Väestöliiton uusi Liitytään yhteen -keräyskampanja käynnistyy

Liitytään yhteen -varainhankintakampanjan symboli eli vihreä sydän.

Väestöliitto käynnistää tänään uuden Liitytään yhteen -varainhankintakampanjan. Kampanjan tavoitteena on kerätä varoja Väestöliiton työhön hyvinvoinnin, hyvien ihmissuhteiden ja ihmisoikeuksien hyväksi. Kampanjaa suojelee tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Mediatiedote 2.8.2021

Väestöliitto täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Liitytään yhteen -kampanja nostaa esiin Väestöliiton monipuolista hyvinvointi- ja ihmisoikeustyötä ihmisten välisen yhteyden vahvistamiseksi. Teemoina ovat nuoret, pojat, perheet, parisuhteet, isovanhemmat, seksuaali- ja ihmisoikeudet sekä maahan muuttaneet. Kampanja käynnistyy tänään ja jatkuu vuoden loppuun asti.

Liitytään yhteen -kampanja on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun yhteiskunnassa vähitellen toivutaan korona-ajan erillisyydestä ja vahvistetaan uudestaan turvallista, arvostavaa ja ihmisten hyvinvointia edistävää kanssakäymistä toinen toistemme välillä.

”Tänä aikana on tärkeää huomioida ihmissuhteiden merkitys hyvinvoinnille, nähdä näkymättömät ja asettua lähekkäin samalle puolelle. Väestöliiton työ tukee ihmisten yhteyttä toisiinsa läpi koko elämänkaaren. Tuemme erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Teemme myös työtä perheystävällisyyden, yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuden sekä seksuaali- ja ihmisoikeuksien puolesta. Liitytään yhteen -kampanjalla vetoamme yksityisiin henkilöihin, yrityksiin ja yhteisöihin lahjoitusten saamiseksi, jotta voimme yhdessä vahvistaa hyvinvointia ja ihmissuhteita ja samalla vähentää yksinäisyyttä, pahoinvointia ja syrjäytymistä”, Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta kertoo.

Liitytään yhteen -kampanjalla kerättävin varoin mm. nuorille, perheille ja pareille tarjotaan maksutonta matalan kynnyksen neuvontaa ja tukea. Lahjoitusvaroin voidaan auttaa mahdollisimman monia saamaan apua varhaisessa vaiheessa ja ennaltaehkäistä ongelmien syvenemistä. Väestöliiton puhelin-, chat- ja verkkopalvelujen kautta tarjotaan tietoa ja tukea mm. ihmissuhteisiin, vanhemmuuteen, lasten kasvatukseen, nuoruuteen ja murrosikään, poikien ja nuorten miesten hyvinvointiin, seksuaalisuuteen ja monenlaisiin arjen haasteisiin. Lahjoitusvaroin tuetaan myös mm. maahanmuuttajien osallisuuden, yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuden ja syrjimättömyyden hyväksi tehtävää työtä.

”Väestöliiton unelmana on maailma, jossa ihmiset voivat hyvin ja jokaisella on ainakin yksi elämää rikastuttava ihmissuhde – maailma, jossa jokaista ihmistä kunnioitetaan ja häntä kohdellaan muiden kanssa samanarvoisesti omassa arjessaan ja koko yhteiskunnassa. Vanhempien ja perheiden tulee saada tarvittaessa apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lasten ja nuorten tulee saada kasvaa ja kehittyä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Yksityiset lahjoittajat, yritykset ja yhteisöt voivat liittyä mukaamme tekemään tällaisesta maailmasta totta!” Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta vetoaa.

Liitytään yhteen -kampanjaan voi osallistua monin tavoin:
• Kertalahjoitus verkossa: www.vaestoliitto.fi/lahjoita
• MobilePay-lahjoitus numeroon 49826
• Ostamalla arvan lähettämällä viestin ARPA numeroon 16499
o Arvan hinta 5,01 € veloitetaan puhelinlaskulla.
• Puhelinlahjoitus numeroon 0600 19898
o Puhelun hinta 20,28 € + pvm/mpm veloitetaan puhelinlaskulla.
Lisätietoja ja lahjoitustavat löytyvät osoitteesta www.vaestoliitto.fi/tue-työtämme/

Liitytään yhteen -kampanjan konsepti ja markkinointi on suunniteltu pro bono -yhteistyössä markkinointi- ja viestintätoimisto Valveen kanssa.
Väestöliiton rahankeräyslupa: RA/2020/1558, myönnetty 4.12.2020, voimassa toistaiseksi.
Väestöliiton tavara-arpajaislupa: RA/2021/907, myönnetty 19.7.2021. Voimassa ajalla 1.8.2021-31.10.2021.

Yhteystiedot
Annamme mielellämme lisätietoja ja vastaamme mahdollisiin kysymyksiin.
Eija Koivuranta, Väestöliiton toimitusjohtaja, eija.koivuranta@vaestoliitto.fi, puh. 050 574 1775
Mervi Saikkonen, varainhankinnan asiantuntija, mervi.saikkonen@vaestoliitto.fi , puh. 040 624 1104
www.vaestoliitto.fi/tue-työtämme

Kampanjan suojelija tasavallan presidentti Sauli Niinistö