Epäasiallinen käytös harrastuksessa varjostaa nuorten tulevaisuususkoa

Miksi yhä useampi nuori jättää harrastuksen? Mitä aikuiset eivät huomaa? Taustalla voi olla nuoren kokemus kiusaamisesta, ulkopuolisuudesta, turvattomuudesta tai siitä, ettei kukaan aikuinen puutu harrastuksessa kohdattuun epäasialliseen käytökseen. Väestöliiton Et ole yksin -palvelu pureutuu ilmiöön nuorten kokemusten kautta työpajassa Nuori 2026 -tapahtumassa 15.4.

“Epäasialliseen käytökseen puuttuminen ei ole vaihtoehtoista, vaan jokaisen harrastustoiminnassa työskentelevän aikuisen velvollisuus”.
Mikko Kuronen, Väestöliitto.

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu paljon epäasiallisesta käytöksestä urheilu- ja liikuntaharrastuksissa. Kunta- ja aluepäättäjät etsivät keinoja siihen, miten kuinka lapset ja nuoret saataisiin liikkumaan enemmän. Samaan aikaan moni nuori jättäytyy pois harrastuksesta.

Harrastusympäristöissä lapsi ja nuori rakentaa käsitystä itsestään ja muista. Ne tarjoavat parhaimmillaan yhteenkuuluvuutta, merkityksellisyyttä ja onnistumisen kokemuksia – tekijöitä, jotka ennustavat parempaa mielen hyvinvointia myös aikuisuudessa. Siksi harrastuksessa kohdattuun epäsialliseen käytökseen tulee aina puuttua.

Nuoret toivovat aikuisilta tekoja ja puuttumista

“Joukkoon kuuluminen on psykologinen perustarve. Lapsuus ja nuoruus ovat tärkeitä kehitysvaiheita, ja lapsen kohtaama epäasiallinen käytös harrastuksen parissa voi olla erityisen traumaattinen kokemus”, asiantuntija Mikko Kuronen Väestöliiton Et ole yksin -palvelusta kertoo.

Jos aikuinen ei puutu epäasialliseen käytökseen, lapsen ja nuoren luottamus aikuisiin voi heikentyä. Turvallisuuden tunne voi järkkyä, jos aikuinen ei huomaa tai suojaa lasta. Toisinaan aikuinen on se, joka käyttäytyy epäasiallisesti harrastusympäristössä. Tällaiset kokemukset horjuttavat lapsen ja nuoren uskoa myös omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa sekä siihen, että asiat voisivat olla paremmin tulevaisuudessa.

Tunnista, ennaltaehkäise ja puutu

Puuttumisen ei tarvitse olla monimutkainen interventio. Yleensä kyse on huomaamisesta ja sanoittamista tilanteissa, jotka tulevat eteen nopeasti. Ennalta-arvaamattomuuden takia on tärkeää valmistautua etukäteen.

Väestöliittoon tulleiden yhteydenottojen perusteella lasten ja nuorten harrastamisen parissa toimivien olisi tärkeä tunnistaa epäasiallinen käytös ja oppia muutamia keinoja sen ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Näitä taitoja voi opetella maksutta palvelun verkkosivuilla: etoleyksin.fi/verkkokurssi.

“Epäasialliseen käytökseen puuttuminen rakentaa lapselle ja nuorelle käsitystä siitä, että hän on arvokas ja hänellä on merkitystä. Puuttuminen viestii, että aikuinen on ottanut vastuun eikä nuoren tarvitse kantaa vaikeaa tilannetta yksin. Kokemus siitä, että minun kokemuksellani on merkitystä, on yhteydessä resilienssiin ja hyvinvointiin, jolloin nuoren tulevaisuuteen luottaminen vahvistuu”, Kuronen rohkaisee.

Lisätietoa antavat:

Mikko Kuronen, nuorten asiantuntija
mikko.kuronen@vaestoliitto.fi, 040 667 1044

Essi Leppämäki, viestinnän asiantuntija
essi.leppamaki@vaestoliitto.fi, 044 902 4600

Väestöliitto, Et ole yksin -toiminta

Väestöliiton asiantuntijat Mikko Kuronen ja Nea Bäck järjestävät työpajan Syrjintää ennaltaehkäisevät rakenteet nuorisoalalla, keskiviikkona 15.4. klo 11–12 Nuori 2026 -tapahtumassa Finlandia-talossa Helsingissä. Työpaja tarjoaa katsauksen urheiluharrastamisen puolella hyödynnetyistä rakenteista, jotka voivat vastata nuorisoalan tarpeisiin. Hyvät käytänteet kootaan yhteen ja jaetaan kaikkien hyödynnettäviksi.