Viime vuosina on puhuttu paljon sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Mitä se tarkoittaa? Sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa sallitaan erilaisia tapoja ilmentää omaa sukupuoltaan, eikä vahvisteta stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Tämä tarkoittaa, että ei erotella tyttöjen ja poikien leikkejä tai värejä. Pojat saavat leikkiä prinsessaleikkejä ja hoivata nukkevauvoja. Tytöt saavat leikkiä autoilla ja olla poliisina ja rosvona. Tutkimuskyselyn mukaan päiväkodin työntekijöistä valtaosa pitää tätä itsestään selvänä toimintatapana. Vanhemmat puolestaan ovat ajoittain huolissaan liian perinteisistä sukupuolirooleista päiväkodissa.

”Olen joskus toisessa työpaikassa joutunut puolustamaan poikaa, joka halusi leikkiä prinsesssaleikkiä yms. Mielestäni lapsella on oikeus valita leikkinsä oman tahtonsa, eikä sukupuolen mukaan” (ammattilaisen vastaus)

Kun oma lapsi käyttäytyy tavalla, joka erottuu perinteisestä, voi vanhemmissa herätä monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Kun oma poika haluaa laittaa kynsilakkaa ja pukeutua vaaleanpunaiseen, ei hän ehkä sovikaan mielikuvaan isin kalakaverista. Tai kun tytär on kiinnostunut autoista ja pyssyleikeistä vauvanuken sijaan, joutuvat vanhemmat ja muut läheiset aikuiset pohtimaan omaa suhtautumistaan. Useille on luonnollista tukea lapsen persoonallista kehittymistä ja antaa hänen toteuttaa omia kiinnostuksen kohteita. Joillekin vanhemmille tilanne voi olla haasteellisempi. Mitä tämä tarkoittaa minulle? Ja mitä se tarkoittaa lapselle? Herättääkö erilaisuus pelkoja siitä, että lasta kiusataan erilaisuutensa takia?

Oman lapsen erityisyys voi olla hyvä heräte pohtia omia arvojaan ja niiden alkuperää. Jos omassa lapsuuden perheessä on ollut hyvin perinteinen roolijako ja odotukset  tyttöjen ja  poikien käyttäytymisestä, voi oman lapsen kohdalla joutua kyseenalaistamaan näitä perinteitä. Tyttöjen roolimallit tuntuvat olevan lähtökohtaisesti väljempiä. Tytöt voivat pukeutua minkä värisiin vaatteisiin tahansa, mutta pojan kohdalla pitsit tai vaaleanpunainen koettelevat joillakin sopivuuden rajoja.

On erityisen tärkeää tunnistaa omia tunteitaan ja pohtia niiden alkuperää. Jokaisella lapsella on oikeus tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään omine taipumuksineen ja mielenkiinnon kohteineen.

Artikkelin on kirjoittanut sosiaalipsykologi, pari- ja seksuaaliterapeutti Anja Saloheimo