Aborttitoiveita ja kokemuksia selvitetty 50- ja 60-lukujen Suomessa

10.10.2012

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 10.10. klo 10.

Aborttien sosiaalihistoria on osa naisten historiaa
Aborttitoiveet ja abortintorjunta 50-ja60-lukujen Suomessa
Väestöliitossa on selvitetty aborttien sosiaalihistoriaa ja avattu ensi kertaa asiaa käsitteleviä omia arkistoja. Uusi tutkimus kuvaa abortin hakemista ja kokemuksia 50- ja 60-lukujen Suomessa. Raskaudenkeskeytyksiä sääteli tuolloin yleiseurooppalaisessa väestöpoliittisessa hengessä laadittu laki vuodelta 1950.
Tutkimus valottaa suomalaisten naisten, etenkin työväestön ja köyhien naisten historiaa ja arjen kokemuksia, joista olemme aikaisemmin tienneet hyvin vähän.
Huoli väestönkasvun tyrehtymisestä oli yhteistä koko 1900-luvun alun Euroopalle ja sotien jälkeen väestönkasvua pidettiin tärkeänä. Se nähtiin yhtenä jälleenrakennuksen osana. Näkemys naisten yhteiskunnallisesta äitiystehtävästä eli vahvana ja raskauksien keskeytyksiin suhtauduttiin kielteisesti.
Suomessa ensimmäinen abortin salliva laki astui voimaan vuonna 1. heinäkuuta 1950. Laki salli abortin myöntämisen ainoastaan painavin perustein.  Raskaudenkeskeytys oli lupa suorittaa kahden lääkärin hyväksymänä terveydellisin, eugeenisin tai eettisin perustein. Sosiaalisia tekijöitä huomioitiin vain lääketieteellisille perusteille alisteisina. Lakiin sisällytettiin aborttien ennaltaehkäisemisstrategia. Abortintor­juntatyö keskitettiin Väestöliittoon ja sen Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun perustettaviin sosiaalineuvoloihin. Neuvoloiden pääasialliset asiakkaat olivat naisia, jotka tahtoivat keskeyttää raskautensa ja neuvolat antoivat lausuntoja raskaudenkeskeytyshakemuksiin.
Tutkimuksessa on tarkasteltu vuosina 1955 ja 1968 Tampereen sosiaalineuvolan potilasasiakirjoja aborttihakemuksineen, joista aborttitoiveet ja niiden toteutuminen selviävät. Vuoden 1955 aineistossa potilasasiakirjoja on yhteensä 214, vuoden 1968 aineistossa 396. Väestöliiton aineisto pitää sisällään pääasiallisesti yhdenlaisia abortinhakijoita: köyhiä, alemman sosiaaliluokan, kouluttamattomia naisia, joilla on heikko tietotaso.  Väestöliiton sosiaalineuvoloiden ohella abortin saattoi saada myös mm. sairaaloiden tai yksityislääkäreiden kautta.
Vuonna 1955 Väestöliiton Tampereen sosiaalineuvolasta aborttia anoi 215 naista. Abortinhakijoista 83 prosenttia oli naimisissa, ja heistä suurin osa oli kotiäitejä. Lähes puolella naisista oli vähintään neljä lasta. Naisten ja heidän perheidensä taloudellinen tilanne oli lähes poikkeuksetta heikko, he asuivat ahtaasti ja toimeentulo oli usein tiukassa. Naiset tulivat työläis- tai maanviljelijäperheistä ja heitä yhdisti alhainen koulutustaso.
Valtaosa äideistä mainitsi olleensa uupuneita ja väsyneitä. He kertoivat, etteivät ”enää jaksaneet ottaa lapsia vastaan”. Yhteistä naisille oli miehen tuen ja läsnäolon puute, ongelmiksi he mainitsivat miesten alkoholinkäytön ja väkivaltaisen käytöksen.
– Naiset olivat kuitenkin sitkeitä, he halusivat päättää omasta perheestään ja elämästään. Useimmiten naiset olivat itse aktiivisia aborttipyynnöissään ja olivat sosiaalineuvolassa omasta aloitteestaan. Osa puhui avoimesti myös laittoman abortin mahdollisuudesta. Etenkin suurperheiden äitien kertomuksista hahmottuu suomalaisen äidin sitkeä selviytymiskamppailu, kuvaa tutkimuksen tekijä Miina Keski-Petäjä.
Hakijoista 34 (16 %) sai myönteisen, aborttia tai aborttia ja sterilisaatiota puoltavan päätöksen suoraan sosiaalineuvolasta. Eugeenisin tai eettisin perustein myönnettävistä aborteista päätti Lääkintöhallitus.  Myönteisen päätöksen saajista 80 prosenttia oli naimisissa ja heistä 68 prosentilla oli vähintään neljä lasta. Yksin elävät naiset saivat abortin pääasiallisesti vain eugeenisin perustein vuonna 1955, mutta ehtona oli tällöin sterilisaatio. Nämä abortit ja sterilisaatiot ilmensivät vallalla ollutta rotuhygienia-aatetta, eikä vuonna 1968 abortteja enää eugeenisin perustein juurikaan myönnetty. Koko maassa suoritettuihin keskeytyksiin verrattuna Väestöliiton sosiaalineuvolassa myönnettiin abortteja enemmän yli 35-vuotiaille ja usean lapsen äideille.
Vuonna 1968 jopa kolmannes hakijoista lukeutui yksin elävien naisten ryhmään ja vain 68 prosenttia oli naimisissa. Yhtä lukuun ottamatta kaikilla naimisissa olevilla naisilla oli lapsia ja 40 prosentilla heistä oli lapsia neljä tai enemmän. Yksin eläneistä puolestaan 41 prosentilla oli lapsia. Naisilla oli vuonna 1968 hieman parempi ehkäisytietämys ja he ilmoittivat käyttäneensä varsinaisia ehkäisymenetelmiä aavistuksen verran useammin kuin vuonna 1955. Aiempien aborttimotivaatioiden rinnalle oli tullut uusi motiivi, lastenhankinnan lykkääminen ensimmäisen lapsen kohdalla myöhempään ajankohtaan.
Aborttia anoneet naiset saivat neuvolasta vuonna 1968 aborttianomukseensa myönteisen päätöksen huomattavasti useammin kuin vuonna 1955. Aborttia hakeneista 377:stä sen sai 154 (41 %), ja näistä 104 abortin yhteydessä puollettiin myös sterilisaatiota. Koko maassa suoritettuihin keskeytyksiin verrattuna abortteja myönnettiin neuvolasta naimattomille edelleen melko maltillisesti. Naimisissa oleville ja leskille puolestaan keskeytyksiä myönnettiin neuvolasta koko maan abortteihin verrattuna suhteellisesti enemmän.
– Laki jätti lääkäreille suuren harkintavallan, mikä johti siihen, ettei naisilla ollut yhtäläisiä mahdollisuuksia aborttiin. Lääkäreiden käyttämä harkinta lisääntyi selvästi kymmenessä vuodessa: suuri osa vuoden 1968 myönteisistä aborttipäätöksistä olisi varmasti jäänyt vuonna 1955 myöntämättä. Abortintorjunnan tavoite eli kuitenkin edelleen vahvana vuonna 1968. Vaikka keskustelu abortista ja seksuaalimoraalista kiihtyi 1960-luvun kuluessa, muuttuivat lääkärikäytännöt Väestöliiton Tampereen sosiaalineuvolassa verrattain myöhään, toteaa Keski-Petäjä.
Epätasa-arvo oli erityisen suurta eri sosiaaliluokkien välillä. – Alemmilla sosiaaliryhmillä oli vähemmän tietoa ja rahaa ei-toivottujen raskauksien estämiseksi. Toiseksi heillä ei ollut mahdollisuutta maksaa yksityislääkärien aborttilausunnoista tai ammattimaisemmista laittomista aborteista. Alueellinen tasa-arvokaan ei toteutunut täysin, sillä valtaosa abortteja myöntäneistä lausunnonantajalääkäreistä toimi suurissa kaupungeissa.
Julkinen keskustelu aborteista kiihtyi 60-luvulla ja laittomia abortteja tehtiin edelleen paljon. Uusi laki, joka salli abortin myönnettäväksi pelkin sosiaalisin perustein tuli voimaan vuonna 1970. Vasta tässä aborttilainsäädännössä tunnustettiin yksilön laajempi oikeus päättää omasta lastenhankinnastaan ja omasta ruumiistaan.
Lisätietoja:
Miina Keski-Petäjä, Yliaktuaari, Tilastokeskus, miina.keski-petaja(at)stat.fi, 09 – 1734 3420
Aborttitoiveet ja abortintorjunta, Raskaudenkeskeytysten hakeminen 1950-60-lukujen Suomessa. Miina Keski-Petäjä. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen katsauksia E 45/2012. ISBN 978-952-226-110-6. Helsinki 2012. Hinta 25 € + toimituskulut. Tilaukset: www.vaestoliitto.fi/nettikauppa.

 

 
 
 

Aborttitoiveita ja kokemuksia selvitetty 50- ja 60-lukujen Suomessa