Miten empatia syntyy aivoissa?

19.6.2012

Toisen iloisuus virittää hyvälle tuulelle. Surullisen ihmisen seura saa surulliseksi. Partnerin kiihko lisää kiihottumista. Näyttelijän pelästyminen kauhuelokuvassa saa kehomme säpsähtämään. Tunteet tarttuvat.

Neurotieteen professori Christian Keysers selvittää kirjassaan ”The Empathic Brain”, miksi näin tapahtuu. Mitä tapahtuu aivoissa?

Keysers etsii selitystä aivojen peilisoluista. Italialaiset tutkijat 90-luvulla paikansivat ensimmäisinä uuden solutyypin simpanssien aivoista. Peilisolujen löytymistä on pidetty psykologian piirissä samanlaisena läpimurtona kuin DNA:n löytymistä biologiassa.

Keysersin mukaan pärjääminen ihmissuhteissa riippuu kyvystämme lukea toisten ihmisten tunteita ja mielentiloja. Peilisolut virittyvät tiedostamatta imitoimaan toisten tunnetiloja ja toimintaa. Toisten tunteet tulevat koetuiksi sisällämme. Tämä ei vaadi tahdonalaista ponnistelua, vaan näin tapahtuu itsestään.

Peilisolujen on ajateltu olevan kaiken sosiaalisuuden perusta. Keysersin mukaan valmius empatiaan on syvällä aivojen arkkitehtuurissa. Mielemme on rakennettu virittymään toisiin. Peilisolut edistävät ymmärrystä, oppimista ja kommunikaatiota.

Arjen tilanteissa vanhemmat ilmentävät kasvonilmeillään lapsensa tunnetilaa. He hymyilevät iloiselle lapselle tai näyttävät huolestuneilta tämän itkiessä. Keysersin mukaan tämä vahvistaa lapsen kykyä virittyä toisiin peilisoluillaan. Peilisolujärjestelmä ei ole syntymässä valmis, vaan kokemus muokkaa sitä.

Keysersin kirja on huipputiedettä, mutta ymmärrettävässä muodossa. Kirjoitustyyli on henkilökohtainen ja havainnollinen. Kirja ei juuri vastaa siihen, miksi toisen mielen ymmärtäminen on usein vaikeaa – peilisoluista huolimatta.

Tietokoneet peittoavat ihmisen matematiikassa. Samanlaiseen laskennan nopeuteen ja tarkkuuteen eivät ihmisaivot pysty. Koneet taas eivät alkuunkaan ymmärrä ihmisen mielentiloja ja tunteita. Toisin kuin koneet, ihmiset ovat ällistyttävän herkkiä vaistoamaan toistensa tunteita – myös silloin, kun niitä yritetään peittää.

”Mikä tekee ihmismielen ymmärtämisestä aivoille niin paljon helpompaa kuin koneille?”, haastaa Keysers.

Peilisolututkimus muuttaa länsimaista käsitystä ihmisestä. Se kyseenalaistaa ajatuksen tarkasti rajautuvasta yksilöstä. Läpäisemme toisemme. Keysers käyttää jopa termiä ”jaetut hermoverkot”. Peilisolut selittävät intuitiivista ymmärrystä. Nykytutkimus valottaa ilmiöitä, joista arjessa puhutaan ”naisen vaistona” tai ”samalla aaltopituudella olemisena”.

Intuitio on tärkeä tiedonlähde, mutta altis virhepäätelmille. Toisia tulkitaan aina itsen, omien tunteiden ja kokemusten kautta. Sijoitamme usein omat mielentilamme virheellisesti muihin.”Intuitio on erehtyväinen, mutta järki suojelee intuition virheiltä”, toppuuttelee Keysers. 

Keysers tarjoaa kirjassa muutamia näkökulmia siihen, miten empatiakykyä voi parantaa.

”Esitietoista peilisolujärjestelmää voi täydentää tietoisella havainnoinnilla”, pohtii Keysers. Hän kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, miltä kehossa tuntuu. Tätä kautta voi saada tuntumaa siitä, miltä toisesta tuntuu – jos osaa erottaa omat tunteensa toisen tunteista. Hän kannustaa tietoisesti harjaannuttamaan empaattista mielikuvitusta. 

Tutkimusten mukaan ihmisillä, jotka kokevat itsensä empaattisiksi, peilisolujärjestelmä toimii vahvemmin. Keskittymällä myös vähiten empaattiset tutkittavat saivat peilisolunsa aktivoitumaan normaalisti. Hermosolujen välisiä yhteyksiä on Keysersin mukaan vaikea muuttaa, mutta huomion kohdentaminen ajaa saman asian. Yritys olla empaattinen aktivoi peilisoluja voimakkaasti.

Lotta Heiskanen
Psykologi
Väestöliiton parisuhdekeskus

Christian Keysers: The Empathic Brain. Social Brain Press. 2011