Heidi Schrooten,  Et ole yksin -palvelu, Vanhemmuus

Heidi Schrooten

Asiantuntija | Et ole yksin -palvelu, Perhepulma-palvelu

Heidi tekee tällä hetkellä työtä Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa tukea epäasiallista käytöstä kohdanneille sekä neuvontaa turvallisemman harrastusympäristön luomiseen urheilun ja nuorisoalan toimijoille.

Väestöliitossa Heidi on ollut vuodesta 2018 ja tehnyt työtä perheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä Väestöliiton sidosryhmäsuhteiden, viestinnän ja palvelujen digitalisaation parissa. Taustakoulutukseltaan Heidi on filosofian maisteri ja tekee parhaillaan sosionomi (AMK) -opintoja. Hän on myös ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, seksuaalineuvoja ja lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja. Osaamistaan Heidi on täydentänyt myös suorittamalla psykologian opintoja, mm. psykoterapeuttiset valmiudet -opintokokonaisuuden. Heidin kanssa voi asioida suomeksi ja englanniksi. Ruotsi ja hollanti luonnistuu auttavasti.

Osaamisalueita ovat erityisesti pari- ja perhesuhteet, tunne- ja vuorovaikutustaidot, seksuaalisuus, itsetuntemus, yhdenvertaisuus ja osallisuus sekä turvalliseen harrastusympäristöön liittyvät asiat.