Pitkäaikainen väestötutkija Jarl Lindgren on menehtynyt

29.6.2020

Väestötutkija Jarl Lindgren menehtyi 4.3.2020 ja hänet saatellaan heinäkuussa haudan lepoon. Hän oli pidetty ja arvostettu monipuolinen tutkija, joka vaikutti Väestöntutkimuslaitoksella aktiivisesti 1960-luvulta aina vuoteen 1995 asti.

Suomalaisen väestötieteen historiaan tutustuessa Jarl Lindgrenin nimeltä ei voi välttyä. Kun Suomen Väestötieteen Yhdistys ry (SVY) perustettiin vuonna 1973, hän oli alusta alkaen mukana sen toiminnassa. Jarl oli yhdistyksen ensimmäinen sihteeri ja johtokunnan jäsen peräti 16 vuoden ajan.

Hänen tutkimusmielenkiintonsa kohdistui samoihin aiheisiin, joiden parissa Väestöntutkimuslaitos työskentelee edelleen aktiivisesti. Jo 1970-luvulla Lindgren tutki syitä laskevalle syntyvyydelle, joka on tällä hetkellä yksi ajankohtaisimmista väestöä koskettavista teemoista. Noin 40-vuotisella Väestöntutkimuslaitos-urallaan hänen ydinalaansa olivat muun muassa parisuhteet, ikääntyminen ja eläkkeet, jotka nekin ovat edelleen toimintamme keskiössä.

Jarlin mittavaan julkaisuhistoriaansa pääsee edelleen tutustumaan väestötieteen vuosikirjan (Finnish Yearbook of Population Research) sivuilta sekä Väestöntutkimuslaitoksen julkaisulistasta.

Jarlin eli tuttavien kesken ’Jalin’ kanssa työskennelleet kollegat kuvailevat häntä monipuoliseksi tutkijaksi, joka oli mieleltään ikinuori ja jatkuvasti kiinnostunut uusista ajatuksista sekä laajemmin yhteiskunnasta ja muun muassa puutarhoista ja kielistä. Otamme osaa Jarlin perheen ja muiden läheisten suureen suruun.

Jalin muistoa kunnioittaen,

Väestöntutkimuslaitoksen nykyinen ja entinen henkilökunta