Suursuosioon noussut Jumppatytöt-teatteriesitys yhteistyöhön Väestöliiton Et ole yksin -palvelun kanssa
Jumppatytöt-teatteriesitys kuvaa omakohtaisesti koettuja joukkuevoimistelun iloja ja haavoja ja saa pohtimaan, miten tärkeä ja pitkälle elämään vaikuttava kasvuympäristö liikuntaharrastus onkaan. Väestöliiton Et ole yksin -palvelu tukee urheilussa tai muussa harrastustoiminnassa epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutuneita sekä auttaa seuroja kehittämään toimintaansa turvallisemmaksi.
Jumppatytöt vie näytöstensä mukana ympäri Suomen näytöksiin osallistuville tietoa mahdollisuudesta Et ole yksin –palvelun maksuttomaan neuvontaan ja keskustelutukeen.
-Liikuntaharrastus on lapsen ja nuoren kasvuympäristö siinä missä koti tai koulukin. On tärkeää, että se ympäristö on kannustava ja turvallinen. Siksi tuntuu merkitykselliseltä ja oikealta tukea toimijoita, jotka tekevät konkreettista työtä tämän tavoitteen eteen. Haluamme olla mukana varmistamassa, että tästä tuen mahdollisuudesta tiedetään, jotta kukaan ei jäisi hankalissa tilanteissa yksin, Katariina Havukainen Jumppatytöt-tuotantoryhmästä sanoo.
Jumppatytöt-ilmiö alkoi ensimmäisestä näytöksestä vuonna 2024 Minervaskolanin liikuntasalista, josta se on parissa vuodessa levinnyt suurille teatterilavoille yli 90 esityksen menestystarinaksi sekä saanut vuonna 2025 valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Esitys nähdään myös ulkomailla.
-Esityksen suosio yllätti meidätkin. Se kertoo siitä, miten tärkeän ja monia koskettavan aiheen äärellä ollaan. On ollut upeaa, että olemme saaneet taiteen avulla käydä yhteiskunnallista keskustelua. Saamamme palautteen perusteella moni on samaistunut kokemukseen siitä, kuinka pitkälle ulottuvatkaan sekä vahvistavien että rikkovien kokemusten vaikutukset lapsuuden ja nuoruuden harrastusympäristöistä, Havukainen jatkaa.
Osa Piruetti x Jumppatytöt -yhteistyömalliston tuotoista Et ole yksin -toimintaan
Suomalainen, liikuntaan erikoistunut vaatevalmistaja Piruetti ja Jumppatytöt lanseeraavat 10.4.2026 yhteistyömalliston. Jumppatyttöjen osuus tuotoista lahjoitetaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja turvallisen harrastamisen tukemiseen urheilussa. Tuotot jaetaan puoliksi kahteen kohteeseen: Ihmisoikeusliitolle ihmisoikeuksien toteutumiseen urheilussa ja Väestöliiton Et ole yksin -toimintaan. Mallisto on myynnissä Tahto-urheilumuseossa ja Piruetin verkkokaupassa.
Lisätietoja antaa:
Katariina Havukainen, Jumppatytöt-työryhmä, p. 050 352 3375
Heidi Schrooten, Et ole yksin -palvelun asiantuntija, p. 040 705 8444
