Väestöliitto ja Oomi hyväntuuliseen yhteistyöhön perheiden hyvinvoinnin puolesta

Vihreällä taustalla piirroshahmoja, kuten sydämiä ja kasveja, istumassa vihreällä sohvalla. Ylhäällä teksti ”Kaikki on perheestä” ja alhaalla ”Väestöliitto ja Oomi hyvantuuliseen yhteistyöhön perheiden puolesta

Väestöliitto ja Oomi käynnistävät Kaikki on perheestä -yhteistyökumppanuuden, jonka tavoitteena on tukea lapsiperheiden hyvinvointia. Yhteistyön merkeissä viestitään perheiden merkityksestä ilon, turvan ja voiman lähteenä ihmisten elämässä. Yhteistyössä korostetaan myös perheiden tukemisen tärkeyttä silloin, kun arjessa jaksamisen, lasten kasvatuksen ja perheen ihmissuhteiden haasteet koettelevat.

− Perheiden hyvinvointi on koko yhteiskunnan asia, ja haluamme Oomina konkreettisesti kantaa vastuuta siitä, että mahdollisimman monella perheellä on mahdollisuus saada apua ja keskustelutukea silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Oomimainen tapa on olla käytännön tasolla mukana helpottamassa ihmisten arkea, ja sen osana näemme tämän Kaikki on perheestä -yhteistyökumppanuuden tosi tärkeäksi jatkumoksi vastuullisten kumppanuuksien kehittämisessä. Uskomme myös yhteistyösuhteissa tavoitteelliseen, pitkäjänteiseen ja valtakunnalliseen tekemiseen, jota myös Väestöliitto edustaa, toteaa Oomin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Saarinen.

Tavoitteena tarjota maksutonta keskustelutukea mahdollisimman monelle perheelle

Kaikki on perheestä -kumppanina Oomi tukee Väestöliiton lapsiperheille tarjoamaa maksutonta keskustelutukea, jonka avulla voidaan auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia perheitä jo ennen kuin ongelmat syvenevät. Lukuisat perheet ovat saaneet Väestöliiton maksuttomista palveluista apua, ja perheiltä saatu palaute on ollut jatkuvasti kiittävää.

− On todella tärkeätä, että perheet voivat saada mahdollisimman helposti maksutonta keskustelutukea silloin, kun perheen omat voimat eivät kanna. Tukemalla vanhempien jaksamista voimme samalla tukea myös lasten ja nuorten hyvää ja turvallista kasvua. Varhainen tuki voi merkittävällä tavalla ennaltaehkäistä ongelmien syvenemistä ja pitkittymistä. Väestöliiton perhepalveluissa tavoitteena on nähdä koko perhe kokonaisuutena ja tukea perheen jaksamista niin vanhemman oman jaksamisen, vanhemmuuden, lasten kehityksen, parisuhteen, seksuaalisuuden kuin ylisukupolvisten suhteidenkin näkökulmasta, Väestöliiton ohjelmajohtaja Marina Wetzer-Karlsson kertoo.

Väestöliiton perhepalveluista apua saaneiden asiakkaiden palautteita:

”Todella asiantunteva henkilö keskustelemassa lapsiarjen haasteista. Tämä auttaa jaksamaan eteenpäin ja vahvisti kykyämme vanhempina.”

”Keskustelu rauhoitti minua, ja auttoi jäsentämään asioita. Sen avulla pystyin keskittymään työhöni ja lasten asioihin. Apu tuntuu ihan ratkaisevalta koko perheen hyvinvoinnin kannalta.”

Yhdessä perheiden puolesta

Väestöliitto iloitsee uudesta kumppanuudesta ja kutsuu muitakin yrityksiä mukaan rakentamaan perheystävällistä Suomea. Perheet ovat koko yhteiskunnan perusta ja keskeinen  voimavara, ja perheiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen yhteisvoimin on äärettömän tärkeätä. Yritysten rooli perheiden tukiverkossa on merkittävä niin työnantajaroolin kuin yhteiskuntavastuun näkökulmasta.

− Olemme todella iloisia ja kiitollisia tästä alkavasta Kaikki on perheestä -yhteistyökumppanuudesta Oomin kanssa. On suuri ilo lähteä yhdessä vahvistamaan perheiden hyvinvointia. Yhteistyö on Väestöliitolle myös arvokas tuki perheitä tukevan maksuttoman palvelumme hyväksi. Yhdessä Oomin kaltaisten vastuullisten yritysten kanssa voimme vahvistaa lapsi- ja perheystävällistä yhteiskuntaa, muodostaa vahvan tukiverkon perheiden tueksi sekä kannatella perheitä niiden äärettömän arvokkaassa ja vaativassa roolissa, Väestöliiton toimitusjohtaja Tiina Ristikari kiittää.

 

Oomi on yksi Suomen suurimmista energiapalveluyhtiöistä. Palvelemme tällä hetkellä yli 500 000 kuluttaja- ja yritysasiakasta ympäri Suomen, tarjoten sekä kotiin että yrityksille sähkön lisäksi laajan kirjon arkea helpottavia energiapalveluja. Teemme alati muuttuvasta maailmasta asiakkaillemme vähemmän monimutkaista selkeillä ja vastuullisilla palveluilla. Tavoitteenamme on olla Suomen halutuin kumppani muuttuvan arjen palveluissa ja energiamurroksen ratkaisuissa.

Väestöliitto tukee perheiden hyvinvointia tarjoamalla maksutonta keskustelutukea vaikeassa elämäntilanteessa oleville lapsiperheille sekä vaikuttamalla lapsi- ja perheystävällisen työelämän ja yhteiskunnan puolesta.

Väestöliiton Kaikki on perheestä -kampanjalla kerätään varoja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseen, etenkin perheille tarjottavan maksuttoman keskustelutuen turvaamiseen. 

 

Lisätiedot:

Väestöliiton toimitusjohtaja Tiina Ristikari, tiina.ristikari@vaestoliitto.fi, 050 917 7396

Väestöliiton ohjelmajohtaja Marina Wetzer-Karlsson, marina.wetzer-karlsson@vaestoliitto.fi, 040 084 8343

Oomin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Saarinen, paivi.saarinen@oomi.fi, 040 196 2350

Oomin lila logo                                Väestöliiton logo.