Psykiatri Stephen Karpman on kuvannut osuvasti vaikeiden perhesuhteiden dynamiikkaa. Kun riidan imu vie mennessään, syvemmät ongelmat ja ratkaisumahdollisuudet katoavat draaman polttopisteestä. Sekaannukset ja loukkaantumiset ruokkivat tilannetta. Riidassa osapuolten ajattelu muuttuu mustavalkoiseksi.

Karpmanin mielestä jumiutunutta konfliktia ylläpitävät kolmenlaiset roolit. ”Karpmanin kolmio” on väline vahingollisten ja kärjistyneiden roolien tunnistamiseksi.

Uhri tuntee itsensä kärsiväksi ja voimattomaksi. Hän kokee, ettei pysty itse ratkaisemaan ongelmiaan, toimimaan oman hyvinvointinsa eteen tai tekemään päätöksiä. Hän yrittää saada muut toimimaan puolestaan ja kokee, että vain ulkoapäin voi saapua hänelle pelastus.

Pelastaja on huolissaan uhrista ja alkaa ratkaista toisten ongelmia. Hän tekee enemmän kuin hänen oma osuutensa on. Samalla hän tekee toisten eteen asioita, joita ei haluaisi tehdä. Pelastaja tuntee syyllisyyttä, jos ei auta muita. Samalla hänen toimintansa mahdollistaa sen, että uhri säilyy riippuvaisena ja avuttomana. Pelastaja asettuu toisten yläpuolelle ja tulee vähätelleeksi uhrin kykyä auttaa itseään. Hän kohdistaa voimavarojaan toisiin sen sijaan, että hoitaisi omia ongelmiaan.

Syyttäjä on kiinnostunut saamaan, mitä haluaa. Hän asettuu toisten yläpuolelle, toimii kontrolloivasti, syyttävästi, on kriittinen ja alistaa. ”Tämä on sinun syysi!”, on hänen mottonsa.

Konflikti on siis jotakin, mitä osapuolet aktiivisesti toiminnassaan toistensa kanssa tuottavat. Kukaan tilanteessa ei ole osaton sen säilymiseen. Epäterveessäkin roolissa olemiseen voi sisältyä tyydyttäviä puolia.

Veto tiettyyn rooliin voi syntyä kasvuhistorian kokemuksista. Esimerkiksi pelastajan lapsuudessa on voinut olla kokemuksia, missä hän on onnistunut huolehtivuudellaan saamaan vetäytyneen tai kaltoin kohtelevan vanhemman hyväksyntää puoleensa.

Roolien kantajat voivat vaihtua draaman kulussa. Esimerkiksi pelastaja, joka lopulta uupuu muiden auttamiseen ja omien tarpeidensa sivuun panemiseen, alkaa kokea itsensä uhriksi ja lopulta syyttää toista. Uhri puolestaan voi väsyä holhottuna olemiseen ja alkaa syyttää pelastajaa. Syyttäjä voi tuntea syyllisyyttä käyttäytymisestään ja ryhtyä pelastajaksi. Tällaisessa vuorovaikutuksen kehässä ei ole voittajia, vaan kaikki ennen pitkää kärsivät.

Miten löytää ulospääsy draaman kierteestä? Miten viheltää peli poikki?

Karpmanin mukaan jokaisen osallisen vastuulla on liikkua pois kärjistyneistä rooleista. Kun itse muuttuu, toisetkin saattavat muuttua ja huomata kantamiensa rooliensa kärjistyneisyyden.

Psykoterapeutti Acey Choy on muotoillut rakentavat vaihtoehdot ristiriitoja ylläpitäville rooleille.

Haavoittuva ihminen tuntee oman kärsimyksensä.  Samalla hän ottaa vastuun toiminnasta oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa eteen. Hän pyrkii aktiivisesti ratkaisemaan elämänsä ongelmia.

Jämäkkä ihminen huolehtii omista tarpeistaan ja pitää puolensa. Hän ei kuitenkaan rankaise, syytä, pakota tai manipuloi toisia saadakseen mitä haluaa. Hän osaa pyytää, mitä haluaa ja voi kieltäytyä asioista, mitä ei halua. Jämäkkä ihminen antaa rakentavaa palautetta ja neuvottelee. Hän toimii tavoitteidensa eteen ja huomioi muut.

Välittävä ihminen tuntee myötätuntoa haavoittuvassa asemassa olevia kohtaan. Hän ei kuitenkaan tee enempää kuin oman osuutensa. Hän ei tee toisten hyväksi asioita, joita ei halua tehdä. Hän on tukena, kuuntelee ja tarjoutuu yhdessä pohtimaan tilannetta, mutta auttaa vasta, kun toinen haluaa apua. Hän suhtautuu toisiin tasaveroisina ja antaa toisille tilaa itse ratkaista ongelmansa. Hän välttää auttamasta tavoilla, jotka tuntuvat toisista tungettelevilta. Välittävä ihminen välittää myös itsestään.

Lotta Heiskanen
Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti
Väestöliitto

Lähde: Choy, Acey. (1990). The Winner’s Triangle. Transactional Analysis Journal, 20(1), 40–46.