Adoptio (laissa: lapseksiottaminen) on oikeudellinen toimenpide, jossa vahvistetaan adoptoitavan lapsen ja adoptiota hakevan aikuisen välille lapsen ja vanhemman suhde.

Adoptio voi olla perheen sisäinen adoptio. Siinä yleensä äidin tai isän uusi aviopuoliso adoptoi puolisonsa jo olemassa olevan lapsen. Vuonna 2009 hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien parien perheen sisäinen adoptio. Niin sanotussa vierasadoptiossa adoptoitava lapsi ja perhe eivät ole biologisesti sukua toisilleen. Vuosittain tehdään myös jonkun verran aikuisadoptioita, joissa adoptoitava on täysi-ikäinen ja voi itse antaa suostumuksen adoptioon.

Adoption lähtökohtana on lapsen etu. Vierasadoptio on osa lastensuojelutoimintaa ja tulee kyseeseen vasta sen jälkeen, kun lasta ja hänen biologista perhettään on yritetty auttaa muilla keinoin. Adoptiota säätelee suomalainen lainsäädäntö ja kansainvälisten adoptioiden osalta myös lapsen syntymämaan laki sekä YK:n lasten oikeuksien sopimus ja niin sanottu Haagin sopimus.

Vuoden 1980 jälkeen vahvistetut kotimaiset ja vuoden 1985 jälkeen vahvistetut kansainväliset adoptiot ovat niin sanottuja vahvoja adoptioita. Adoptiolapsi saa perheessä täysin saman aseman kuin perheeseen syntynyt lapsi. Vahva adoptio on purkamaton ja katkaisee kaikki juridiset siteet aikaisempaan perheeseen. Ennen vuotta 1980 toteutuneet adoptiot eivät automaattisesti ole vahvoja adoptioita.

Suomalaislasten adoptoimisen rinnalle yleistyi 1980-luvulta alkaen kansainvälinen adoptio, jossa ulkomaalaislapsi adoptoidaan suomalaisperheiseen. Adoptiokotia tarvitsevien suomalaisvauvojen määrä väheni yhteiskunnallisten muutosten vuoksi. Kun Suomesta luovutettiin vielä 1970-luvulla runsaasti lapsia muun muassa toisiin Pohjoismaihin, 1990-luvulla adoptioon tulevia suomalaislapsia oli vuosittain enää noin 30 – 50. Tahattoman lapsettomuuden lisääntyminen ja maailman kansainvälistyminen johtivat lasten adoptoimiseen ulkomailta.

Suomeen adoptoidaan vuosittain alle 200 lasta ulkomailta. Yhteensä maassamme on noin 3600 ulkomailta adoptoitua. Kansainvälisesti tämä määrä on verrattain pieni, sillä nykyisin valtioiden välisesti lapsia adoptoidaan 40 000. Eniten lapsia menee Yhdysvaltoihin. Suhteellisesti suurimpia lasten vastaanottajamaita ovat Ruotsi, Norja ja Espanja. Ruotsissa on noin 46 000 kansainvälisesti adoptoitua henkilöä. Suomeen eniten on tullut lapsia Venäjältä, Kiinasta, Thaimaasta ja Kolumbiasta.

Adoptioprosessi alkaa neuvonnalla

Lain mukaan adoptiohakijan tulee olla 25 vuotta täyttänyt. Adoptoida voi yksin tai yhdessä aviopuolison kanssa. Samaa sukupuolta olevat parit eivät voi adoptoida yhdessä. Yläikäerona pidetään noin 45 vuotta lapsen ja iäkkäämmän puolison välillä.

Adoptioprosessi alkaa adoptioneuvonnalla, joka on pakollinen ja saajalle ilmainen. Neuvontaa antavat kuntien sosiaalityöntekijät sekä Pelastakaa Lapset ry:n aluetoimistot. Neuvonnan kesto on yksilöllinen, tavallisesti se kestää noin vuoden. Sen aikana selvitetään hakijoiden iät, adoptiomotiivit, rikosrekisteri, terveydentilanne, asuminen ja taloudellinen tilanne sekä keskustellaan perheen valmiudesta ja kyvyistä vastata adoptiovanhemmuuden tuomiin kasvatuksen erityishaasteisiin. Elämäntilanteen, johon lapsi saapuu, toivotaan olevan mahdollisimman vakaa, koska adoptioon tulevien lasten elämässä on tapahtunut useita muutoksia ja lapsilla on hylkäämisten aiheuttamia ongelmia kiintymyssuhteitten muodostamisessa.

Adoptoiminen lähtee aina lapsen tarpeista ja lapsia sijoittavat maat asettavat omia ehtojaan adoptiovanhemmille. Parhaiten koteja löytyy pienille terveille vauvoille, ja useat kansainväliseen adoptioon tulevat lapset ovat leikki- tai jopa kouluikäisiä, terveydentilaltaan erityistarpeisia tai sijoitettavana on iso sisarussarja.

Adoptiovanhemmiksi haluavien tulee saada sosiaalityöntekijöiden hyväksyntä ja ulkomailta adoptoivat tarvitsevat adoptioluvan.

Kotimaisessa adoptiossa jäädään odottamaan tietoa perhettä tarvitsevasta lapsesta. Lapsen sijoituksen jälkeen adoptio vahvistetaan käräjäoikeudessa sosiaalityöntekijän seurantakäyntien jälkeen tämän lausunnon pohjalta.

Kansainvälisessä adoptiossa adoptioneuvonnan aikana laaditun kotiselvitysasiakirjan pohjalta haetaan lupaa Sosiaali- ja terveysministeriön alaiselta Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnalta. Tämän jälkeen hakemuspaperit lähetetään valittuun kontaktiin ulkomailla adoptiopalvelunantajan kautta. Suomessa lupa antaa adoptiopalvelua on Helsingin kaupungin sosiaalivirastolla, Interpedia ry:llä ja Pelastakaa Lapset ry:llä.

Lapsitietoa odotetaan 2-5 vuotta

Kotimaisessa adoptiossa lapsitietoa odotetaan noin 2 - 5 vuotta, kansainvälisessäkin adoptiossa nykyisin lähes yhtä pitkään.

Lapsitiedon tultua perhe lähtee hakemaan lasta. Tämä voi tapahtua muutaman päivän kuluessa tai siihen voi kontaktista riippuen mennä useita kuukausia. Adoptionhakijoita on tällä hetkellä moninkertainen määrä adoptoitaviin lapsiin nähden, ja voi käydä niinkin, että kaikki adoptiovanhemmiksi sopivat eivät välttämättä tule saamaan lasta.

Lapsen kotiuduttua adoptioneuvonta jatkuu eli sosiaalityöntekijä vierailee perheessä uudelleen ja kirjoittaa raportteja lapsen elämästä perheessä. Osa lapsen adoptioon luovuttaneista kontaktimaista haluaa saada raportteja ja valokuvia myös perheeltä, jopa lapsen täysi-ikäisyyteen saakka.

Adoptioneuvontaa ja kansainvälistä adoptiopalvelua antavan viranomaisen ja toimiston tulee säilyttää ottolasta koskevat asiakirjat sadan vuoden ajan, ja adoptoidulla ja hänen huoltajallaan sekä jälkeläisillään on oikeus saada tarpeellisella tavalla ohjattuina tietoja ottolasta, hänen vanhempiaan ja ottovanhempiaan koskevista asiakirjoista. Adoptoiduille ja heidän perheilleen on maassamme tarjolla monenlaisia tukipalveluja.

Adoptioprosessin kustannukset

Adoptio ei ole maksullista toimintaa, eikä adoptiota ei voida vahvistaa, jos siitä on annettu tai luvattu antaa korvausta. Lapseksiottamista ei voida vahvistaa silloinkaan, jos joku muu kuin ottovanhempi sitoutuu maksamaan korvausta lapsen elatuksesta.

Adoptioprosessista itsestään kuitenkin aiheutuu monenlaisia kuluja. Ne koostuvat adoptiopalvelun työntekijöiden, asiakirjojen kääntäjien, lääkärien, notaarin ja muiden adoptiota hoitavien palkoista ja palkkioista. Matkakustannukset ovat merkittävä osa kansainvälisen adoption kuluja, sillä lapsen syntymämaassa oleskellaan 2 - 6 viikkoa.

Kokonaiskustannukset ovat luokkaa 5000 – 20 000 euroa per prosessi. Kela maksaa adoptiotukea 1900 - 4500 euroa lapsen syntymämaasta riippuen, muu osa jää perheen kustannettavaksi. Kotimaisesta adoptiosta koituu vain vähäisiä kuluja eikä adoptiotuki siten koske näitä prosesseja.

Adoption juridiset vaikutukset yhteiskunnassa

Adoptiovanhempi on oikeutettu useimpiin samoihin perhe-etuuksiin kuin biologinen vanhempi. Adoptiovanhemman oikeus vanhempainvapaaseen on yhteensä 200 arkipäivää, mutta oikeutta äitiyspäivärahaan ei adoptiovanhemmalla ole. Isyysvapaa on samanmittainen kuin biologisella isällä.

Yhtä aikaa adoptoitavia sisaruksia koskevat niin ikään samat sisarkorotukset kuin samanaikaisesti syntyviä kaksosia tai kolmosia. Adoptiolapsesta maksetaan lapsilisää. Perhe-etuuksista saa lisää tietoa Kelan sivuilta.

Lainsäädännössä on joitakin poikkeuksia, joiden osalta adoptiolasta ei rinnasteta perheen biologiseen lapseen. Nämä koskevat erityisesti ulkomailta adoptoituja lapsia.