Elämme yhteiskunnassa, jonka olennainen piirre on muutos, erillisyys, yksilöllisyyden korostaminen. Olemme menettäneet entisajan yhteyden toisiin ihmisiin. Nykyajan ihminen elää kuin viidettä kansainvaellusta siirtyessään työn, koulutuksen ja paremman tulevaisuuden toivossa pois kotiseudulta tai pois kotimaastaan. Parisuhteen merkitys kasvaa tätä kautta, jolloin kumppaniin kohdistuu entistä enemmän odotuksia. Pelkistäen voidaan sanoa, että yksi ihmissuhde joutuu korvaamaan kokonaiseen yhteisöön liittyvät odotukset.

Samaan aikaan länsimaisessa yhteiskunnassa ulkoiset pakotteet pysyä avioliitossa ovat hävinneet, mikä lisää eristäytymisen ja yksin jäämisen uhkaa, mikä näkyy lisääntyneenä ahdistuksena ja masennuksena yhteiskunnassa. Tältä näkökannalta kiintymyssuhteen merkitys, kyky pitää yllä tunnetasolla merkittäviä ihmissuhteita, lisääntyy jatkuvasti. Turvalliselle kiintymyssuhteelle on ominaista luottamus, sitoutuminen, tyytyväisyys, tuen pyytäminen ja antaminen, läheisyyden tunteet, aggressiivisuuden vähäisyys suhteessa ja huolenpito toisesta. Turvallisesti kiintyneen ihmisen minuutta leimaa positiivisuus, koosteisuus ja jäsentyneisyys. Mitä paremmin olet yhteydessä lähi-ihmisiisi, sitä erillistyneempi ja yksilöityneempi olet.

Englanninkielinen termi ”attachment” viittaa sekä kiintymiseen että kiinnittymiseen. Sinkkosen ja Kallandin (2001) mukaan termi ”kiinnittyminen” kuvaa vauvan varhaista leimautumista vanhempaansa, mikä voi tapahtua ilman myönteisiä tunteitakin. ”Kiintyminen” tapahtuu vähitellen lapsen kehityksen myötä, jolloin siihen sisältyy myönteisiä tunteita.

Tässä tekstissä hahmottelen eri tutkijoiden pohjalta kuvaa kiintymyssuhdetyylien vaikutuksesta parisuhteeseen ja sen hoitamiseen Eri tutkijat käyttävät erilaisia käsitteitä, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista tutkimustulosten pohjalta. Käytän Bartholomew'n (1997) aikuisen kiintymyssuhteen nelikenttämallin termejä seuraavasti:

Valittuja termejä käytän silloinkin, kun tutkimuksen tekijän oma termistö on erilainen. Tavoitteena on tehdä tutkijoiden tuloksia helpommin ymmärrettäviksi yhtenäisen kiintymyssuhdekäsitteistön avulla. Alkuperäistekstit ja termit on löydettävissä tekstin lopussa olevista lähteistä

Kiintymissuhdetyylejä luokitellaan useimmiten kolmeen, neljään tai viiteen luokkaan. Bartholomew'n (1997) aikuisen kiintymyssuhteen nelikenttämalli perustana on ajatus kaksiulotteisesta rakkauden mallista. Ensimmäinen ulottuvuus liittyy käsitykseen omasta itsestä (myönteinen tai kielteinen käsitys omasta itsestä), toinen ulottuvuus liittyy käsitykseen muista (myönteinen tai kielteinen käsitys muista). Myönteinen minäkuva viittaa sisäistettyyn itsearvostuksen tunteeseen, joka ei ole riippuvainen jatkuvasta ulkoisesta vahvistamisesta. Käsitys muista viittaa odotuksiin muiden saatavilla olemisesta ja muiden tuesta. Suomessa kiintymyssuhteisiin ja parisuhteeseen liittyvää tutkimusta ovat tehneet mm. Männikkö (2001) ja Nauha & Silvén (2000).


Suomalaistutkijoiden ja kirjoittajien aineiston pohjalta on laadittu neliluokkainen kuvaus kiintymystyyleistä, joita mm. Arja Himmanen-Koski (2002) on esitellyt kirjoituksessaan ”Kiintymyssuhdeteoriasta ja parisuhteesta”. Kuvauksen tavoitteena on auttaa pariterapeuttia hahmottamaan omaa työkenttäänsä – minkälaisten kysymyksiä pariterapeutti työssään joutuu kohtaamaan.