Yhdessä vai erikseen?

Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä

Perhebarometri 2013

Eroon päättyvien liittojen osuus on Suomessa korkea. Liittojen purkautuminen vaikuttaa puolisoiden ja koko perheen hyvinvointiin monella lailla. Silti eroon johtavista prosesseista ja eronneiden kokemuksista on hämmästyttävän vähän koko väestöä edustavaa tietoa. Aineistomme on Suomessa ja maailmallakin ainutlaatuinen. Tutkimme samana vuonna avioliiton solmineita henkilöitä, joista osa on eronnut ja toiset elävät vielä yhdessä. Avioliittojen lisäksi vuoden 2013 Perhebarometri käsittelee avoliiton solmineita.

Halusimme selvittää, mistä asioista eroaikeet syntyvät, mitä kokemuksia eronneilla on, ja mitkä tekijät pitävät pariskuntia yhdessä. Toistamme myös vuoden 2003 suositun Perhebarometrin kysymyksiä.

Julkaisun tiedot

Julkaisun tiedot
Julkaisija Väestöliitto ry, Väestöntutkimuslaitos
Kirjoittaja Osmo Kontula
ISBN 978-952-226-136-6
Kustantaja Väestöliitto ry
Taitto Taittotalo PrintOne
Sivumäärä 249

Kirjoittaja

Osmo Kontula

Osmo Kontula on Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori emeritus, joka on tutkinut pitkään suomalaisten seksuaalisuutta, seksuaali- ja perhepolitiikkaa, rakkautta ja parisuhteita.
Osmo Kontula