Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkosto vaatii välitöntä tulitaukoa, sotatoimien lopettamista ja humanitaarisen avun pääsyä Gazaan

Gazan humanitaarinen kriisi on kärjistynyt äärimmäiseksi. Israelin toimet – jatkuvat iskut siviilikohteisiin sekä ruoan, veden ja lääkkeiden jakelun estäminen – ovat ajaneet alueen siviiliväestön katastrofaaliseen tilanteeseen. Yli 500 000 ihmistä kärsii akuutista aliravitsemuksesta. Suurin osa uhreista on naisia ja lapsia.
Israelin kohdistamat iskut Gazan siviiliväestöön, sairaaloiden ja pakolaisleirien pommitukset sekä suunnitelmat Gazan valtaamiseksi täyttävät sotarikosten ja kansanmurhan tunnusmerkistön. Gazan naisilla on erityisen raskas taakka. He kantavat vastuuta perheistään keskellä kriisiä: sotatoimien aiheuttamaa väkivaltaa, infrastruktuurin tuhoutumista, nälänhätää ja palveluiden romahtamista.
Suomen 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus -verkosto vaatii, että Suomi ja kansainvälinen yhteisö ryhtyvät viipymättä toimiin ja osaltaan vaatii:
– Välitöntä, ehdotonta ja pysyvää tulitaukoa.
– Esteetöntä ja katkeamatonta humanitaarisen avun pääsyä Gazaan (varsinkin vesi, ruoka, polttoaine ja lääkkeet) erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville.
– Psykososiaalisen tuen varmistamista humanitaarisessa avussa ja naiserityisten tarpeiden huomioimista – ml. seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut, turvalliset tilat sekä esteetön pääsy tuen piiriin.
– Sotarikosten ja konfliktin sukupuolistuneiden vaikutusten selvittämistä ja dokumentointia sekä panttivankien ja mielivaltaisesti pidätettyjen vapauttamista välittömästi ja ehdoitta.
– Naisten ja naisjärjestöjen vaikutusvaltaista ja näkyvää osallistumista kaikkiin Gazaa koskeviin neuvotteluihin, jälleenrakennukseen ja rauhanprosessiin.
– Palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden sekä Palestiinan valtion tunnustamista oikeudenmukaisen rauhan edistämiseksi sekä kansainvälisen lain vastaisen miehityksen lopettamiseksi.
Suomen tulee toimia johdonmukaisesti Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman edistämiseksi ja puolustaa kansainvälistä oikeutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia Gazassa – välittömästi ja pitkäjänteisesti. 1325-päätöslauselman mukainen naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutuminen sekä hätäapu ja konfliktin jälkeinen tuki tulee turvata täysimääräisesti. Gazan sota koettelee kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää. Suomen on vahvistettava sitä rohkealla ja näkyvällä vaikuttamistyöllä – nyt tehtävät valinnat määrittävän järjestelmän uskottavuuden ja tulevaisuuden meille kaikille.
Suomen naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston puolesta,
Elina Korhonen, Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston puheenjohtaja
elina.korhonen@vaestoliitto.fi p. 050 5148827, Väestöliitto
Isabel Vilmi, Naiset, rauha ja turvallisuus -verkoston koordinaattori
isabel.vilmi@unwomen.fi, UN Women Suomi
Suomen naiset, rauha ja turvallisuus -verkosto on vuodesta 2006 toiminut asiantuntijaverkosto, jonka tarkoitus on edistää naiset, rauha ja turvallisuus -teemoja Suomessa. Verkostoon kuuluu 30 järjestöjäsentä ja yli 200 tutkija-, asiantuntija- ja henkilöjäsentä. Verkostoa koordinoi UN Women Suomi.
