Pienillä lapsilla on paljon tunteita! He myös näyttävät ne avoimesti, eivätkä koskaan teeskentele. Tunteet valtaavat mielen ja kehon. Lapsen on usein vaikeaa ymmärtää, mitä kaikki tunteet ja olotilat tarkoittavat ja miten niiden kanssa tulee toimeen ja pärjää.

Tunnetaitokasvatus tarkoittaa, että lapselle kerrotaan tunteista ja siitä, miltä ne tuntuvat ja miksi ne tulevat. Ja etteivät ne ole vaarallisia, vaan menevät ihan itsestäänkin ohi. Ja niitä voi myös itse ohjailla.

Tunne voi olla vahva ja se antaa voimaa tehdä vaikka mitä, mutta pelkkää tunnetta ei saa uskoa. Täytyy aina ajatella myös järjellä, mitä kannattaa tehdä. On olemassa kivoja tunteita ja kurjia tunteita. Kaikilla on kaikenlaisia tunteita. Tunne on pelkkä tunne, ei hyvä eikä paha. Huonot tunteet kannattaa opetella päästämään nopeasti pois ja etsiä itselleen parempi tunne.

Tunteiden kanssa oppii pärjäämään, kun opettelee tunnistamaan ja huomaamaan niitä ja opettelee taitoja, joiden avulla selviytyy hankalan tunteen yli. Omaa tunnetilaansa ja tunneilmastoaan voi opetella muuttamaan mukavampaan suuntaan.

Vaikka tunne sanoisi mitä, ihmisen on kuitenkin toimittava oikein. Ketään ei saa väkisin halailla tai pusuttaa, eikä ketään saa satuttaa tai kiusata. Tunteista puhuminen on tärkein ja paras tunnetaito. Muista tunteet!

Tärkeitä tunnetaitoja voi opettaa

Tunteiden kanssa pärjääminen on lapsen ominaisuus: joustavuus eli resilienssi. Se tarkoittaa sitä, miten hyvin lapsi nousee uuteen yritykseen vastoinkäymisten jälkeen, ja miten nopeasti rakentaa itselleen myönteisen unelman, vaikka olisi kohdannut ikäviä asioita. Tätä ominaisuutta voi kasvatuksen kautta vahvistaa läsnäolemalla, hyväksymällä lapsen tunteet ja ohjaamalla myönteiseen.

 

Tämä tapahtuu antamalla lapselle omaa aikaansa ja vahvistamalla omia hermojaan. Tarjoamalla hänelle hermostumatonta läsnäoloa, vaikka lapsi hermostuisikin. Se on sellaista lupsakkaa "kyllä tästä hyvä tulee" -meininkiä. Arvostelematonta, tuomitsematonta kuuntelemista ilman että koko ajan tietää etukäteen, osaa enemmän tai kasvattaa.

 

Voi vain olla ihminen ihmiselle, ihmetellä yhdessä ja jakaa ja kokea joku tunne tai huoli. Se, että antaa tilaa lapsensa erilaisille tunteille, myös niille, jotka aikuisessa itsessään herättävät ahdistuksen, on tärkeää. Näissä tunteissaan lapsi jää helposti  yksin. Ne voivat olla avuttomuutta, häpeää, huonommuuden ja kykenemättömyyden tunnetta – vanhemmalle itselleen ehkä niin ikäviä, että ne ovat torjuttuja.

 

Lapsi voi tuoda näitä tunteitaan esiin takertumisena, jumina, raivona tai muuna ”ärsyttävänä ja turhana” kiukutteluna.  Silloin on aikuisen hermoilla tärkeä hetkensä olla joustava ja kääntää tunnetila myönteiseen.

 

"Kaikki kääntyy kyllä hyväksi" ja "Kaikki on hyvin nyt" ovat terveellisiä tunteita ja ajatuksia rauhoittamaan itseä ja lasta. Jos saa ikävyyden ja hankaluuden tuntumaan yhteiseltä ponnistukselta joka päättyykin mukavaan tunteeseen, on tehnyt juuri oikein.