Yrityksille

Kollaasi erilaisista ihmisistä

Tule mukaan yrityslahjoittajaksi tai yhteistyökumppaniksi!

Yhdessä yritysten kanssa voimme merkittävällä tavalla vahvistaa hyvinvointia, turvallisia ihmissuhteita ja ihmisoikeuksia muuttuvassa maailmassa. Yritysten tuki Väestöliitolle on todella tärkeätä työmme jatkuvuuden ja vahvistumisen turvaamiseksi.

Yrityksesi voi kohdentaa tukensa yleisesti Väestöliiton työhön tai jollekin lahjoituskohteistamme. Yrityksesi voi tukea perheiden jaksamista ja hyvinvointia, nuorten turvallista kasvua, perheiden ja väestön tutkimusta tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisoikeuksien edistämistä kehittyvissä maissa.

Tee yrityslahjoitus

Yrityslahjoitus on arvokas tapa auttaa.

Lahjoittamalla yrityksenne tukee Väestöliiton työtä turvallisten ihmissuhteiden, ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin hyväksi muuttuvassa maailmassa.

Lahjoitusvaroin tarjoamme nuorille, perheille ja aikuisille maksutonta neuvontaa ja tukea. Tuemme vanhempien jaksamista sekä lasten ja nuorten onnellista ja turvallista kasvua. Teemme väestöntutkimusta sekä vaikutamme lapsi- ja perheystävällisyyden, seksuaali- ja ihmisoikeuksien sekä kestävän väestönkehityksen puolesta. Yhdessä voimme vaikuttaa siihen, että kenenkään ei tarvitsisi jäädä huolineen yksin.

Tule yhteistyökumppaniksi

Yritys voi tulla Väestöliiton pääyhteistyökumppaniksi tai kampanjakumppaniksi Väestöliiton kevät- ja syyskampanjoihin. Yhteistyökumppanuus voi myös liittyä johonkin tiettyyn työmme osa-alueeseen. Yhteistyö voi perustua esim. suoraan rahalahjoitukseen, tuotekumppanuuteen, pro bono -yhteistyöhön tai johonkin innovatiiviseen yhteistyöhön.

Yhteistyökumppanuuteen voi sisältyä markkinointiviestinnällistä yhteistyötä ja mm. Väestöliiton yhteistyökumppanimerkin käyttöoikeus. Yhteistyökumppanuus perustuu kirjalliseen sopimukseen kanssamme ja kumppanimme sitoutuvat yritysyhteistyön eettisten periaatteiden noudattamiseen.

Ota yhteyttä yritysten tukimahdollisuuksiin liittyvissä asioissa

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ota yhteyttä, kerron mielelläni lähemmin kampanjoistamme ja muista yritysyhteistyön upeista mahdollisuuksista:

Mervi Saikkonen, Varainhankinnan asiantuntija gsm. 040 624 1104 tai mervi.saikkonen@vaestoliitto.fi