Lapsiperheiden vanhempien ja heidän lastensa kannalta on tärkeää, kuinka tyytyväisiä vanhemmat ovat parisuhteeseensa. Viimeisten vuosikymmenten aikana on tutkittu runsaasti parisuhdetyytyväisyyden merkitystä vanhemmuuteen siirtymässä. (Esim. Belsky ym., 1983; Belsky & Pensky, 1988; Belsky & Rovine 1990; Cowan & Cowan, 2000; Hackel & Ruble, 1992; Pancer ym., 2000; Räisänen, 2007.)

Useimmat tutkimukset ovat osoittaneet, sekä miesten että naisten tyytyväisyys parisuhteeseen laskee lapsen syntymän jälkeen. (Belsky ym., 1983; Belsky & Rovine, 1990; Grossman ym., 1980; Brian & Peyton, 2002; Pancer ym., 2000 ; Kesti, 2000.) Tämä voi johtua osaltaan siitä, että vuorovaikutus parisuhteessa vähenee (esim. Belsky ym. 1983.), seksuaalinen halu ja yhdyntätiheys laskee (esim. Hackel & Ruble, 1992; La Rossa 1986). Myös lapsettomuushoidoissa olevien henkilöiden parisuhdetyytyväisyys laskee lapsen saamisen myötä (Repokari).

Toisaalta on paljon myös paljon tutkimuksia, jotka osoittavat, että osan vanhempien parisuhdetyytyväisyys pysyy samalla tasolla tai jopa nousee (Belsky ym.,1983; Belsky & Pensky, 1988; Cowan & Cowan, 2000; O’Brien & Peyton, 2002; Shapiro ym., 2000; Snowden ym., 1988). Tämä on selitettävissä sillä, että parisuhteen toimivuudella ennen lapsen syntymää on erittäin merkittävä vaikutus äitien parisuhdetyytyväisyyteen lapsen syntymän jälkeen (Belsky ym., 1983; Belsky ym., 1988; Belsky & Pensky, 1988; Cowan & Cowan, 1988, 2000). Ensimmäistä kertaa raskaana olevat äidit ovat myös keskimäärin useammin tyytyväisiä parisuhteeseensa kuin uudelleensynnyttäjät (Räisänen 2007; Belsky ym., 1983; Salmela-Aro, ym., 2006). Saattaakin olla niin, että ensisynnyttäjien parisuhteessa tulevia vanhempia yhdistää uusi ja ennen kokematon yhteisesti jaettu kokemus. Sen sijaan uudelleen synnyttäjät ovat kokeneet synnytyksen jo aiemmin ja heidän arkielämänsä täyttyy jo muutenkin lapsiperheen arjesta ja rutiineista. (Räisänen 2007.)

Parisuhdetyytyväisyys on parisuhteen kannalta merkittävä asia, koska sen puute heijastuu moneen tekijään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tyytymättömyys parisuhteessa on yhteydessä raskauden aikaiseen ahdistukseen, synnytyspelkoon ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen sekä suurempaan todennäköisyyteen erota. (Cox ym., 1999; Hock ym., 1995; Saisto, Salmela-Aro, Nurmi & Halmesmaki, 2001; Belsky & Pensky, 1988; Salmela-Aro ym., 2006.)

Ongelmat parisuhteessa lisäävät masennuksen riskiä

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ongelmat parisuhteessa lisäävät riskiä masennuksen kehittymiseen odotusaikana ja synnytyksen jälkeen.

Pikkulasten vanhemmille tehdyn kyselyn tulosten perusteella vanhemmat näyttävät saavan puolisoltaan emotionaalista tukea: valtaosa äideistä ja isistä on tyytyväisiä molemminpuoliseen kunnioitukseen parisuhteessa. Tyytymättömyyttä aiheuttavat parisuhteen käytännön paineet: yhteistä aikaa on liian vähän, eikä yhteiselle tekemiselle löydy arjessa tilaa. Pikkulasten vanhempien elämänpiiriä ja kokemusmaailmaa luonnehtii sukupuolittunut työnjako, jossa isä vastaa ansiotyöhön liittyvistä velvoitteista ja äidin vastuulla on kotityöt sekä lastenkasvatus. (Lammi-Taskula & Salmi 2009)

Jos tyytymättömyyttä herättävistä asioista ei pystytä keskustelemaan, puhumattomuus lisääntyy ja ongelmat alkavat helposti kasaantua. Tutkimusten mukaan parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat ovat yleisiä synnytyksen jälkeen (Ahlborg ym. 2000, Ahlborg ja Strandman 2001). Parisuhde muuttuu ratkaisevasti lapsen syntymän jälkeen: yhteenkuuluvuus ja läheisyys voivat vähetä, parisuhteelle ei jää enää aikaa, sukupuolielämä ennemmin huononee kuin paranee, perheen joustavuus vähenee ja rooliristiriidat lisääntyvät. (Pelkonen & Löthman- Kilpeläinen, 2000 ja Hakulinen 1998.)

Viime aikoina on ollut laajalti esillä nuorten vanhempien tuen tarve vanhemmuuteen liittyvissä taidoissa ja tukiverkostoissa. Syntyvyyden laskun myötä nuorilla vanhemmilla on entistä vähemmän omaan historiaan tai sukuun liittyvää kokemusta pienten lasten tarvitsemasta hoidosta ja turvasta. Nuorilla perheillä ei välttämättä myöskään ole tiivistä yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja muut sosiaaliset tukiverkot saattavat olla kapeat. Tämä asettaa haasteen vanhempien jaksamiselle, koska he ovat yhä useammin omien tietojensa ja taitojensa varassa vanhemmuuden haltuunotossa. (mm. Jallinoja 2002.)

Positiivista on, että nuoret vanhemmat näkevät vanhemmuuden entistä useammin yhteisenä asiana. Samalla suomalaiset ymmärtävät entistä paremmin, että ”liiton pysyvyys vaatii nykyisin parisuhteen hoitamista”. Vastuu parisuhteesta ja vanhemmuudesta kuuluu molemmille vanhemmille. Tutkimustulosten valossa näyttäisi siltä, että ainakin useampi kuin joka kymmenes aikuinen suomalainen on hakenut apua parisuhdeongelmiin. Sukupuolten välillä kuitenkin suuri ero, sillä naiset hakevat melkein kaksi kertaa miehiä useammin ammattilaisen apua parisuhteensa ongelmiin. Miehet ovat myös naisia useammin sitä mieltä, että saatu apu ei ole ollut riittävää. Luvut asettavat haasteen palveluiden tarjoajille räätälöidä tukea niin, että miesten kynnys alenee ja samalla miettiä uudenlaisia lähestymistapoja vanhemmuuden ja parisuhteen tukemiseen. (Ristimäki & Rotkirch, tulossa)

Vanhemmuus tuo mukanaan myös haasteita

Tutkimusten mukaan vanhemmat herkästi palaavat lapsen syntymän myötä kohti perinteisiä roolimalleja. Isän ja äidin voi olla kuitenkin vaikea sovittaa näitä omassa lapsuudessa opittuja toimintatapoja muuttuneen yhteiskunnan ja työelämän asettamiin velvoitteisiin. Roolimuutoksen lisäksi lapsen syntymä on aina myös kiintymyssuhdekriisi, jossa vanhemman mieleen palaavat omat lapsuudenkokemukset ja siihen liittyvät tunnemuistot.

Yksinäisyys ja omien voimavarojen vähentyminen aiheuttavat helposti eristäytymistä ja masentuneisuutta. Väestöliiton julkaisemassa Äidin kielletyt tunteet –kirjassa nousi selvästi esille, että ”kielletyiksi” koetut tunteet pohjaavat usein yksinäisyyteen. Monet äidit ovat vailla riittävää sosiaalista tukea, jota lapsen kasvattaminen väistämättä edellyttää. Vaikeat tunteet herättävät äideissä syyllisyyttä ja häpeää, joten vanhemmuuden haasteista keskusteleminen esimerkiksi neuvolassa vaikeutuu. (Janhunen & Oulasmaa 2008.)

Parisuhdevaikeudet ovat yksi synnytyksen jälkeisen masennuksen riskitekijä ja yhteydessä naisten seksuaaliseen haluttomuuteen (Glazener 1997, DeJudicibus ja McCabe 2002). Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii noin 10 % suomalaisista äideistä, mikä tarkoittaa vuositasolla noin 6 000 äitiä. Näissä perheissä myös pieni osa isistä sairastuu masennukseen. Masennus on riski koko perheelle, erityisesti parisuhteelle. Äiti voi kadottaa täysin otteen vauvaansa, itseensä ja koko perheen hyvinvointiin. Masennuksen ehkäisy ja varhainen tunnistaminen on tärkeää. Parisuhdetta tukemalla näissä perheissä saadaan perheen arkea toimivammaksi ja ylläpidettyä vanhempien varhaista vuorovaikutusta lapseen. (Hakulinen-Viitanen 2009.)

Isyyden haltuunotto on yhtä suuri murros kuin äidiksi tuleminen. Suomessa on verrattain lyhyt historia sille, että isyyttä on alettu tarkastella kokonaisuutena. Viime vuosina isien mukana oloon esimerkiksi perhevalmennuksissa on kiinnitetty monin tavoin huomioita. Toimiva parisuhde odotusaikana taas helpottaa erityisesti miehen tietä isän rooliin ja aktivoi hänen osallistumistaan lastenhoitoon. Avio- tai avoero vastaavasti heikentää usein isän suhdetta lapseen, mikä on ainakin aikaisemmissa sukupolvissa verottanut sekä isän että lapsen terveyttä monina vuosikymmeninä. (Howes & Markman 1989; Belsky ym. 1991.)