Nolottaako kondomista puhuminen nuorelle? Väestöliiton Kumita-kampanja auttaa!

Kumitan mustavalkoisella piirroshahmolla on kädet levällään ja vierellään tietokone. Vieressä on teksti Kumita. Kun on sen aika.

Mediatiedote 28.8.2023

Kumita-kampanja muistuttaa, että nuorella on oikeus saada luotettavaa tietoa turvallisesta seksistä

Kasiluokkalaisten tiedot ehkäisystä vaihtelevat, samoin heidän saamansa seksuaalikasvatuksen laatu ja määrä. Kondomi on ehkäisymuodoista ainoa, joka suojaa ei-toivotun raskauden lisäksi myös seksitaudeilta. Nuoren olisi tärkeää ehtiä tutustua kondomin käyttöön jo ennen ensimmäistä seksikokemusta. Osalle nuorista ehkäisyasiat ovat ajankohtaisia yläkoulun aikana. Siksi Väestöliiton Kumita-kampanja lähettää tänä syksynä jo 10. kerran kondomit ja tietopaketin Suomen kaikkiin yläkouluihin jaettavaksi 8.-luokkalaisille.

Tiedämme, ettei ehkäisyn ja seksuaalisuuden puheeksi ottaminen nuoren kanssa ole aina helppoa. Nuoruudessa seksuaalisuus on usein erityisen herkkää ja haavoittuvaista. Murrosikään kuuluu tavallisena kehityksen vaiheena se, että oman vanhemman kanssa intiimeistä asioista jutteleminen voi tuntua nololta eikä nuori tunnu kuuntelevan annettuja ohjeita.

Oikea-aikaisen luotettavan tiedon on todettu suojaavan nuorta riskeiltä ja huonoilta seksikokemuksilta. On tärkeää tunnistaa seksuaalioikeudet, jotta voimme kunnioittaa sekä omia että kumppanin rajoja.

Kampanja tukee ja kannustaa aikuisia ja nuoria puhumaan ehkäisystä

Aikuisen kannattaa osoittaa nuorelle omalla esimerkillään, että seksistä ja ehkäisystä saa puhua. Jokaisella nuorella on oikeus saada oikeaa tietoa turvallisesta seksistä luotettavalta aikuiselta. Väestöliiton Kumita-kampanja täydentää ja tukee koulujen seksuaalikasvatusta ja vanhempien kasvatustehtävää.

– Kondomin käytöstä kannattaa puhua nuorelle myönteisesti. Samalla voi oikaista kondomiin mahdollisesti liittyviä virheellisiä käsityksiä. Ehkäisy on olennainen osa seksiä, ja siitä tulee keskustella yhdessä kumppanin kanssa. Ehkäisystä huolehtiminen ja kommunikoiminen on seksissä kaikkien osapuolten vastuulla, Väestöliiton Kumita-kampanjan asiantuntija Outi Leskinen muistuttaa. Kun yhteisestä turvallisuudesta on huolehdittu kondomin avulla, on seksistä helpompi nauttia.

Kampanjan sivustolle on koottu kondomeihin liittyvää tietoa. Ohjaamme esimerkiksi sopivan kondomin etsimiseen, sillä epäsopiva kondomi voi haitata seksuaalista nautintoa tai ehkäisyn onnistumista. Kondomin käyttöä on hyvä harjoitella sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Penikseen asetettavan kondomin lisäksi jaamme tietoa vulvakondomeista ja erilaisista suuseksisuojista. Kumitan kyselyssä kävi ilmi, että nuoret suojautuvat suuseksissä melko harvoin.

On tärkeää, ettei ehkäisyvälineiden saatavuus muodostu esteeksi turvalliselle seksille. Kondomit ovat nuorelle melko kalliita, ja kynnys käydä ostoksilla voi olla korkea. Leskinen haluaakin antaa vinkin vanhemmille:
– Kotiin kannattaa laittaa erilaisia kondomeja ja suuseksisuojia nuorelle saataville. Vaikkapa vessaan voi tehdä seksuaaliterveyspisteen, jossa on esimerkiksi kuukautissuojien lisäksi suljetussa laatikossa ehkäisyvälineitä, joita nuori voi huomaamattomasti napata itselleen.

Lisätietoja: 
Outi Leskinen
nuorten seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntija, Väestöliitto
outi.leskinen(at)vaestoliitto.fi, puh. 044 493 8225

Kumita-kampanjaa voi seurata Väestöliiton somekanavilla 28.8.-3.9. Materiaalit nuorille, vanhemmille ja koulujen ammattilaisille löytyvät osoitteesta kumita.fi. Väestöliiton kampanjaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.