Uusperheet

Sanakirja määrittää uusperheen käsitteen seuraavasti; se on perhe, jossa asuu uuden parisuhteen osapuolten lisäksi joko äidin tai isän alaikäisiä lapsia entisestä liitosta.

Uusperheessä voi olla myös yhteisiä lapsia tai täysi-ikäisiä lapsia. Lapset saattavat asua toisen vanhemman luona ja vierailla niin sanotun etävanhemman luona säännöllisesti, mutta nämä tilanteet ovat tulkinnanvaraisia uusperheellisyyden kannalta.

Jokainen meistä voi kuitenkin kokea olevansa uusperheellinen vaikka sanakirja ja tutkijat määrittelisivät meidät käsitteen ulkopuolelle. Uusperheellinen saattaa myös kokea elävänsä täysin tavallista ydinperheen arkea, asiaa sen kummemmin miettimättä.

Uusperheiden määrä kasvaa

 

Uusperheitä oli vuoden 2007 lopussa 53 482. Uusperheessä on vähintään yksi alle 18-vuotias vain toisen vanhemman lapsi. Heitä oli lähes 78 000. Alle 18-vuotiaita lapsia oli uusperheissä kaikkiaan 110 970.

Uusperheiden määrä on lisääntynyt noin 600 perheellä viime vuodesta, määrä kasvaa vuosi vuodelta. Tilastojen mukaan uusperheet eroavat useammin kuin ydinperheet. He tarvitsevatkin tukea, jotta he selviäisivät uudessa perhemallissa.

Lue lisää:

Tekstit on tuotettu yhteistyössä Väestöliiton jäsenjärjestön Suomen Uusperheellisten Liitto ry:n kanssa. Liitto on toiminut vuodesta 1996 ainoana valtakunnallisena uusperheiden yhteistyöjärjestönä Suomessa. Sen toiminta-ajatuksena on edistää uusperheiden perusturvallisuutta, hyvinvointia ja kehitystä. Tutustu liiton toimintaan.