Kuva: Shutterstock.

Sinkuilla on tutkimusten mukaan parisuhteessa eläviä enemmän kontakteja ystäviinsä. Sinkut myös tekevät enemmän töitä säilyttääkseen nuo suhteet. He varaavat aikaansa ystäville ja viettävät koko elämänkaarensa ajan enemmän aikaa ystäviensä kanssa kuin parisuhteessa elävät (Kalmijn 2003). Voi todeta, että parisuhteessa elävät ovat useammin yhden kortin varassa. On esitetty, että pelkästään parisuhteeseen satsaavilla on suurempi riski kokea yksinäisyyttä kuin niillä, jotka satsaavat myös ystävyyssuhteisiin (Spencer 2006). Sinkulla voi myös olla elämässään useita sellaisia ystäviä, joihin heillä on tärkeä kiintymyksellinen suhde; ihminen, jonka puoleen käännytään silloin, kun elämässä on vaikeaa ja halutaan tukea. Schachner ja kumppanit (2008) tutkivat 142 amerikkalaista ikisinkkua iältään 25–55 vuotta. He havaitsivat, että pitkään sinkkuina olleilla oli luotettavia ihmissuhteita, joihin he tukeutuivat ja pitivät ”turvasatamanaan”.

”Minulla on muutamia sydänystäviä. Yhden ystävän kotiin voi mennä koska vain. Jos on nälkä, voin käydä jääkaapilla tai vaikka ottaa nokoset sohvalla. Tuo ovi on aina auki.”

Usein sinkuilla on myös paljon kavereita tai elämäntilanneystäviä, joiden kanssa käydään matkoilla tai ulkona. Elämäntilannekaveruuteen voi kuitenkin liittyä se, että tuo ystävyys voi joskus katketa toisen pariutuessa. Sinkun elämässä saattaa olla aikoja, jolloin seuraa ei ole niin paljon kuin toivoisi. Tämä liittyy etenkin ikävaiheeseen, jolloin monet perheellistyvät ja menevät naimisiin. Erilaiset elämäntilanteet tuovat haastetta ystävyyssuhteiden ylläpitoon.

”Haluaisin kokea ja nähdä asioita eri ystävieni kanssa, mutta he tekevät suurimman osan asioistaan puolisonsa kanssa. En kuitenkaan halua missään nimessä syyllistää ystäviäni siitä, että heillä on puolisot, ennemminkin olen iloinen heidän puolestaan.”

Yhteiskunnan tasolla olisi toivottavaa, että myös muiden ihmissuhteiden kuin parisuhteen merkitys huomattaisiin. Olisi tärkeää, että sinkku voisi ottaa esimerkiksi häihin tai muihin juhliin aveciksi vaikkapa ystävänsä. Yhteiskunta olettaa herkästi, että vain parisuhde lasketaan yksiköksi, joka tulisi huomioida. De Paulo (2016) kirjoittaa, että tutkijat alkavat vasta nyt käsittää vain yhteen ihmiseen kiinnittymisen ongelmia. He alkavat myös ymmärtää, että aidot kiintymyssuhteet eivät rajoitu romanttiseen tai vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen.