YK:n uudistusprosessissa huomioitava UNFPAn merkittävä työ seksuaalioikeuksien edistämiseksi
Viime vuonna vietettiin Yhdistyneiden kansakuntien 80. juhlavuotta. YK:n historian ja tärkeimpien saavutusten muistelun ohella keskustelu on myös keskittynyt meneillä olevaan YK:n uudistusprosessiin. Maailman naisten ja tyttöjen kannalta olennaisin osa prosessia kohdistuu mahdolliseen YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveysjärjestö UNFPAn ja YK:n tasa-arvojärjestö UNWomenin yhdistymiseen.
Reformin taustalla vaikuttaa tarve tehostaa YK:n työskentelyä ja välttää päällekkäisyyksiä. Uhkana kuitenkin on naisten ja tyttöjen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien väliinputoaminen. UNFPAn ja UNWomenin mahdollinen yhdistäminen on puhuttanut myös jo aiemmin vuonna 2023, jolloin riippumaton arviointi ei sitä suositellut. Tällöinkin huolena oli, että yhdistetty järjestö olisi edeltäjiään heikompi niin rahoituksen kuin vaikutusvallan suhteen. Huomioitavaa oli, että arviointi totesi, että YK-järjestelmän täytyy lisätä kapasiteettiaan edistää sukupuolten tasa-arvoa.
Vuodesta 1968 asti UNFPAn tavoitteena on ollut vähentää äitiyskuolemia, tuoda seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut kaikkien saataville, ja lopettaa sukupuolistunut väkivalta ja vahingolliset käytännöt, kuten lapsiavioliitot ja sukuelinten silpominen. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa on tapahtunut merkittävästi parannusta. Vuosien 2000 ja 2023 välillä äitiyskuolemien määrä laski 40 prosentilla. Pelkästään vuonna 2024 UNFPAn toimittamien ehkäisyvälineiden arvioidaan estäneen 18 miljoonaa suunnittelematonta raskautta, 7,5 miljoonaa vaarallista aborttia ja 39 000 äitiyskuolemaa. Lisäksi vuodesta 2000, jolloin joka kolmas 20–24-vuotias nainen ilmoitti joutuneensa lapsiavioliiton uhriksi, vuoteen 2021 mennessä luku oli laskenut noin joka viidenteen.
Edelleen on kuitenkin tehtävää, jotta tavoitteet saavutetaan. Äitiyskuolleisuus on yhä liian korkealla, vaikka keinot sen estämiseksi ovat olemassa. Arviolta 259 miljoonaa naista, jotka haluavat välttää raskauden, eivät edelleenkään voi käyttää turvallisia ja tehokkaita nykyaikaisia ehkäisymenetelmiä. Maailmanlaajuisesti raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat teini-ikäisten tyttöjen suurin kuolinsyy. Nuoret kohtaavat kuitenkin valtavia esteitä seksuaalioikeuksiensa toteuttamiselle ja seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin pääsyssä. Lisäksi maailmalla vahvistuu laaja ja järjestäytynyt tasa-arvoa ja seksuaalioikeuksia vastustava anti-rights-liike, joka uhkaa seksuaalioikeuksien lisäksi myös laajemmin demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Oman haasteensa tuo myös rahoituksen väheneminen – esimerkiksi Yhdysvallat lopetti tukensa UNFPAlle vuoden 2025 alusta. Myös Suomi on vähentänyt rahoitustaan UNFPAlle viime vuosina.
UNFPAn työ pelastaa ihmishenkiä, ja sen työn tärkeys korostuu nykyisessä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä. Mahdollisen yhdistymisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että UNFPAn työn tavoitteet ja asema johtavana seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien asiantuntijana turvataan. Uudistumisprosessissa ei saa vaarantaa maailmanlaajuisesti jo nyt vähentynyttä rahoitusta, vaan seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet sekä naisten oikeudet ovat pidettävä keskeisenä osana uutta, parempaa YK:ta. Muuten sen hinnan maksavat naiset ja tytöt ja eri vähemmistöt eri puolilla maailmaa.
Lisää UNFPAn työstä voit lukea tästä linkistä.
Väestöliitto on UNFPAn kumppani Suomessa ja jaamme saman tavoitteen seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutumisesta kaikille. Työskentelemme yhdessä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.