja tapahtumiin tavoitimme noin 2 000 nuorta ja 250 ammattilaista.

Et ole yksin -toiminnassa verkkokursseja suoritettiin 3 653 kertaa ja järjestimme 36 koulutusta.

TASE-hankkeessa koulutimme yli 220 eri alojen ammattilaista tasa-arvon ja seksuaalioikeuksien puheeksi ottamiseen. Lisäksi koulutimme 10 omakielistä ohjaajaa järjestämään keskusteluryhmiä, joihin osallistui yhteensä 250 kotoutujaa tai maahan muuttanutta.

Väestöntutkimuslaitos

Julkaisimme 8 tieteellistä artikkelia.

Julkaisimme 16 kirjaa, työpaperia ja muuta julkaisua.

Toteutimme 11 tutkimushanketta.

Annoimme 76 mediahaastattelua.

Pidimme 60 luentoa ja esiintymistä.

Kansainvälinen kehitys

Toteutimme kehitysyhteistyöohjelmaa Aasiassa ja Eteläisessä Afrikassa 7 kumppanimaassa.

Teimme yhteistyötä 4 suomalaisen asiantuntijajärjestön kanssa.

Järjestimme neljä suurempaa tapahtumaa.

Maailma kylässä -festivaaleilla järjestämämme paneelikeskustelu keräsi 150 hengen yleisön.

Osallistuimme 11 tapaamiseen eduskunnan seksuaalioikeudet- ja kehitysryhmässä asiantuntijasihteerin roolissa.

Toiminnassa oli mukana 13 vapaaehtoista kapuajaa.

Toimintaan osallistui lisäksi 8 poliittisten nuorisojärjestöjen vapaaehtoista, jotka vahvistivat seksuaalioikeuksien toteutumista.

Viestintä ja vaikuttaminen

Julkaisimme 11 lausuntoa tai kannanottoa.

Lähetimme 23 uutiskirjettä ja julkaisimme 28 blogitekstiä.

Julkaisimme 12 mediatiedotetta ja saimme läpi 11 mielipidekirjoitusta.

Näyimme kotimaan medioissa 1 300 kertaa, ja niiden yhteenlaskettu levikki oli 921 miljoonaa.

Koordinoimme valtakunnallisen isänpäivän mediaviestintää, ja juhla sekä palkitut isät näkyivät mediassa yli 300 kertaa.

Sosiaalisen median kanaviamme seurasi 81 000 ihmistä, ja sisältömme tavoittivat 6,3 miljoonaa ihmistä.

Verkkosivustoillamme oli kaikkiaan 960 000 istuntoa.

Verkkosisältömme näkyivät hakukoneissa orgaanisesti yli 15 miljoonaa kertaa.

Hakukonemarkkinointi toi sivustoille puoli miljoonaa käyntiä ja 46 290 klikkausta.