Väkivaltaisten parien hoitamisen suhteen tunnekeskeisellä terapialla on samat kontraindikaatiot kuin yleensäkin pariterapian käytöllä väkivaltaisten parien hoidossa. Olennaista on se, ottaako tekijä vastuun omasta käyttäytymisestään, pelkääkö toinen osapuoli kumppanin väkivaltaisuutta ja käytetäänkö väkivaltaa toisen hallitsemiseen.

Tunnekeskeinen pariterapia tähtää oman avuttomuuden ja tarvitsevuuden kohtaamiseen ja sen esiin tuomiseen kumppanille. Suhteessa, jossa toista käytetään hyväksi, tämä altistaisi entistä enemmän toisen henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi. Väkivaltainen osapuoli voi käyttää hyväkseen toisen avuttomuutta ja näin tunnekeskeinen pariterapia voisi lisätä väkivaltaiselle käyttäytymiselle tyypillistä toisen heikkojen kohtien hyväksikäyttämistä keinona hallita, alistaa, pelotella tai mitätöidä toista.

Kun kyse on henkisestä väkivallasta, väkivallan määritteleminen on vaikeampaa. Joskus pahin hyväksikäyttö ja toisen alistaminen tapahtuu massiivisen mitätöinnin ja henkisen nujertamisen avulla. Susan Johnson kertoo esimerkkinä tilanteen, jossa mies mitätöi vaimoaan väkivaltaisen vihamielisesti, mutta ei koskaan käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Naiselle oli diagnosoitu psykoottinen depressio. Nainen oli samaan aikaan myös omassa yksilöterapiassa ja sekä nainen että hänen yksilöterapeuttinsa olivat yksimielisiä siitä, että naisen depressio johtui naisen varhaisesta äitisuhteesta. Pariterapeutin kommentti oli, että jos hän eläisi samanlaisessa parisuhteessa kuin asiakkaat, hänelläkin olisi varmaan psykoottinen depressio, niin massiivista toisen alistaminen suhteessa oli. Jos masennusta tarkastellaan parisuhteen näkökulmasta, toimimattomassa parisuhteessa elävien uhka sairastua masennukseen on 25 kertaa suurempi kuin hyvässä parisuhteessa elävillä. (Weissman, 1987)