Väestöntutkimuslaitos on Population Europe -verkoston uusi kumppaniorganisaatio

23.12.2019

Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos on liittynyt mukaan Euroopan johtavien tutkimuskeskusten verkostoon väestötutkimuksen alalla. Population Europe -verkoston tavoitteena on levittää tutkimustietoa päättäjille ja yleisölle. Se tekee yhteistyötä laajasti väestönkehityksestä kiinnostuneiden sidosryhmien kanssa.

Population Europe verkostolla on lisäksi laaja asiantuntijoiden ryhmä, joka muodostuu kumppaniorganisaatioiden asiantuntijoista Tutkijoista koostuva ryhmä tukee verkoston toimintaa esimerkiksi osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja Population Europen julkaisuihin. Verkosto tukee aktiivisesti kumppaniensa hankkeita sekä auttaa jakamalla tietoa tutkimuksesta useissa kanavissaan.

-Väestöliitto on aikaisemmin tehnyt yhteistyötä Population Europen kanssa perheitä ja syntyvyyttä koskevissa tutkimuksissa. Olemme ylpeitä jäsenyydestämme tässä keskeisessä eurooppalaisessa verkostossa, ja voimme nyt entisestään tiivistää yhteistyötä 2020-luvun väestöpoliittiisten ratkaisujen löytämisessä, toteaa Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch.

Lisätietoa englanniksi: Population Europe about