Lapset ja nuoret somessa – kuka asettaa rajat?
Väestöpäivän ”Perheet ja digitaalinen hyvinvointi” -paneeli sai aikaan vilkasta keskustelua lasten ja nuorten suhteesta someen ja digitalisaatioon. Keskustelussa pohdittiin yksityistä ja julkista vastuuta sekä peräänkuulutettiin selkeämpiä suosituksia lasten ja nuorten älypuhelinten käytölle. Yhtä mieltä oltiin siitä, että vastuu on yhteinen.
Digirauha ry:n perustaja ja puheenjohtaja Elina Kiiski-Kataja puhui suomalaisen yhteiskunnan teknologiamyönteisyydestä ja totesi, että lapsille on annettu pääsy digilaitteille hyvin aikein. Uudet somealustat olivat hänen mukaansa ensin innostavia muun muassa demokratian näkökulmasta, mutta ajattelumaailma on monilla sittemmin kyynistynyt. Yksittäisillä vanhemmilla on suuri vastuu, emmekä ole kenties ymmärtäneet digialustojen radikaalia muutosta tai valtavien teknologiayritysten mahdollisuuksia vaikuttaa addiktoivasti itseemme.
”Jättimäisiä digialustoja ei ole suunniteltu demokraattisen yhteiskunnan tarpeita ajatellen, saati lasten kehitystä ajatellen,” Kiiski-Kataja totesi. Hänen mukaansa ei ole realistista, että yksittäiset vanhemmat voivat vartioida kaikkea, mitä lapsi tekee hyvin addiktoiviksi suunnitelluilla alustoilla.
Paneelissa tuli esille, että vanhemmuuden tueksi kaivataan virallisia suosituksia lasten digilaitteiden käytön rajaamiseen. Kansanedustaja Annika Saarikon (kesk.) mukaan koulujen kännykkälainsäädäntö oli yhteiskunnallisesti ajateltuna helpoin tehtävä hoitaa, mutta koteihin ulottuvat säännöt ja suositukset tunkeutuvat ihmisten yksityiselle alueelle ja ovat siten haastavampia toteuttaa. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tutkimusjohtaja Silja Kosolan mukaan Suomessa individualismi on mennyt paljon pidemmälle kuin monessa muussa yhteiskunnassa. Kaikki panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että vanhemmat voisivat solmia verkostoja ja neuvotella digilaitteiden käytöstä enemmän yhdessä.
Kiire toimia?
Keskustelua herätti myös päätöksenteon hitaus ja viive. Silja Kosola muistutti, että varhaisista autojen turvavyösuosituksista meni 30 vuotta siihen, että ensimmäiset autotehtaat ottivat turvavyöt käyttöön. Nykyisin yksittäinen tutkimustulos huomioidaan päätöksenteossa vasta keskimäärin 17 vuoden päästä sen julkaisemisesta, eli Kosolan mukaan kehitys on ehkä hiljalleen nopeutumassa.
Saarikko piti sitä yhteiskunnallisena signaalina, että Väestöliitto oli valinnut väestöpäivän teemaksi juuri digitalisaation ja että Digirauha ry:n kaltainen kansalaisliike on perustettu. Tämä voisi merkitä, että päätöksiä halutaan tehdä.
”Meillä on orastavaa ymmärrystä siitä, ettemme puhu vain lapsista ja nuorista vaan koko ihmisyydestä. Kanssakäymisen muodot ovat muuttuneet algoritmien myötä. Tällä on haitallisia vaikutuksia myös aikuisiin,” Saarikko tiivisti. Hän otti esille naisvihan ja väkivallan yleistymisen sosiaalisen median algoritmien mukana ja huomautti, että näiden ilmiöiden luultiin jo jääneen vähitellen historiaan. ”Ajattelimme ehkä naiivisti, että progressio on vain jatkuva jana kohti hyvää tulevaisuutta eikä sitä mikään voisi uhata.”
Tarvitsemme kasvokkaista vuorovaikutusta
Kosolan mukaan lapset ja nuoret käyttävät puhelinta hyvin eri tavoin kuin aikuiset. Nuorille puhelin on ensisijaisesti streamauslaite. Varsinainen puhelimeen puhuminen ja sitä myöten myös kasvokkain vieraille puhuminen voi olla nuorille hyvin vaikeaa. Kiiski-Katajan mukaan nuoret kyllä toivoisivat kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta ryhmässä on hankalaa pyytää muita laittamaan puhelimet taskuun.
Ekaluokkalaisille hankittujen puhelimien määrä on Kiiski-Katajan mukaan pudonnut nopeasti. Myös operaattorit ovat lähteneet tähän kehitykseen mukaan, mistä Annika Saarikko nosti esimerkiksi Elisan tänä vuonna antaman älypuhelinten ikäsuosituksen. Saarikko kertoi huomanneensa myös omien eri-ikäisten lastensa kautta muutosta älypuhelinten käytössä: pienimpien kohdalla mietitään nyt kauemmin, voisiko älypuhelimen ostoa viivyttää ja käyttää sen tilalla vaikkapa kellopuhelinta.
Kosolan mukaan jokaisella sukupolvella on omat vanhemmuuden haasteensa. 1990-luvulla kasvoi kostein nuorisosukupolvi, ja sen ajan vanhempien tehtävänä oli ratkaista alkoholiin liittyviä ongelmia. Nyt ongelma ovat älypuhelimet. Saarikko muistutti, että vaikeatkin keskustelut ja rajaukset ovat osa vanhemmuutta. Kosola mietti, mikä nykyvanhemmuudessa on muuttunut, kun rajojen asettaminen on yhä vaikeampaa. Kaikki vanhemmat eivät kykene kieltämään lapseltaan somen käyttöä, sillä lapselle voi aiheutua siitä ymmärrettävästi myös mielipahaa ja ulkopuolelle jäämisen kokemuksia.
Koteihin on vaikeampi vaikuttaa
Koulua ja siellä tapahtuvaa digilaitteiden käyttöä voidaan säädellä laeilla, mutta koteihin on vaikeampi vaikuttaa. Kiiski-Katajan mukaan Digirauha ry on siksi kehittänyt Digirauha-dialogikonseptin, jonka avulla vanhemmat voivat alkaa käydä keskusteluja ja luoda yhteisiä sääntöjä. Kosola korosti, että digitalisaatiota voi myös hyödyntää sen haittojen torjumisessa: luokan tai alueen vanhempien yhdessä perustama WhatsApp-ryhmä voi toimia yhteisöllisyyttä luovana alustana, jossa sovitaan lapsille yhteiset puhelinsäännöt.
Kun aloitteelliset vanhemmat toteavat, että sovitaan yhdessä, että Tiktok ei kuulu vielä lastemme ikäisille, myös rajojen kanssa enemmän arastelevien vanhempien on helpompi seurata mukana. Kiiski-Katajan mukaan meidän tulee näyttää käytöksellämme esimerkkiä teineille puhelimen käytössä. Hän toi esille myös sen, että someyhtiöt itsekin sanovat, että Instagram ja Tiktok eivät kuulu alakouluikäisille.
Yleisöstä kerrottiin, että Joensuussa erään koulun vanhemmat on sitoutettu huolehtimaan, että lapset eivät käytä kännykkää koulupäivän aikana. Toinen yleisön jäsen totesi, että koki ensin oman lapsensa mennessä kouluun, että jonkinlainen muutos oli ilmassa, mutta huomasi sitten, että muutoksen toteutus jäi lopulta vanhempien harteille. Viime kädessä vanhemmat keskustelivat yhteisesti säännöistä ja siitä, hankitaanko lapsille älypuhelimia ollenkaan. Kokemus oli, että tilanne olisi edennyt hyvin eri tavoilla, jos luokan vanhemmissa ei olisi ollut muutamaa reipasta ja aloitteellista vanhempaa.
Kiiski-Kataja nosti näiden esimerkkien valossa esille Lappeenrannan kaupungin, jossa sivistystoimi teki Aivoliiton kanssa linjauksen, että koulut ovat puhelimetonta tilaa.
Vanhemmat tarvitsevat tukea
Saarikko totesi, että vanhemmuus on nykyisin hyvin väsyttävää ja paineistettua. Osa paineista tulee somen perhevaikuttajilta, jotka taas toisaalta tuovat hyvääkin esimerkkiä vanhemmuudesta. Älylaitteet ovat väsyneelle vanhemmalle helppo ratkaisu, eikä yhteiskunnan tarvitsisi vielä erikseen syyllistää jo kuormittuneita vanhempia ruutuajan noudattamattomuudesta.
Vanhemmat tarvitsevatkin yhteiskunnalta apua, suosituksia ja lainsäädäntöä. Saarikko kertoi suorastaan tuohtuvansa teemasta. ”Meillä ole syytä väistellä tätä, ei yhtään lasta tälle hukattavana. Jos tiedämme, että somella on kytkös mielenterveyden häiriöihin, masennukseen, ahdistukseen ja itsetuhoisuuteen, miten voimme ajatella vain, että ’näin pääsi käymään’.”
Keskustelun puheenjohtajana toimi Väestöliiton toimitusjohtaja Tiina Ristikari.
Tekstin on kirjoittanut Väestöntutkimuslaitoksen harjoittelija Amanda Ahola.
Koko Väestöpäivän ohjelma on katsottavissa Väestöliiton YouTube-kanavalla.