Kun lapsen ja isoäidin ajatukset kohtaavat, tapahtuu outoja asioita

Suukkoja ja säröjä -blogi,

helmikuun julkaisu selkokielellä, 9.2.2022

 

Lapsenlapsemme asuvat lähellä meitä,

ja siksi tapaamme heitä usein. 

Ensimmäisenä koronakeväänä 

näimme toisiamme kuitenkin vain nopeasti ulkona

usean viikon ajan.

 

Kun korona vähän helpotti,

tyttärenpoikamme Miro tuli tapaamaan meitä. 

Hän oli kuusivuotias.

 

”Sinulla ja isoisällä on ollut varmasti ikävää,

kun ette ole tavanneet minua”,

Miro sanoi.

 

”Kyllä, meillä on ollut sinua kova ikävä”,

sanoin hänelle. 

”Te olette varmasti itkeneet hiljaa

peiton alla iltaisin”,

Miro jatkoi.

 

Minusta on mielenkiintoista,

miten lapsi ajattelee vaikeista asioista

ja suurista tunteista. 

Hän kysyy

ja kommentoi omalla tyylillään.

Hän on konkreettisempi 

kuin me aikuiset.

Me pohdimme usein asioita liian syvällisesti.

 

En aina tiedä,

kumpi meistä on viisaampi,

minä vai Miro.

 

Vaikka olen aikuinen, vanhempi

ja kokeneempi, 

se ei tarkoita sitä, 

että tietäisin joka asiasta enemmän.

 

On mielenkiintoista huomata,

että asiat,

jotka ovat minulle itsestään selviä,

ovat lapselle vieraita. 

Toisaalta on myös asioita,

jotka ovat minulle vieraita, 

mutta lapselle itsestään selviä.

 

Lapsen kanssa parhaita keskusteluja ovat ne, 

joiden jälkeen olen ymmärtänyt,

että asioista voi ajatella myös noin.

 

Eräänä päivänä Miro sanoi minulle

ja isoisälleen, 

että me isovanhemmat

olemme jo lähellä kuolemaa,

koska olemme vanhoja.

 

Miro kertoi, 

että kun ihminen vanhenee,

hän jäykistyy. 

”Taipuuko teidän kätenne vielä niin,

että voitte pyyhkiä peppunne,

kun käytte vessassa?”

Miro halusi tietää.

 

Vaikka kehomme jäykistyy,

toivon, että mielemme pysyy notkeana. 

Mikään ei ole niin kamalaa

kuin henkinen jäykkyys.

 

Tiina Komi

Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila

 

 

Tiina Komi on kahdeksan- ja yksivuotiaiden poikien mummi, joka nauttii arjen tilannekomiikasta sekä lasten kyvystä ravistella luutuneita ajatuspolkuja.