Isät saivat kunniamerkit valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa 9.11.
Ensimmäinen valtakunnallinen isänpäiväjuhla vietettiin upeissa puitteissa Presidentinlinnassa. 48 ansioituneelle isälle annettiin juhlassa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Väestöliitolla oli kunnia järjestää juhla yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Kiitämme myös Tasavallan presidentin kansliaa ja ritarikuntia hyvästä yhteistyöstä.
Juhlassa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen kiinnitti kunniamerkit isien rintaan Väestöliiton puheenjohtaja Hilkka Kempin ja toimitusjohtaja Tiina Ristikarin avustuksella.
Presidenttipari onnitteli kunniamerkin saaneita isiä kätellen heidät. Tasavallan presidentti Alexander Stubb esitti isille tervehdyksensä ja kiitti puheessaan lämpimästi myös omaa isäänsä. ”Itselleni isyyttä suurempaa ei ole”, presidentti sanoi.
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi, että hoivavastuu jakautuu suomalaisissa perheissä entistä tasa-arvoisemmin ja se on hienoa. ”Vanhemmuus on elämän merkityksellisin tehtävä.”
Juhlapuheen tilaisuudessa piti Väestöliiton toimitusjohtaja Tiina Ristikari. Hän korosti, miten tärkeää on antaa arvoa kasvatus- ja hoivatyölle, jota isät tekevät. ”Sen vaikutukset ulottuvat sukupolvien yli. Turvallinen lapsuus rakentaa pohjan vahvalle aikuisuudelle – ja sillä pohjalla seisoo koko hyvinvointiyhteiskunta.”
Tänä vuonna kunniamerkin saavat isät ovat omassa perhe-elämässään ja vanhemmuudessaan ansioitumisen lisäksi toimineet esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä.
Lasten tekemissä ehdotuksissa kunniamerkin saajiksi moni kuvaili isäänsä turvakallioksi, joka on aina valmis auttamaan.
Juhlatilaisuudesta isät siirtyivät vielä ryhmävalokuvaukseen ja sen jälkeen kakkukahveille presidenttiparin, omaisten ja muiden kutsuvieraiden kanssa.
Lämmin kiitos Länsi-Helsingin musiikkiopiston ja Tapiolan kuoron nuorille taitureille, jotka loivat musiikillaan upeaa tunnelmaa isien tärkeään juhlahetkeen.
Väestöliitto haluaa kiittää kaikkia Suomen isiä ja toivottaa kaikille hyvää isänpäivää! Samalla haluamme onnitella vielä kerran lämpimästi kaikkia kunnianmerkkien saajia!
Palkitut isät ritarikuntien verkkosivuilla.
Uutinen Väestöliiton verkkosivuilla 28.10: Tasavallan presidentti on myöntänyt 48 isälle valtiollisen kunniamerkin.






