Piti surra ja itkut itkeä

11.12.2015

Kuva: Shutterstock.

Viiden vuoden seurustelusuhteeni päättyi minun päätökseeni lähteä. Olin jo pitkään miettinyt eroa, mutta en ollut halunnut luopua yhteisistä suunnitelmista naimisiinmenosta ja lasten tekemisestä. Lopulta käsitin, että se suhde ei ollut sellainen, mitä haluan ja tarvitsen ja se mies ei ollut se, kenen kanssa haluan lopun elämäni jakaa.

Kun sain päätökseni tehtyä, olin valtavan helpottunut. Olin totta kai surullinen, kun tulevaisuuteni ei ollutkaan enää sellainen, miksi olin sen kuvitellut. Mutta päällimmäinen tunne oli helpotus. Laulun sanoin "olin voimissain"! Keskityin itseeni, omiin haluihini ja tarpeisiini, minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestäni.

Exäni alkoi melko pian, jo parin kuukauden päästä, seurustelemaan uuden naisen kanssa. Vaikka olinkin toivonut, että hän löytäisi uuden kumppanin, oli se isku vasten kasvoja, että se tapahtui niin pian. Kun samaan aikaan muutin pois yhteisestä kodistamme (exä oli muuttanut pois jo aiemmin), tuli muutosten mukana kriisi. Koska eron tullessa olin lähinnä helpottunut, iski ikävä, suru, pettymys ja yksinäisyys nyt, pari kuukautta eron jälkeen. En pystynyt hoitamaan opintojani, en nukkunut, en syönyt. Itkin vain.

Minun kriisiini auttoi aika. Ne itkut piti itkeä. Ikävät tunteet piti käsitellä. Piti jättää hyvästit kariutuneille suunnitelmille - tulevaisuudelle, jota ei tullutkaan.

Ystävät olivat todella tärkeitä minulle kriisissä. Kun olin niin väsynyt ja riutunut, etten jaksanut kävellä 500 metriä kauppaan hakemaan ruokaa, ystävät toivat minulle ruokaa kotiin. Tällaisten konkreettisten tekojen lisäksi ystäväni kuuntelivat ja halasivat, olivat läsnä. Ystävät olivat kirjaimellisesti elintärkeitä minulle. Jos minulla ei olisi ollut ystäviä, olisin hakeutunut terapiaan käsittelemään kriisiä.

Eron jälkeen pysyimme exäni kanssa yhteydessä noin vuoden. Heti eron jälkeen exälläni oli tarve selvittää kanssani asioita. Minulle tuli tämä tarve vasta myöhemmin. Silloin exä oli jo uudessa suhteessa, eikä häntä enää kiinnostanut setviä asioita.

Erosta toipumisesta sanoisin, että aika parantaa. Ikävä entiseen tulee, mutta sen edessä täytyy pysyä vahvana ja muistaa ne eron syyt. Fyysinen ikävä tulee, kun täytyykin mennä yksin nukkumaan. Silloin voi vaikka rutistaa tyynyn kainaloon. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.

Minulle moni sanoi, että olin rohkea, kun lähdin pitkästä suhteesta (ystäväpiirissäni viisi vuotta on pitkä aika). Kyllähän lopullisen päätöksen teko minulta kauan vei. Muistan kuitenkin sanoneeni, että "jos olisin tiennyt,että eroaminen on näin helppoa, olisin tehnyt sen kauan sitten." Vaikka kyllähän se kriisikin minulle tuli - enhän olisi ihminen, jos ero ei sattuisi. Oli parempi käydä läpi ohimenevä kriisi kuin pysyä suhteessa, jossa en ollut onnellinen.

On tärkeää tietää, kuka on, mitä tarvitsee, mitä haluaa, mikä on minulle tärkeää. Kun nämä tietää, täytyy uskaltaa kysyä itseltään, kuka kumppanini on, saanko häneltä sen, mitä tarvitsen, saako hän minulta sen, mitä tarvitsee, mitä hän haluaa, haluaako hän samoja asioita kuin minä, onko samat asiat meille tärkeitä.

Minulla oli exäni kanssa paljon onnellisia aikoja, mutta lopulta olimme liian erilaisia. Viisi vuotta yhdessä ei ollut hukkaan heitettyä elämää. Mutta olen kiitollinen itselleni, että tein päätöksen lähteä.