Kuva: Shutterstock.

Ihminen on siitä poikkeuksellinen eläin, että elämän alkutaipaleella hän on hyvin avuton. Ihminen tarvitsee huolta pitävän toisen, jonkun johon kiinnittyä ja luoda jatkuva suhde. Tämä tarve ei liity vain lapsuuteen, vaan säilyy myös aikuisuudessa. Olemme riippuvaisia toisistamme ja tarvitsemme läheisiä, turvallisia ja jatkuvia ihmissuhteita.

”Puhun nyt välittämisestä eri tasolla kuin platoninen ystävyys tai vanhempien suhde lapseensa. Puhun siitä tunteesta, kun ei ole sitä yhtä ihmistä, joka välittää hieman enemmän kuin kaikki muut. Se ihminen, jolle voit lähettää vaikka kymmenen viestiä ja silti se jaksaa vastata jotain, edes emojin. Se ihminen, jolle voit näyttää kaiken mitä ihmisenä olet, kaikki pelot, toiveet ja kokemukset. Se ihminen, jonka kanssa haluat jakaa kaiken, myös oman henkilökohtaisen tilasi”.

Se kokemus, miten on omassa lapsuudessa tullut rakastetuksi ja oppinut luottamaan toisten saatavuuteen, vaikuttaa aikuisiin rakkaussuhteisiin. Jokainen heijastaa omia kokemuksiaan ja uskomuksiaan uusiin ihmisiin, joita tapaa. Kun uusi ihminen muistuttaa jotakuta menneestä, aktivoituu mielessä tietty toimintatapa. Jos deitti muistuttaa vaikka poissaolevaa isää, voi huomaamattaan ajatella tämän olevan kuin isä ja alkaa käyttäytyä esimerkiksi huomiota hakevasti. Toinen ihminen vaikuttaa myös siihen, miten itse tulee koetuksi toisen seurassa. Tämä vaikutus voi olla positiivista tai negatiivista. Myös aiemmat traumaattiset elämäntapahtumat tuovat osansa siihen, miten uskaltaa mennä lähelle toista. Menetykset, kuten kuolemat, erot tai vaikka vaikeat seurustelukokemukset voivat haavoittaa ja siten estää läheisyyden.

Nykyään ajatellaan, että kaikille ihmisille on oman kehityshistorian kautta muodostunut tietynlainen käsikirjoitus itsestä (kuinka arvokas, rakastettava tai huomionarvoinen on) sekä toisista (kuinka luotettavia, vastuullisia ja tukea antavia toiset ovat). Tämä käsikirjoitus vaikuttaa havaintoihin, odotuksiin ja käytökseen deittaillessa tai parisuhteessa. Ihmiset, jotka ovat saaneet kokemuksen siitä, että toiset ovat luotettavia ja he itse ovat riittäviä, voivat aika turvallisin mielin kokeilla seurustelua. He eivät pelkää ylen määrin torjutuksi tulemista ja pystyvät menemään lähelle toista ihmistä. Jos omassa lapsuudessa on korostettu liikaa yksinpärjäämistä tai toisten tukeen ei ole voinut aina luottaa, näkyy tämä myös seurustelussa.

Välttelevän kiintymyssuhteen omaava ei koe luontevaksi mennä lähelle treffikumppania, ja hän ahdistuu, jos suhde menee tunnetasolla liian läheiseksi. Ahdistuneesti kiintynyt ihminen taas ei ole omassa lapsuudessaan voinut luottaa rakkauden ja huolenpidon pysyvyyteen. He pelkäävät korostetusti sitä, että tulevat hylätyksi. Tämä saa heidät helposti takertumaan, mikä saattaa taas pelästyttää seurustelukumppanin pois. Näitä kiintymyksen eri tapoja voi ajatella liukumana, ja ne voivat tulla eri tavalla esiin eri ihmissuhteissa. Ihminen voi olla turvallisesti kiintynyt ystäviinsä, mutta kun tapailukumppani ei anna kuulua itsestään, alkaa hän käyttäytyä ahdistuneesti. Hän saattaa ripustautua, ahdistua ja alkaa kontrolloida. Jokaiselle on hyödyllistä tutkia omaa tapaansa olla suhteessa muihin ja sitä, millaisia uskomuksia omaa. Silloin voi yrittää tehdä töitä oman toimintatapansa kanssa. Välttelevä voi harjoitella sitä, että avautuu enemmän ja uskaltautuu luottamaan toisiin. Ahdistunut taas voi yrittää rauhoitella itseään ja vahvistaa omaa itsetuntoaan.

On myös hyvä huomioida, mitä eri ihmisten erilainen kiintymystapa voi aiheuttaa suhteen alkumetreillä. Jos ahdistuneesti lapsuudessaan kiintynyt ja välttelevä tapailevat keskenään, voi syntyä herkästi vääriä tulkintoja toisen käytöksestä. Välttelevän haluttomuus tavata voi saada ahdistuneen säikähtämään ja ripustautumaan tai vaatimaan selityksiä. Välttelevän keino suojautua vetäytymällä taas saa toisessa aikaan voimakkaampaa ahdistusta. Seurauksena voi olla kehä, joka saa hyvin alkaneen suhteen päättymään ennen sen syventymistä.

Ihmisessä on myötäsyntyisesti pyrkimys toisen ihmisen lähelle, mutta toisaalta myös pyrkimys säilyttää oma itsenäisyys. Joskus läheisyyteen saattaa liittyä erilaisia pelkoja. Lähelle meno voi aktivoida aikaisemmat kiintymyskokemukset. Jos nämä ovat olleet huonoja, voivat omat tunteet olla mahdollisesta parisuhteesta hyvinkin ristiriitaiset. Toinen puoli itsestä haluaa mennä lähelle ja toinen suojautua mahdollisilta huonoilta kokemuksilta. Joskus suojautumisen tarve voi tulla esiin siinä, että etsimme mahdollisesta kumppaniehdokkaasta virheitä. Hän on liian lyhyt, hänellä on väärä koulutustausta tai hän puhuu jotenkin hassusti. Takana voi kuitenkin olla tarve suojautua läheisyydeltä ja sen tuomilta uhilta. Jos on luonteva ja hyvä olla toisen kanssa ja yksin ollessa kritiikki lähtee käyntiin, on hyvä miettiä, mistä tässä oikein on kysymys.

Drigatos ja Rusbult (1999) havaitsivat tutkimuksissaan, että hyvä ja rakastava partneri voi tuoda ihmisten parhaat puolet eli ”ideaali-itsen” esiin. Hyvä kumppani antaa anteeksi rakastettunsa huonot puolet ja vahvistaa hyviä puolia. Tutkijat nimesivät ilmiön Michelangelo-ilmiöksi. Nimi tulee siitä, että kuvanveistäjä pystyi näkemään kivenlohkareissa potentiaalin, joka niissä oli. Hän osasi veistää kiveä niin, että ei kadottanut sen alkuperäistä muotoa, vaan toi esiin kauneuden, joka kivessä alun perin oli. Näin myös hyvä ihmissuhde voi tuoda meistä parhaimman esiin. Samansuuntaisia tuloksia on tullut myös kiintymyssuhdetutkimuksista. Hyvä ihmissuhde voi muuttaa uskomuksiamme itsestämme ja muista ja tehdä meistä turvallisemmin kiinnittyneitä toisiimme (Levine & Heller 2010).