Suomesta johtava naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaja

17.2.2017

Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä
Europarlamentaarikko Heidi Hautala

Väestöliitto

 

MEDIATIEDOTE 17.2.2017
Suomi maailman johtavaksi naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajaksi


Seksuaalioikeuksia vastustavat ryhmät ovat kasvattaneet voimiaan Euroopassa ja muualla maailmassa. Nämä voimat uhkaavat naisten oikeuksien toteutumista.
Presidentti Trumpin antama Global Gag Rule -asetus leikkaa vuosittain noin 600 miljoonaa dollaria kansainvälisistä perhesuunnittelu- ja lisääntymisterveysohjelmista. Laajennettu asetus koskee myös kaikkia Yhdysvaltain ulkopuolella toteutettavia terveysohjelmia, joiden toiminta edes sivuaa aborttia.  Asetus vaikeuttaa tyttöjen ja naisten asemaa merkittävästi.

” Leikkaukset vaikeuttavat esimerkiksi Kansainvälisen perhesuunnittelujärjestö IPPF:n ja YK:n väestörahasto UNFPA:n työtä. Erityisesti köyhien naisten ja tyttöjen mahdollisuudet saada tarvitsemiaan palveluja heikkenevät. Naisten oikeus päättää omasta kehostaan on ihmisoikeus, jonka polkemista emme saa sallia”, sanoo europarlamentaarikko Heidi Hautala. Hautala on teettänyt hiljattain taustaselvityksen seksuaalioikeuksia vastustavien ryhmien lobbauksesta EU:ssa.

Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja Hanna Sarkkinen kiittää ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkästä, jonka johdolla Suomi antoi tukensa Alankomaiden tuoreelle SheDecides-aloitteelle. Aloite tähtää tuen varmistamiseen niille järjestöille, jotka kärsivät Yhdysvaltain jättämästä rahoitusvajeesta. Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä toivoo, että Suomen tuki ei jää vain poliittiseksi vaan se johtaa myös rahoituksen lisäämiseen. Lisärahoitus pitäisi kohdistaa seksuaaliterveyteen ja –oikeuksiin. Tämä on on erityisen tärkeää, koska vuonna 2016 Suomen tuet YK:n väestörahasto UNFPA:lle pieneni yli 40 prosentilla ja UN Womenille lähes 20 prosentilla,” toteaa Hanna Sarkkinen

Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä ja Väestöliitto pitävät tärkeänä myös Ministeri Mykkäsen lausuntoa siitä, että Suomen pitää ottaa entistä vahvempi rooli poliittisissa keskusteluissa niin Euroopan unionissa kuin YK:ssakin. Suomella on mahdollisuus toimia yhtenä maailman johtavista naisten ja tyttöjen oikeuksien ja seksuaalioikeuksien puolustajista.

Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta painottaa, että nyt on myös kansalaisyhteiskunnan aika toimia.  ”Kansalaisjärjestöt voivat antaa tukensa kehitysmaiden naisten ja tyttöjen oikeuksille esimerkiksi lahjoittamalla She Decides –aloitteelle. Jokainen voi myös osaltaan lisätä naisten ja tyttöjen hyvinvointia sekä seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien toteutumista tukemalla suomalaisia järjestöjä, jotka toimivat naisten oikeuksien edistämiseksi tai lahjoittamalla Kansainvälisten perhesuunnittelujärjestöjen kattojärjestölle IPPF:lle", toteaa Eija Koivuranta.

Lisätiedot:
Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä: Kansanedustaja Hanna Sarkkinen: hanna.sarkkinen(at)eduskunta.fi, Puh. 050 5122 606
Väestöliitto: Johtava asiantuntija Hilkka Vuorenmaa, hilkka.vuorenmaa(at)vaestoliitto.fi, Puh. 050 535 1379
 

 
 
 

Suomesta johtava naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaja