Kumita-kampanja: Vanhempi, puhuthan seksistä nuorellesi

Piirretty iloinen Kumita-hahmo ja tekstiKumita. Kun on sen aika.

Asiallinen seksuaalikasvatus ja oikea tieto auttavat nuoria pitämään itsestään huolta. Väestöliiton Kumita-kampanja jakaa jälleen kondomit kaikille Suomen 8.-luokkalaisille ja kannustaa kondominkäytön harjoitteluun, vaikka ensimmäiseen seksikertaan toisen ihmisen kanssa olisi vielä pitkä aika. Kumita tuottaa materiaaleja kodin ja koulujen seksuaalikasvatuksen tueksi ja rohkaisee vanhempia puhumaan seksistä nuorille.

Seksuaalikasvatuksen tehtävänä on tarjota niitä tietoja ja taitoja, joita nuori tarvitsee tehdäkseen vastuullisia päätöksiä seksuaaliseen hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Koulujen ammattilaisten ohella vanhemmat ovat hyvin tärkeässä roolissa nuorten seksuaalikasvatuksessa. ”Puhumalla seksuaalisuudesta vanhemmat myös mallintavat nuorille, että seksistä ja seksuaalisuudesta on hyvä puhua, myös sitten tulevien kumppaneiden kanssa”, sanoo nuorten seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntija Nea Piili Väestöliitosta.

Seksin ja seksuaalisuuden puheeksi ottaminen voi toisinaan tuntua hankalalta. Kumita -kampanja rohkaisee vanhempia tarjoamaan nuorille mahdollisuuden keskustella seksistä ja ehkäisystä. ”On hyvä tietää, että harvemmin seksuaalikasvatus kaikuu kuuroille korville. Moni nuori muistaa pitkälle aikuisuuteen, miten seksistä puhuttiin tai ei puhuttu kotona. On siis tärkeää luoda nuorelle mahdollisuus keskusteluun ja tarjota asianmukaista tietoa ja tukea seksuaalisuudesta, seksistä ja ehkäisystä”, Piili jatkaa.

Nuoret kokevat usein kondomin ostamisen vaikeaksi. Kumita -kampanja lähettää kondomit kaikkiin Suomen yläkouluihin kahdeksasluokkalaisille tutustuttavaksi ja kehottaa myös vanhempia hankkimaan kondomeja ja/tai suuseksisuojia kotiin nuorelle sukupuolesta riippumatta. Helposti saatavilla olevat kondomit madaltavat nuoren kynnystä tutustua kondomiin ja myös käyttää sitä sitten, kun on sen aika.

Kauhistelu ja moralisointi eivät kuulu seksuaalikasvatukseen

Jokaisen vanhemman on hyvä pohtia ensin mitä itse ajattelee seksistä ja seksuaalisuudesta. Omat arvot ja asenteet vaikuttavat aina taustalla. Seksuaalikasvatus, jota moni vanhempi on omina kouluaikoinaan ja omilta vanhemmiltaan saanut, on saattanut olla hyvin vajavaista ja yksipuolista, jolloin seksistä ja ehkäisystä sekä seksuaalisuuden tuomasta ilosta ja voimasta puhuminen nuorelle voi tuntua hankalalta tai kiusaannuttavalta.

”Ymmärrettävästi myös aikuisia voi toisinaan nolostuttaa. Vastuullisten kasvattajien tehtävä on kuitenkin uskaltaa puhua seksistä, ehkäisystä ja seksuaalisuudesta nuorille, vaikka se tuntuisikin kiusalliselta, toteaa Piili.

Tärkeintä on kuunnella nuorta ja luoda turvallinen ja salliva tila seksuaalisuuden teemoista keskustelulle. Valmiita vastauksia ei tarvitse olla. Riittää, että aikuinen on nuorelle aidosti läsnä. On tärkeää, ettei nuori jää pohdinnan tai huolen kanssa yksin. Vanhempi voi toimia nuoren tukena myös lisätiedon tai avun hakemisessa. Tarvittaessa vanhempi voi saada tietoa ja tukea seksuaalikasvatukseen esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisilta.

Väestöliiton Kumita-kampanja on tuottanut Puheeksiottamisen ABC -seksuaalikasvatusoppaan nuorten vanhemmille tukemaan vanhempia nuortensa seksuaalikasvatuksessa. Oppaaseen voi tutustua täällä.

Lisätietoja:
Nea Piili
nuorten seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntija, Väestöliitto
nea.piili@vaestoliitto.fi, 040 836 8055

Kumitan materiaalit nuorille, vanhemmille ja koulujen ammattilaisille löytyvät osoitteesta kumita.fi. Kumita-kampanjan toteuttaa Väestöliitto ja rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.