Kondomi

Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, jonka avulla ehkäistään sekä seksitaudin tarttumista, että raskauden alkamista. Miehille ja naisille on olemassa omat kondomit. Tietoa naisten kondomista.

Perinteisempi ja tutumpi on miesten kondomi, joka vedetään jäykistyneen peniksen päälle. Siemensyöksyn jälkeen siemenneste jää kondomiin. Kehon eritteet ja taudinaiheuttajat eivät läpäise kondomia, joten se muodostaa suojaavan esteen seksikumppaneiden välille. Tietoa sopivan kokoisen kondomin löytämisestä.

Halkaistua kondomia voi käyttää myös suuseksisuojana naisen sukupuolielinten päällä. Kondomista leikataan ensin spermasäiliö, eli kondomin päässä oleva pussi pois. Tämän jälkeen kondomi halkaistaan keskeltä auki. Suuseksi tehdään suojan läpi.

Kondomi on myös ainoa ehkäisyväline, jonka avulla poika voi päättää isäksi tulemisestaan ja varmistaa raskauden ehkäisemisen. Aikuiset miehet voivat varmistua asiasta myös sterilisaatiolla. Lue lisää sterilisaatiosta.

Kondomi on tehokas ehkäisymenetelmä oikein käytettynä

Kondomi suojaa parhaiten, kun sitä käytetään seksitilanteen alusta loppuun saakka. Kondomia tulee käyttää sekä emätin- ja anaaliyhdynnässä että suuseksin aikana, koska seksitaudit tarttuvat kaikissa näissä tilanteissa. Liukuvoiteen käyttö ehkäisee kondomin rikkoutumista ja parantaa sen paikallaan pysymistä. Tietoa kondomien hankkinnasta ja käyttämisestä.

Kondomin rikkoutuessa tulee muistaa seksitaudin tarttumisen mahdollisuus, sekä tytön ja pojan välisessä seksissä myös raskaudenehkäisy jälkiehkäisytabletilla.

Kondomeja valmistetaan kumista ja muovista

Kumiset kondomit ovat halvempia kuin muoviset. Muovista valmistettuja kondomeja voi käyttää myös kumille allergiset henkilöt.

Kondomit tulee säilyttää kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna ja huoneenlämmössä. Liiallinen lämpö tai pakkanen haurastuttavat kumia, jolloin se rikkoutuu myös helpommin. Kumi haurastuu myös vanhetessaan, joten sen ”parasta ennen” –päivämäärä kannattaa tarkistaa ennen käyttöä.

Kumista valmistetun kondomin kanssa kannattaa käyttää vesi- tai silikonipohjaisia liukuvoiteita. Öljypohjaiset liukasteet haurastuttavat kumia. Lateksittomat (siis muoviset) kondomit, kestävät myös öljypohjaisia liukuvoiteita. Liukuvoiteita saa hankittua esimerkiksi apteekeista, marketeista ja erotiikkaliikkeistä.