Kuva: Monica Gozalo, Unsplash

Joissain tutkimuksissa on havaittu, että sinkuilla on parisuhteessa eläviä vahvemmat siteet vanhempiinsa ja sisaruksiinsa (White 2001; Spitze & Trent 2006). Tämä voi näyttäytyä sekä myönteisenä että kielteisenä asiana sinkun elämässä. Vanhemmat ja sisarukset ovat niitä, joilta pyydetään apua suuremmissa, esim. taloudellisissa kysymyksissä. Sinkut voivat olla tärkeä osa sisarusten perhettä, ja lähisukulaisuus voi tuoda tärkeää sisältöä sinkun elämään. Kuitenkin usein yksinelävä on myös se, jolle kasataan eniten vastuuta vaikkapa vanhenevista vanhemmista. Perheelliset sisarukset voivat aina vedota omiin lapsiin, mutta sinkku on ”vapaa” auttamaan. Sinkun onkin hyvä miettiä sitä, kuinka paljon hän joutuu pohtimaan muita tai ottamaan vastuuta omista vanhemmistaan. Sinkulla on myös oikeus omaan elämään.

Joskus läheiset, omat vanhemmat tai sisarukset saattavat lisätä sinkun paineita löytää parisuhde. Erilaiset utelut ja kyselyt voimistavat sitä tunnetta, että nykyinen elämäntilanne on väärä ja olisi toivottavaa, että se muuttuisi toiseksi. Usein utelijat eivät tarkoita pahaa, vaan toivovat hyvää. Jatkuessaan toistuvat kyselyt kuitenkin nakertavat itsetuntoa.

”Sinkkuus on minulle muutenkin todella arka asia ja syy miksi haluan vältellä tiettyjen sukulaisten tapaamista. Aina tulee kysymys, että onko sinulla poikaystävä? No ei ole, ei. Kyllä sitten, jos sellainen ihme joskus käy, niin siitä sitten ilmoitetaan. Tuo utelu tuntuu jotenkin painostavalta.”