Auttoivatko lapset ja sisarukset ikääntyneitä selviytymään historiallisessa Suomessa?
Artamonovan ym. tutkimuksessa selvitettiin elossa olevien lasten ja sisarusten merkitystä 50 vuotta täyttäneiden, vuosina 1740–1859 syntyneiden suomalaisten eloonjäämiselle. Pelkästään se, että oli elossa olevia lapsia tai sisaruksia ei ollut yhteydessä pidempään elinikään, mutta tietyillä perherakenteilla oli merkitystä, ja sisaruksista oli hyötyä selviytymiselle erityisesti vanhemmalla iällä.
Nykyaikaisissa yhteiskunnissa perheenjäsenten läsnäolo liittyy yleensä pidempään elinikään. Perheenjäsenet voivat tarjota emotionaalista ja käytännön tukea, kannustaa terveellisempiin elämäntapoihin sekä luoda mahdollisuuksia sosiaalisiin verkostoihin, mikä edistää niin fyysistä kuin psyykkistäkin terveyttä myöhemmällä iällä. Sisarussuhteet eivät ehkä ole yhtä vahvoja kuin vanhempien ja lasten väliset suhteet, mutta sisarusten tiedetään tarjoavan apua ja hoivaa tarvittaessa.
Perheenjäsenten mahdollisuus hoivaan riippua myös siitä, keitä he ovat. Naiset antavat yleensä enemmän hoivaa kuin miehet, ja tämä pätee tyttäriin verrattuna poikiin sekä sisariin verrattuna veljiin.
Myös miespuoliset sukulaiset olivat tärkeitä, erityisesti käytännön tuen kannalta, mikä saattoi olla erityisen tärkeää selviytymiselle esiteollisessa Suomessa. Saattoi myös olla edullista, että lapsia tai sisaruksia oli molempia sukupuolia, sillä heiltä oli mahdollista saada erilaisia tukimuotoja.
Perheenjäsenten merkitys kasvaa iän myötä
Terveyden heiketessä lapset yleensä tarjoavat enemmän hoivaa. Sisarussuhteetkin vaihtelevat elämänkulun aikana: yhteydenpito ja keskinäinen apu vähenevät nuorena aikuisena, vakiintuvat keski-iässä ja lisääntyvät jälleen vanhuudessa, usein elämänmuutosten, kuten puolison menettämisen tai terveyden heikkenemisen, seurauksena.
Aineistona tutkimuksessa hyödynnettiin luterilaisen kirkon historiallisista kirkonkirjoista kerättyjä laajoja väestötietoja. 1700-luvun alkupuolelta olevat Ruotsi-Suomen kirkonkirjat ovat Euroopan vanhimpia väestörekistereitä. Niihin sisältyvät kaikki maan syntymät, kuolemat, avioliitot ja siirtymät seurakuntien välillä. Keskityimme 6 900:aan Suomessa vuosina 1740–1859 syntyneeseen henkilöön, jotka elivät 50-vuotiaiksi, ja seurasimme heidän elossa oloaan vuosittain 90-vuotiaaksi asti. Aineiston avulla pystyttiin seuraamaan, oliko henkilöillä elossa olevia lapsia tai sisaruksia, ja sen perusteella nähtiin, miten perheverkostot muuttuivat ikääntyessä.
50-vuotiaista noin 80 prosentilla oli vähintään yksi elossa oleva lapsi ja vähintään yksi elossa oleva sisarus (kuva 1). Keskimäärin 50-vuotiailla oli noin kolme elossa olevaa lasta ja hieman yli kaksi elossa olevaa sisarusta. Ihmisten ikääntyessä elossa olevien lasten ja sisarusten määrä väheni. Lasku oli paljon jyrkempi sisarusten osalta, jotka ikääntyivät samaan aikaan.
Pelkästään se, että henkilöllä oli vähintään yksi elossa oleva lapsi tai sisarus, ei ollut selvästi yhteydessä pienempään kuolemanriskiin yli 50-vuotiailla. Miehillä vähintään yksi elossa oleva lapsi saattoi liittyä parempaan selviytymiseen vanhuusiässä, mutta näyttö oli heikkoa. Naisilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Lapsettomien kuolemanriski ei myöskään näyttänyt olevan vanhuusiässä suurempi kuin vanhemmilla esiteollisessa Suomessa.
Sukulaisten kokoonpanolla oli suurempi merkitys kuin pelkästään tietyn perheenjäsenen läsnäololla. Miehillä, joilla oli useita elossa olevia, eri sukupuolisia lapsia, oli pienempi kuolemanriski kuin miehillä, joilla ei ollut elossa olevia lapsia – ehkä siksi, että pojat ja tyttäret pystyivät tarjoamaan erilaista tukea. Naisten kohdalla lasten sukupuolen ei havaittu tuovan vastaavaa etua.
Merkittävin havainto koski sisarusten läsnäoloa ja ikää (kuvio 2). 50-vuotiaana vähintään yhden elossa olevan sisaruksen olemassaolo liittyi pikemminkin hieman suurempaan kuolemanriskiin. Tilanne kääntyi kuitenkin päinvastaiseksi ihmisten ikääntyessä: sisarusten läsnäolosta tuli eloonjäämisen kannalta edullista miehillä noin 66-vuotiaana ja naisilla 73-vuotiaana. Tämä tukee ajatusta siitä, että sisarusten välinen yhteistyö tiivistyy terveyden heiketessä ja että erityisesti sisaret toimivat tärkeänä turvaverkkona vanhuudessa.
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että perheverkostojen suojaava rooli ei ole yksiselitteinen, vaan riippuu siitä, keitä perheenjäsenet ovat ja missä ikääntymisen vaiheessa he ovat läsnä. Tulos, jonka mukaan sisarusten, etenkin sisarten, merkitys kasvaa iän myötä, tukee aiempia tutkimustuloksia sisarusten tuesta vanhuudessa. Samalla se osoittaa, että sisaruussuhteet ovat pitkään jääneet myöhemmän elämänvaiheen sosiaalista tukea koskevassa tutkimuksessa suhteellisen vähälle huomiolle.
Lisätietoja
Alyona Artamonova, tutkija
alyona.artamonova@vaestoliitto.fi
Artikkelin suomennos ja lyhennys Tiina Helamaa. Alkuperäinen: Did having children and siblings help older adults survive in historical Finland?
Lähde
Artamonova, A., Salonen, M., Hiraoka, T., Lahdenperä, M., Saramäki, J., Rotkirch, A., & Lummaa, V. (2026). The role of living kin in later-life survival: Evidence from Finnish historical data. Population Studies, 1–20. https://doi.org/10.1080/00324728.2026.2699960
Viittausohje
Artamonova, A. (2026). Auttoivatko lapset ja sisarukset ikääntyneitä selviytymään historiallisessa Suomessa? Tietovuoto-artikkeli 4/2026. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. Saatavilla: https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/auttoivatko-lapset-ja-sisarukset-ikaantyneita-selviytymaan-historiallisessa-suomessa/ [Viitattu: ##.##.20##].