Shaver ja Hazan (1993) ja Johnson ja Wiffen (2003) ovat kehittäneet englantilaisen John Bowlbyn (1973) kiintymyssuhdeteoriaa aikuisrakkaussuhteen teoriaksi. Ihmisen riippuvuus nähdään olemassaolon positiivisena perustana ja turvallinen tunneyhteys rakastettuun hyvinvoinnin ja stressistä toipumisen lähteenä. Teoria korostaa sitä, että ihminen tarvitsee kehdosta hautaan sitä elämän turvallista perustaa ja turvasatamaa, minkä lähestyttävissä oleva ja lähestymiseen vastaava rakastettu tarjoaa. Toimivan suhteen olennaisin tekijä on suhteen turvallisuus, eikä esimerkiksi ongelmanratkaisutaidot. Hyvän parisuhteen perusta on hyvä tunnetason sitoutuminen kumppaniin.

Parisuhteen kriisi tuo näkyviin, kuinka turvallisena suhde koetaan. Tässä näkökulmassa kumppanin kriittisyys ja valittaminen nähdään protestina keskinäisen tunneyhteyden ja toisesta huolehtimisen puuttumiselle. Seksuaalisuus nähdään osana kiintymyskäyttäytymistä eikä pelkkänä eroottisena tai fyysisenä tapahtumana.

Rakkauden teoria kertoo, mitkä ovat ydintapahtumat ja tärkeät hetket missä tahansa rakkaussuhteessa. Kiintymyssuhteen olennaisina hetkinä kiintymystarpeet nousevat erityisesti esiin. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset elämän siirtymät (lapsen tulo, eläkkeelle siirtyminen), pelon ja epävarmuuden hetket (oma tai läheisen sairastuminen, läheisen kuolema, työpaikan menetys). Turvallisesti kiintyneet parit kokevat vähemmän stressiä ja ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja kokevat kumppaninsa tukea antavana. Kiintymyskohteen läheisyys rauhoittaa hermojärjestelmää (Schore 1994), mikä ilmenee esimerkiksi lapsen tarpeessa tulla vanhemman syliin, kun jokin pelottaa tai ahdistaa. Läheisyyden tarve tulee esiin yhtälailla aikuisella traumatisoivassa tilanteessa, esimerkiksi onnettomuuden sattuessa ihmiset halaavat toisiaan.

Keijo Markova
Psykologi, pariterapeutti
Väestöliiton perheklinikka

Lue lisää:

Tästä voit lukea Kiintymyssuhdeteoria -kirjoituksen kokonaisuudessaan.