1. Itse ero on suuri stressitekijä

Lapsi elää elämäänsä luottaen sen jatkuvan samanlaisena. Siksi ero on aina suuri mullistus lapselle, jos lasta ei ole valmisteltu eroon tai valmistelu on tehty riittämättömästi. Monet vanhemmat näyttävät ajattelevan niin, että lapsen kannalta on hyvä, jos häntä suojellaan mahdollisimman pitkään erotiedolta. Joskus taas vanhemmat eivät löydä keinoja tai uskallusta kertoa tulevasta erosta lapselle. Tällöin lapsen elämä muuttuu täysin valmistautumatta, mikä järkyttää lapsen uskoa ja luottamusta elämän ennustettavuuteen. Lapsellakin menee vuosi tai pari uuteen tilanteeseen sopeutumiseen.

Yhtäkkinen vanhemman poistuminen lapsen elämästä lisää lapsen kokemaa stressiä. Uusien käytäntöjen luominen on lapsen voimia koettelevaa. Kun lapselle tulee kaksi kotia, täytyy kaikki totutut tavat ja aikataulut muuttaa. Vie aikaa, ennen kuin toimivat käytännöt löytyvät ja asettuvat osaksi lapsen arkipäivää.

2. Vanhempien välinen riitaisuus

Tutkimusten mukaan yksiselitteisesti suurin riskitekijä lapselle on vanhempien välinen avoin, runsas ja vihamielinen riitely riippumatta siitä, elävätkö vanhemmat yhdessä vai eivät. Erityisen haitallista on, jos lapsi joutuu tämän riitelyn välikappaleeksi tai häntä käytetään vanhempien välisten viestien viejänä. Samoin on haitallista, jos lapselle moittii, nimittelee tai muuten halventaa toista vanhempaa. Ei ole myöskään hyvä, jos lapsi kokee, ettei hänellä olisi oikeutta ja lupaa tavata tai ajatella tai muutoin pitää yhteyttä toiseen vanhempaansa.

3. Vanhemmuuden heikentyminen eron jälkeen

Eron jälkeen vanhemmat ovat kovilla sopeutuessaan elämään yksin ja selviämään vanhemmuuden hoitamisesta käytännön toimissa. Voi käydä niin, että vanhempien voimat eivät riitä omaan erosta selviämiseen, arjen käytäntöjen pyörittämiseen, työhön ja vanhempana toimimiseen. Vanhempien uupuminen voi varsinkin pitkään jatkuessaan rasittaa ja haitata lapsen kehitystä.

4. Tärkeiden suhteiden menetys

Mitä useammat tärkeät ja läheiset ihmissuhteet eron yhteydessä katkeavat tai heikkenevät, sitä suurempi rasite se lapselle on. Jos lapsi joutuu eron seurauksena menettämään läheisiä ystäviään, koulu- tai päivähoitokavereita, tuttuja hoitajia tai opettajia sekä toisen suvun sukulaisia, kasvaa eron rasittavuus.

5. Uudet kumppanit

Lasta rasittaa myös isän tai äidin uuden kumppanin ilmaantuminen kuvioon. Lapselle pitäisi antaa aikaa sopeutua eron aiheuttamaan muutokseen, eikä tuoda hänen elämäänsä lisää muutoksia turhan nopeasti. Lapsen kannalta olisi parempi, jos hän saisi rauhassa luoda tapaamiskäytännöt muualla asuvan vanhemman kanssa ilman, että hänen täytyy samanaikaisesti tutustua uuteen vieraaseen aikuiseen vanhempaa tavatessaan.

6. Lapsen yksilölliset ominaisuudet

Viime aikoina on nostettu esiin myös lapsen temperamenttipiirteet tekijöinä, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, miten rasittavaksi ero lapselle muodostuu. On havaittu, että lapset yleensä sopeutuvat elämän muutoksiin eri tavoin. Lapsille, joilla on hitaasti tai vaikeasti muutoksiin sopeutuva temperamentti, vanhempien ero on erityisen suuri rasitus.

Lapsella voi olla muitakin yksilöllisiä ominaisuuksia, esimerkiksi vamma, sairaus tai oppimisvaikeus, joiden takia hän tarvitsee tavallista enemmän molempien vanhempiensa jatkuvaa tukea. Eron jälkeen tukea voi olla vaikeampi saada ja siitä aiheutuu lapselle stressiä.

7. Taloudelliset tekijät

Usein eron jälkeen kummankin vanhemman elintaso laskee, mikä voi muodostua rasitteeksi lapsellekin joko suoraan tai epäsuorasti. Tiukkeneva taloudellinen tilanne voi karsia lapsen elämästä mahdollisuuksia, esim. harrastuksiin, joita siihen on aiemmin kuulunut. Saattaa myös olla että toinen tai molemmat vanhemmista joutuvat tekemään lisätöitä rahoittaakseen elämää, mikä vähentää lapsen ja vanhempien välistä yhteistä aikaa ja vanhempien jaksamista.