Parisuhde koetuksella

Käsityksiä parisuhteesta ja sen purkautumisesta

Perhebarometri 2003

Parisuhde on tärkeä perheen tukipilari, joka koskettaa lähes jokaista ihmistä jossain elämänvaiheessa: lapsena omien vanhempien ja aikuisena oma parisuhde. Suomalaiset parisuhteet ovat kuitenkin viime vuosikymmeninä osoittautuneet hauraiksi ja nykyään eronneisuuslukumme ovatkin EU:n korkeimpia.

Vuoden 2003 Perhebarometrissa kartoitetaan vastaajien näkemyksiä heidän omasta parisuhteestaan sekä yleensä parisuhteesta ja avioerosta. Barometrissä selvitetään, mitkä tekijät koetaan tärkeiksi toimivassa parisuhteessa ja mihin asioihin vastaajat ovat tyytyväisiä omassa parisuhteessaan. Entä mikä voisi olla tai on ollut syy avioeroon tai miksi on pysytty yhdessä puolison kanssa? Onko parisuhdeongelmiin haettu ammattiapua? Mitkä asiat elämässä ovat muuttuneet avioeron myötä ja onko eroa kaduttu, ja jos on, mistä syystä?

Selvityksen aineistoa on helmi-maaliskuussa 2003 Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella kerätyn postikyselyn vastaukset. Kysely lähetettiin 3000:lle vuonna 1995 ensimmäisen avioliittonsa solmineelle suomalaiselle, joista 1500 oli yhä tässä ensimmäisessä avioliitossaan olevia ja 1500 siitä liitosta jo eronneita.

Julkaisun tiedot

Julkaisun tiedot
Julkaisija Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos
Kirjoittaja Pirjo Paajanen
ISBN 951-945-000-9
Taitto Mika Takoja
Sivumäärä 104

Kirjoittaja

Pirjo Paajanen

Pirjo Paajanen (TtM) on Väestöntutkimuslaitoksen entinen tutkija.