Miksi vanhemmuutta lykätään?

Esipuhe

Syntyvyys on laskenut Suomessa vuodesta 2011 alkaen. Lasku on tullut yllätyksenä niin kansalaisille kuin tutkijoille: Eivätkö lapset ole enää tervetulleita? Eivätkö perhepalvelut pelaa? Valitseeko yhä useampi suomalainen lapsettomuuden, vai onko kyse siitä, että lapsia lykätään sopivampaa elämäntilannetta odottaessa?

Väestöntutkimuslaitoksen vuosittainen Perhebarometri tarkastelee ajankohtaisia, perheitä koskettavia kysymyksiä. Aikuisväestön lastensaantia ja perheellistymistä koskevia mielipiteitä ja odotuksia on tutkittu edustavilla kyselyaineistoilla vuosina 2002, 2008 ja 2015 (Paajanen 2002; Miettinen ja Rotkirch 2008; Miettinen 2015). Viimeisin perheellistymistä koskeva Perhebarometri, ”Miksi syntyvyys laskee?” vuodelta 2015, löysi suomalaisten perheellistymistoiveista monella lailla yllättäviä tuloksia. Tuntui siltä, että monet suomalaisten perheellistymiseen ja vanhemmuuteen liitetyt vakiintuneet toimintatavat olisivat muuttumassa. Tämä herätti tarpeen laajentaa ymmärrystä perheellistymiseen vaikuttavista tekijöistä muilla tutkimusmenetelmillä.

Perhebarometri 2017 selvittää, mitä nuoret suomalaiset ajattelevat lasten saamisesta ja vanhemmuudesta. Olemme haastatelleet nuoria aikuisia ympäri Suomea heidän lastensaantitoiveistaan ja siitä, miltä vanhemmuus näyttäytyy niiden silmissä, jotka eivät vielä ole vanhempia tai ehkä eivät koskaan tule saamaan omia lapsia. Esitämme myös uusia aikuisväestöä edustavia tuloksia siitä, miten vanhemmuuden ajoitus ja taloudelliset vaikutukset vaihtelevat sosiaaliluokkien ja sukupuolten välillä. Näin toivomme lisäävämme ymmärrystä kansalaisia keskeisesti koskettavasta ja murroksessa olevasta aiheesta.

Syntyvyys ja lastensaanti saattaa olla niin poliittisesti kuin henkilökohtaisesti arka asia. Johtavat suomalaiset poliitikot ovat kuluneena vuonna tuoneet poikkeuksellisen voimakkaasti esille huoltaan jatkuvasti alenevasta syntyvyydestä. Päättäjien huoli liittyy Suomessa usein syntyvyyden taloudellisiin vaikutuksiin. On totta, että nopeasti ikääntyvässä Suomessa niin syntyvyydellä kuin maahanmuutolla on tärkeä asema taloudellisesti kestävän väestörakenteen ylläpitämisessä. Väestöliitto korostaa tässä keskustelussa erityisesti lastensaannin merkitystä yksilöille, pariskunnille ja kaikkien suomalaisten arki-elämälle. Tuemme ihmisten mahdollisuuksia elää toivomaansa perhe-elämää. Seksuaali- ja ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus perhesuunnitteluun sanan laajassa merkityksessä: ehkäisyvalistuksesta ja -välineistä raskauden suunnitteluun ja toivotun lapsiluvun toteutukseen, eettisten ja lääketieteellisten rajojen puitteissa.

Tämän vuoden Perhebarometrijulkaisussa on käytetty tavanomaista enemmän erilaisia aineistoja, ja siten myös tekijöitä on tavanomaista enemmän. Erikoistutkija Anneli Miettinen osallistui barometrin kaikkiin eri vaiheisiin, ideoinnista fokusryhmien vetämiseen ja julkaisun loppuviilauksiin. Miettinen myös vastaa kyselyaineistojen analyyseista. Kiitän lämpimästi tästäkin Perhebarometrista, joka lienee Miettisen viimeinen.

Sosiaalipsykologi Kristiina Tammisalo koodasi laajan fokusryhmistä saadun tekstiaineiston ja teki temaattisen analyysin ensimmäisen vaiheen. Tutkija Venla Berg vastasi rekisteriaineistoja hyödyntävistä analyyseista ja on kommentoinut ja tukenut barometrin tekoa ja lopullista tekstin valmistumista.

Tutkimusharjoittelija Anna-Kaisa Sitomaniemi oli korvaamaton apu aineiston keruussa. Hän vastasi useiden fokusryhmien koordinoinnista ja osallistui niiden toteutukseen. Sitomaniemi myös litteroi haastattelut sekä pohti tutkimuksenkeruuprosessia hienossa Väestöliiton blogissa. Tietoasiantuntija Tiina Helamaa hoiti yhteydet painoon ja avusti taitavasti lukemattomissa muissa isoissa ja pienissä aineiston keruuseen ja barometrin tuottamiseen liittyvissä asioissa. Taittaja ja graafikko Lena Malm teki kannen ja vastasi taitosta, jonka myötä syntyi raportti, joka on visuaalisestikin ”pikkusisar” hänen taittamalleen vuoden 2015 Perhebarometrille. Kiitämme myös kaikkia Väestöliiton kannustavia kollegoita ja erityisesti tutkijaa Miika Mäkeä, joka toimi avuliaana ja tarkkana kommentoijana barometrin viimeistelyvaiheessa.

Perhebarometriaineiston keruuta on vuodesta 1997 tukenut Alli Paasikiven Säätiö. Olemme syvästi kiitollisia Säätiölle tuesta, joka mahdollisti myös tämän vuoden aineistokeruun. Väestöliitto ry sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön Veikkausvaroista saatu tuki on taloudellisesti mahdollistanut suurimman osan tutkijatyöstä.

Helsingissä 17.11.2017
Anna Rotkirch
Väestöntutkimuslaitoksen johtaja

1. Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Minkälainen on tie vanhemmuuteen satavuotiaassa Suomessa? Tämän vuoden Perhebarometrin tarkoitus on avata vanhemmuuteen liittyviä mielikuvia ja toiveita sekä tarkastella perheellistymistä osana elämänkulkua eri väestöryhmissä.

Johdantoluvussa käsittelemme ensin viime aikojen muutoksia suomalaisessa ja naapurimaiden syntyvyydessä sekä vallitsevia selityksiä kehittyneiden maiden alenevalle syntyvyydelle. Sen jälkeen kuvaamme tarkemmin tämän tutkimuksen tarkoituksen, tutkimuskysymykset ja käytetyt aineistot.

1.1 Syntyvyyden kehitys Suomessa ja naapurimaissa

Syntyvyys Suomessa on alentunut yli sadan vuoden ajan. Pitkässä mittakaavassa aivan viime vuosien notkahdus erottuu selvästi, mutta se on osa laajempaa ja usein poukkoilevaa kehitystä.

Kuvio 1. Syntyvyys (kokonaishedelmällisyys) Suomessa vuosina 1900–2016

1900-luvun alussa lapsia syntyi keskimäärin viisi naista kohti, mutta korkean lapsikuolleisuuden myötä kaikki eivät eläneet aikuisiksi (Kuvio 1). Lapsikuolleisuuden vähenemisen myötä suomalaisten lapsiluku aleni ja äidiksituloikä nousi (Liu, Rotkirch ja Lummaa 2012). 1930-luvulla kokonaishedelmällisyys oli enää noin kaksi ja puoli lasta naista kohti. Toisen maailmansodan jälkeinen voimakas vauvabuumi nosti hetkellisesti syntyvyyttä kokonaisella yhdellä lapsella, sillä huippuvuosina 1947–48 kokonaishedelmällisyys oli 3,5 lasta. 1940- ja 1950-luvuilla vanhemmaksi tultiin myös suhteellisen nuorena, ja enemmistö lapsista syntyi ennen kuin äiti oli täyttänyt 30 vuotta. 1960- ja 70-luvuista lähtien maamme syntyvyys on aaltoillut tasaisemmin hieman alle tai yli kahden lapsen, ja vanhemmaksituloikä on noussut.

Syntyvyyden kehitys on monella lailla nais- ja perheystävällisen hyvinvointivaltion tuotos. Suomalaiset lapset syntyvät entistä useammin toivottuina ja saavat vanhemmiltaan runsaasti huomiota ja hoivaa (Miettinen ja Rotkirch 2012). Pienten perheiden ja myöhentyneen vanhemmuuden yhteiskunta luo kuitenkin myös uudenlaisia ongelmia ja haasteita, kuten vaikeudet raskaaksi tulossa sekä ei-toivotun lapsettomuuden. Lastensaannin myöhentymiseen liittyy erilaisia riskejä niin naisilla kuin syntyvillä lapsilla (THL 2014).

Myös Suomen naapurimaissa on toisen maailmansodan jälkeen syntynyt keskimäärin noin kaksi lasta naista kohden. Kuvio 2 näyttää eri vuosina syntyneiden naisten keskimääräisen lopullisen lapsiluvun. Toteutunut lopullinen lapsiluku on yleensä tasaisempi käyrä kuin vuosittain laskettava kokonaishedelmällisyysluku, johon vaikuttavat vaihtelut lastenhankinnan ajoittamisessa. Kuten kuviosta 2 ilmenee, Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeen syntyneet naiset ovat elämänsä aikana saaneet keskimäärin noin kaksi lasta. Norjassa luku on hieman korkeampi, Suomessa matalampi. Virossa ja Venäjällä taas näkyy 1990-luvun yhteis kuntajärjestelmän muutoksen aiheuttama syntyvyyden voimakas notkahdus 1970- luvulla syntyneiden naisten lapsimäärässä. Suomen syntyvyyden käyrä muistuttaa muodoltaan Ruotsia ja Norjaa, mutta on nuorempien sukupolvien kohdalla määrällisesti lähimpänä Viron syntyvyyttä. Tähän kuvioon eivät heijastu tuoreimmat muutokset hedelmällisyydessä, jotka koskevat 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneitä ikäkohortteja.

Kuvio 2. Lopullinen lapsiluku Suomessa ja naapurimaissa naisten syntymävuosien mukaan.

Vaikka syntyvyyden lasku on Suomessa viime vuosina ollut yllättävän pitkä ja jyrkkä, se ei ole aivan poikkeuksellinen. Muissakin Pohjoismaissa syntyvyys on laskenut vuosituhannen alun syntyvyyden nousukauden jälkeen ja pysynyt lähellä Suomen tasoa. Ainoastaan Tanskassa hedelmällisyysluvut ovat kääntyneet varovaiseen nousuun aivan viime vuosina.

Kuvio 3 kuvaa eri Pohjoismaiden kokonaishedelmällisyyslukuja, eli naisten arvioituja keskimääräisiä
lapsilukuja. Kuviosta huomataan, että syntyvyyden lasku on 2010-luvulla ollut jyrkintä Islannissa, missä on tosin pitkään ollut eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkea syntyvyys. Viime vuosien lasku on taas ollut lievintä Ruotsissa. Sen sijaan Norjan kokonaishedelmällisyyskäyrä muistuttaa hyvin paljon Suomea, joskin se on jonkin verran korkeampi. Tämä on hämmästyttävää siksi, että vuonna 2008 alkanut taloudellinen taantuma vaikutti vahvasti Suomen talouselämään ja työllisyyteen, mutta vastaavaa ei voi sanoa Norjasta.

Maahanmuutto on vaihdellut Pohjoismaissa niin, että se on ollut korkeinta Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa ja alhaisinta Suomessa. Maahanmuutolla on vaikutusta syntyvyyteen erityisesti, jos maahanmuuttajat tulevat itse maista, joissa on korkeampi syntyvyys. Tosin jo toinen sukupolvi maahanmuuttajia yleensä ”sopeutuu” uuden kotimaan lapsilukuihin (SCB 2012). Suomessa maahanmuutto on 2000-luvulla ollut niin vähäistä, että sillä ei käytännössä ole vaikutusta kokonaishedelmällisyyteen. Lisäksi useimmat maahanmuuttajamme tulevat alhaisen syntyvyyden maista, kuten Venäjältä sekä Virosta ja muista EU maista. Ruotsissa maahanmuutto voi vaikuttaa jonkin verran vuosittaisiin kokonaishedelmällisyyslukuihin, mutta vaikutus hävinnee pidemmällä tähtäimellä.

Näyttää siis siltä, että tämän vuosituhannen alku suosi Pohjoismaissa lasten saamista tavalla, joka muuttui 2010-luvulla. Miksi näin on, emme vielä tiedä.

Kuvio 3. Kokonaishedelmällisyys Pohjoismaissa vuosina 1990–2016.

Vaikka Suomen syntyvyyttä on usein tarkasteltu pohjoismaisessa viitekehyksessä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen samankaltaisuuden vuoksi, meillä on pitkään ollut suurempi lapsettomien osuus kuin muissa Pohjoismaissa. Se, että kokonaishedelmällisyyslukumme näyttää samankaltaiselta kuin vaikkapa Norjan, johtuu siitä, että meillä on suhteellisen paljon suurperheitä, eli naisia jotka ovat synnyttäneet vähintään kolme lasta. Suomessa melkein kymmenen prosenttia naisista on saanut neljä tai useampia lapsia, mikä on viime vuosien aikana ollut eurooppalainen ennätys (Eurostat 2017; Kuvio 4). Muissa Pohjoismaissa sekä lapsettomien osuus että suurperheiden osuus on alhaisempi, ja kahden lapsen perheet vastaavasti tavallisempia.

Kuvio 4. Vuosina 1930–1974 syntyneiden miesten ja naisten lapsiluku 45-vuotiaana.

Suomi on myös kansainvälisesti poikkeava siksi, että syntyvyytemme nousi 1990-luvun laman aikana. Siksi suomalaisessa julkisuudessa edelleen vallitsee mielikuva siitä, että ”laman aikana tehdään lapsia”. Tämä ei kuitenkaan pidä yleisenä säännönmukaisuutena paikkansa. Viime vuosikymmenten talousahdinkojen aikana eurooppalaiset ovat lykänneet lastenhankintaa parempia päiviä odotellen (Sobotka 2017; Goldstein ym. 2013). Myös Suomen 1990-luvun laman aikana esikoisten määrä aleni, eli nuoret lykkäsivät perheen perustamista. Sen sijaan toisten ja kolmansien lasten määrä kasvoi, ja sen myötä koko syntyvyys.

Miltä tämänhetkinen tilanne näyttää lasten määrän kannalta? Kuten Kuvio 1 yllä osoitti, viime vuosien syntyvyyden lasku on ollut merkittävä. Vuonna 2016 kokonaishedelmällisyys – luku oli Suomessa 1,57. Edellisen kerran hedelmällisyys on laskenut alle 1,6:n 1970-luvun alku puolella, jolloin kokonaishedelmällisyys jäi 1,50:een. Syntyvyyden lasku näyttää jatkuvan ainakin vuoteen 2018 asti, sillä vuoden 2017 aikana on syntynyt selvästi vähemmän lapsia kuin vuonna 2016 (Kuvio 5).

Kuvio 5. Syntyneiden määrä kuukausittain 2016 ja 2017 (ennakkotietoja)

Toisin kuin 1990-luvun laman aikana, 2010-luvun taloudellisen kriisin myötä alkanut syntyvyyden lasku ei koske vain ensimmäisen lapsen hankintaa. Esikoisia syntyy vähemmän kuin edellisen laman alkaessa vuonna 1991. Toisia ja kolmansia lapsia syntyy edelleen enemmän kuin vuonna 1991. Tämä liittyy suurperheitä koskevaan suosioon 1960- ja 1970-luvulla syntyneiden naisten kesken, jotka saivat lapsensa erityisesti 1990- ja 2000-luvun aikana (vrt. Kuviot 2 ja 4). Mutta vuoden 2011 jälkeen myös toisten ja kolmansien lasten osuus on kutistumassa, ja erityisesti kolmansia lapsia on aivan viime vuosien aikana syntynyt vähemmän. Koko syntyvyyden kannalta lasku esikoisten kohdalla on merkittävin, sillä se vaikuttaa tietenkin myös seuraaviin lapsiin, ja kolmansia lapsia on jo aikaisemmin syntynyt vain noin 30 prosentille naisia.

Kuvio 6. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen lapsen hankintaa kuvaavat ikävakioidut intensiteettiluvut Suomessa (1991=100).

Aiemmista tutkimuksista tiedämme, että nykyinen syntyvyyden aleneminen on tapahtunut erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Hedelmällisyys on alentunut voimakkaimmin alle 25-vuotiaiden keskuudessa, joskin jonkin verran myös 25–34-vuotiaiden keskuudessa (Miettinen 2015). Syntyvyyden laskiessa edelleen ei ole myöskään toistaiseksi merkkejä siitä, että yli 35-vuotiaat nyt ehtisivät ”paikkaamaan” nuorempana lykkäämänsä lapset myöhemmällä lastensaannilla. Siten on syytä olettaa, että tällä hetkellä hedelmällisessä iässä olevat naiset ja miehet eivät tule saavuttamaan samoja lopullisia lapsilukuja kuin heitä edeltävät syntymäkohortit. Pitkien aikavälien vaikutusten arviointi syntyvyyden kannalta on tietenkin vaikeaa. Silti voi jo nyt ennustaa, että lapsettomien osuus Suomessa kasvaa ja suurperheiden määrä vähenee.

1.2 Vanhemmaksituloikä ja koulutuserot

Keskeinen tekijä alenevalle syntyvyydelle on se, että vanhemmiksi tullaan yhä iäkkäämpinä. Vanhemmaksituloikä on usein suoraan yhteydessä lapsilukuun: mitä myöhemmin yhteiskunnassa keskimäärin saadaan ensimmäinen lapsi, sen alhaisempi on keskimääräinen lapsiluku ja sitä enemmän on lapsettomia (ks. esim Miettinen et al. 2015). Tosin nimenomaan
Pohjoismaat ovat ainakin tähän asti onnistuneesti yhdistäneet suhteellisen korkean vanhemmaksituloiän ja suhteellisen korkean syntyvyyden, mutta tämä saattaa nyt olla muuttumassa (katso Kuva 3 yllä). Suomessa naiset ovat myös tulleet äidiksi keskimäärin nuorempina kuin EU-maissa yleensä, mikä lienee osittain selittänyt suhteellisen korkeaa syntyvyyttämme (Eurostat 2017).

Suomessa äidiksi tulemisen ikä on 1970-luvulta lähtien noussut ja on nyt lähes 29 vuotta (THL 2015). 1920-luvulla syntyneet naiset saivat ensimmäisen lapsensa keskimäärin 25-vuotiaina ja miehet 32-vuotiaina. 1930- ja 40-luvuilla syntyneillä suomalaisilla vanhemmaksituloikä oli ennätyksellisen alhainen, 23 vuotta naisilla ja 28 miehillä, minkä jälkeen se on
ollut selvässä kasvussa. (Katso Kuvio 7.)

Vanhemmaksituloikä vaihtelee sosiaaliluokan mukaan. Vähemmän koulutetut, vähemmänetuoikeutetuista taustoista tulevat ihmiset saavat lapsia keskimäärin aikaisemmin kuin korkeammin koulutetut, ylempien sosiaaliluokkien jäsenet. Tämä ero lastensaanti-iässä on näkynyt vuosikymmeniä sekä muissa länsimaissa että Pohjoismaissa, Suomi mukaan lukien (Rindfuss ja St. John 1983; Nikander 1992; Lappegård 2000; Rendall ym. 2010; Livingston 2015). Vuonna 2014 Suomessa naisen keskimääräinen ikä ensimmäisen synnytyksen aikaan oli työntekijöillä 26,3 vuotta, alemmilla toimihenkilöillä 28,5 vuotta ja ylemmillä toimihenkilöillä 31,5 vuotta (Tilastokeskus ja THL, julkaisemattomia tietoja).

Myös toimiala ja asuinalue vaikuttavat siihen, minkä ikäisenä tulee vanhemmaksi. Kaupungeissa tullaan vanhemmaksi myöhemmin kuin maaseudulla, ja yrittäjät, maanviljelijät ja kätilöt saavat varhaisemmin lapsia kuin muissa ammateissa toimivat. Suomessa on myös merkittäviä alueellisia eroja niin vanhemmaksituloiässä kuin lapsiluvuissa; erityisesti Pohjanmaalla on pitkään ollut Suomen korkeimmat syntyvyysluvut ja nuorimmat ensisynnyttäjät.

Kuvio 7 näyttää vanhemmaksituloiän koulutustason mukaan. Vähiten koulutettujen äitien joukossa keskimääräinen ikä tulla äidiksi on 22 vuotta, eniten koulutettujen naisten kesken se on yli 29 vuotta. Mielenkiintoista kyllä, koulutusryhmien väliset erot ovat viime vuosikymmenten aikana kasvaneet samalla, kun yleinen koulutustaso on Suomessa noussut. Miesten kohdalla kehitys on ollut vastaavanlaista, joskin heillä koulutusryhmien väliset erot vanhemmaksi tulemisen iässä ovat pienempiä kuin naisilla.

Kuvio 7. Äidiksi ja isäksi tulon ikä koulutustason mukaan, 1930–71 syntyneet naiset ja miehet.

1.3 Lastenhankinta siirtyy myös puolison kanssa elävillä suomalaisilla

Vanhemmaksitulon myöhentyminen monissa väestöryhmissä tarkoittaa, että aika parisuhteessa, jossa ei ole lapsia, on merkittävästi lisääntynyt. Lastensaannin ajoitus on edelleen yhteydessä siihen, missä ikävaiheessa parisuhteita solmitaan, ja harva lapsi syntyy ilman että vanhemmilla on jonkinlainen parisuhde. Nykyisin parit elävät kuitenkin usein pitkään
kahdestaan ennen kuin lasta ryhdytään suunnittelemaan. Näin kytkös parisuhteen solmimisen ja lastensaannin välillä on heikentynyt. Monissa tapauksissa parisuhteet ehtivät myös kariutua ennen kuin lastenhankintaa edes mietitään.

Suomalaiset ovat seksuaalisesti aktiivisia entistä aikaisemmin, teini-iästä lähtien. Keskimääräinen ikä ensimmäiselle seurustelusuhteelle on noin 17 vuotta ja ensimmäinen yhdyntä on keskimäärin hieman tätä myöhemmin (Kontula 2017). Ensimmäiseen vakituiseen asuinliittoon siirrytään kaksikymppisenä. Ensimmäisen avoliiton solmimisen iässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosikymmenten aikana. Enemmistö naisista ja miehistä on elänyt avoliitossa tai avioliitossa 25. ikävuoteen mennessä (Jalovaara 2012). Näin suomalaisilla on keskimäärin vähintään vuosikymmen aikaa, jona harrastaa seksiä, seurustella tai asua yhdessä kumppanin kanssa, ilman lapsia.

Vaikka vanhemmaksitulo on myöhentynyt suomalaisten elinkaaressa, ensimmäinen liitto solmitaan suurin piirtein saman ikäisenä kuin aikaisemmin. Kuvion 8 vasemmalla laidalla on kuvattu ikä, jossa puolet ikäluokan miehistä tai naisista on solminut ensimmäisen asuinliittonsa, eli avoliiton tai avioliiton. Sodan jälkeisillä sukupolvilla puolet naisista oli solminut liiton noin 22-vuotiaana. 1950-luvulla syntyneiden naisten kohdalla ensimmäisen liiton solminta on kiinnostavasti tapahtunut hieman nuorempana kuin sitä edeltävällä tai seuraavalla sukupolvella (joskin osa tästä vaihtelusta saattaa selittyä tässä vertailussa käytetyillä eri aineistoilla). 1970-luvun alussa syntyneistä naisista puolet oli solminut ensimmäisen liittonsa ennen 23. ikävuotta. Vanhemmissa ikäluokissa vastaavasti miehistä puolet oli solminut ensimmäisen asuinliittonsa 24-vuotiaana ja nuoremmassa, eli 1970-luvun alussa syntyneessä ikäluokassa, vuotta myöhemmin, noin 25-vuotiaana. Vanhemmaksituloikä on samaan aikaan noussut reippaasti ylöspäin, runsaalla yhdellä vuodella aina jokaisen sukupolven kohdalla niin miehillä kuin naisilla.

Kuvio 8. Ensimmäisen liiton solmintaikä ja ikä ensimmäisen lapsen syntymän aikaan Suomessa

Näin mitattuna ero on liittojen mediaani-iän ja äidiksituloiän välillä on vanhimmassa sukupolvessa 0,8 vuotta ja nuorimmassa sukupolvessa 4,3 vuotta. Miesten kohdalla vastaavat luvut liiton solmimisen ja isäksituloiän välillä ovat 1,9 ja 4,1 vuotta. Kehitys vastaa monella lailla suomalaisten toiveita siitä, että parisuhteen alkuvaiheessa voi viettää riittävästi aikaa yhdessä. Samalla nimenomaan lapsettomuuden lisääntyminen liitoissa on yksi kasvava tekijä syntyvyyden alenemisessa.

1.4 Alhaisen syntyvyyden selityksiä

Syntyvyyden jatkuva aleneminen kehittyneissä yhteiskunnissa on tieteellinen arvoitus. Kyse on selkeästä trendistä, jonka lopputulosta tai syitä ei tunneta. Miten alas syntyvyys laskee? Miksi ihmiset saavat vähemmän lapsia, kun maa vaurastuu, naisten asema paranee, perhepolitiikka kehittyy ja lasten ja koko väestön hyvinvointi kasvaa?

Pitkään kansainväliset ennusteet olettivat, että maiden ja koko maailman syntyvyys tulisi tasoittumaan lähelle kahta lasta (Basten ym. 2013). Oletuksen takana ei ollut vahvaa teo reettista viitekehystä tai selitystä. Tällä hetkellä näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että maailma päätyisi juuri uusiutumiskynnyksen, eli 2,1 lapsen, keskiarvoon. Viime vuosikymmenen aikana muun muassa YK on luopunut tästä oletuksesta, ja olettaa nyt kaikkien maiden syntyvyyden päätyvän noin 1,7:ään. Myös arviot toteutuneesta hedelmällisyydestä eri maissa osoittavat, että moni maa on lähestymässä tuota YK:n ennustamaa lukua. Sekä niissä eurooppalaisissa maissa, joissa kokonaishedelmällisyysluku on ollut yli kaksi, että hyvin alhaisen
syntyvyyden maissa, kehitys on kulkenut kohti 1,7:ää lasta, joskin tässäkin trendissä on
poikkeuksia (Myrskylä, Goldstein & Cheng 2013: Sobotka 2017).

Eläinkunnassa yksilöt lisääntyvät sitä runsaammin, mitä enemmän resursseja heillä on. Näin on myös ollut ihmiskunnan esiteollisissa yhteisöissä. Syntyvyyden transition myötä tämä yhtälö ei enää päde, ainakaan jos ilmiötä tarkastellaan kansakuntien ja laajojen väestöryhmien tasolla. Vauraimmat ja kouluttautuneimmat yksilöt ovat 1900-luvulla saaneet vähemmän lapsia (Goodman, Koupil & Lawson 2012). Siten väestön syntyvyyden voi olettaa laskevan ainakin tiettyyn rajaan asti, jos ihmisten hyvinvointi lisääntyy ja etenkin naisten koulutus lisääntyy.

Alhaista, alle väestön uusiutumistason syntyvyyttä on selitetty erilaisten teorioiden avulla, joista seuraavaksi käsitellään lyhyesti viittä keskeistä suuntausta. Toiset koskevat yleisiä oletettuja lainalaisuuksia, kun toiset taas liittyvät nimenomaan vauraiden yhteiskuntien tilanteeseen tällä vuosisadalla. Todennäköisesti useat näistä selityksistä pätevät siten samaan aikaan ja toisiaan täydentävästi. Eri selitysten painoarvo vaihtelee myös maiden ja yhteiskunnallisten tilanteiden myötä.

Toinen väestötransitio ja yksilöllistyminen. Niin sanottu toisen väestötransition teoria (ks. esim. Lesthaeghe 2014) korostaa perinteisten sosiaalisten instituutioiden ja arvojen heikentymistä kehittyneissä maissa toisen maailmansodan jälkeen. Se olettaa, että yksilöllisyyden ja materialististen arvojen levitessä avoliitot yleistyvät, avioliitto ja lasten saaminen erkaantuvat toisistaan, lapsettomuus elämänvalintana yleistyy ja syntyvyys jää alle uusiutumistason. Tämä väestötieteessä yleisin viitekehys ei kuitenkaan ennakoi tai selitä syntyvyyden heilahteluja sen tarkemmin (vrt. Coleman 2004). Suhteessa muihin teorioihin toisen väestötransition teoria korostaa erityisesti kulttuurimuutoksen ja arvopohjan selitysvoimaa. Kiinnostava esimerkki teorian selitysvoimasta on tuore psykologinen tutkimus, jossa materialistinen ja luksusta
korostava mieliala olivat yhteydessä vähäisempään avioliiton suosimiseen ja alempiin lapsitoiveisiin (Li et al. 2015).

Lasten kustannukset ja sosiaalinen status. Toinen klassinen selitys pienenevälle perhekoolle liittyy lasten kasvattamisen kustannuksiin. Ihmiset panostavat yleensä vahvasti lapsiinsa ja toivovat, että he pärjäisivät yhteiskuntansa avioliitto- ja työmarkkinoilla. Kulttuurinen ja taloudellinen perintö ovat myös aina olleet tärkeitä, ja perinnön siirtäminen eteenpäin seuraaville sukupolville on sitä haastavampaa, mitä useampi lapsi siitä kilpailee. Ensimmäisen syntyvyyden transition aikana vauraimmat perheet rajoittivat lapsilukuaan usein etunenässä, ja tämä on yhdistetty nimenomaan vanhemmuuden kustannuksiin tässä sosiaaliluokassa (Sreter 1996). Vastaavasti toisen väestötransition aikana lapsille toivotaan yhä parempaa koulutusta, ja globaali väestö kilpailee kalliista kaupunkiasunnoista. Näin voi olla, että vanhempien jälkikasvuunsa panostaminen on ikään kuin ”lumipalloefektin” kourissa: lapsiin satsataan yhä enemmän aikaa ja resursseja, mikä pakottaa muut vanhemmat taas nostamaan omia panoksiaan (Mace 2008). Lastenkasvatuksen kustannuksia korostaville malleille ovat sukua selitysmallit, jotka korostavat sosiaalisen statuksen merkitystä. Koska suosio ja sosiaalinen asema ovat historiassa taanneet ihmisille parhaimmat mahdollisuudet lisääntyä, olemme ”virittäytyneet” sosiaaliseen kilpailuun, vaikka se ei enää nykymaailmassa johda korkeampaan lapsilukuun (Alvergne ja Lummaa 2014; Huber, Bookstein ja Fieder 2010). Näin vanhemmat saattavat panostaa lapsiinsa enenevässä määrin myös tarjotakseen heille sosiaalista pääomaa ja
hyvän sosiaalisen statuksen verrattuna muihin.

Taloudelliset syklit ja taantumien vaikutus. Useat taloustieteelliset syntyvyyttä koskevat teoriat
korostavat sitä, että eri sukupolvet varttuvat erilaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa,
esimerkiksi niin että heillä saattaa olla hyvin vaihtelevia näköaloja työllistymiseen ja uralla
etenemiseen. Voi olettaa, että ihmiset lisääntyvät varhemmin ja enemmän, kun he elävät ympäristöissä,
joissa on paljon mahdollisuuksia ja resursseja, kun taas resurssipulan ja taloudellisen ahdingon oletetaan alentavan lastensaantia. Richard Easterlinin syklisen syntyvyys -teorian (Easterlin 1980) mukaan pienemmillä ikäkohorteilla on paremmat työmarkkinat, ja siksi he perheellistyvät varhemmin. Tämän vuoksi he synnyttävät isoja ikäluokkia, jotka vuorostaan synnyttävät edeltävää sukupolvea vähemmän lapsia. Merkkejä syklisestä vaihdosta löytyy, joskaan ei ole merkkejä siitä, että Euroopan maissa voisi enää tapahtua suurta vauvabuumia. Vuonna 2008 alkanut talouskriisi näyttää alentaneen syntyvyyttä, joskaan se ei yksin
selitä tämän hetken murroksia. Syntyvyys on pienentynyt todennäköisemmin ja jyrkemmin niissä maissa, jotka ovat kärsineet voimakkaimmin Euroopan viimeisimmästä taantumasta (Sobotka, Skirbekk & Philipov 2011). Eurooppalaisessa vertailussa Goldstein ym. (2013) huomasivat vahvan yhteyden maan työttömyyden ja alentuneen syntyvyyden välillä, mutta myös elämänkulkuun ja institutionaalisiin tekijöihin liittyviä eroja. Suomessa vuoden 2015 Perhebarometrin tulokset osoittivat, että työttömyys tai sen uhka oli yhteydessä varovaisiin lastenhankinta-aikeisiin myös suomalaisilla. Myös näkemykset perhepoliittisten tukien tasosta
vaikuttivat lastenhankintaan. (Miettinen 2015.)

Alhaisen syntyvyyden ansa. Vuonna 2006 Wienin väestötieteilijät ennakoivat alaspäin syök –
syvää syntyvyyttä, jonka he nimesivät alhaisen syntyvyyden ansaksi (Lutz, Skirbekk ja Testa
2006). He ennustivat, että kehittyneiden maiden syntyvyys laskisi entisestään johtuen eri taloudellisten,
väestöllisten ja sosiaalisten syiden vuorovaikutuksesta. Tämän hypoteesin olettamat taloudelliset ja väestölliset syyt muistuttavat yllä esitettyjä taloudelliseen tilanteeseen liittyviä ajatuksia. Epävarman työllistymisen, globaalin työvoimakilpailun ja taloudellisten kriisien aikana nuoret suhtautuvat vanhemmuuteen varovaisesti ja suosivat lastensaannin lykkäämistä. Sen lisäksi sosiologinen selitys liittyy siihen, että sosiaalinen ympäristö muokkaa vähitellen nuorten ihmisten ihanteita ja käyttäytymistä. Kun nuoret näkevät ympärillään vain vähän lapsia, iäkkäämpiä vanhempia ja pienikokoisia lapsiperheitä, he alkavat pitää sitä normina. Näin lapsiluvun aleneminen ja vanhemmuuden myöhentyminen olisivat itseään
vahvistavia trendejä, ja alhaisen syntyvyyden ”syöksykierre” vahvistuu.

Keskeneräinen tasa-arvokehitys. Naisten aseman paraneminen, naisten palkkatyö ja kasvanut
sukupuolten välinen tasa-arvo vaikuttavat puolisoiden lastenhankintaan. On paljon näyttöä siitä, että perinteisimmissä yhteiskunnissa syntyvyys on korkeampi kuin liberaaleissa ja yksilöllistyneissä
yhteiskunnissa, kuten toisen väestötransition teoria alleviivaa. On kuitenkin myös esitetty, että nykyinen alhainen syntyvyys johtuu tasa-arvokehityksen keskeneräisyydestä. Esimerkiksi Peter McDonald (2000) huomauttaa kirjoituksessaan feministisen vallankumouksen keskeneräisyydestä (”unfinished gender revolution”), että sukupuolten välinen tasa-arvo on edennyt pidemmälle koulutuksessa ja työmarkkinoilla kuin kotona lapsiperheiden arjessa. Naisia rasittaa palkkatyön ja kodin- ja lastenhoidon tuplataakka, eivätkä he tällöin uskalla tai halua hankkia montaa lasta. McDonald ennustaa, että kun isät ja äidit alkavat
jakaa lastenhoitoa tasaisemmin, syntyvyys saattaa jälleen nousta. Tämä intuitiiviselta kuulostava hypoteesi ei kuitenkaan ole saanut empiirisestä tutkimuksesta varauksetonta tukea (Suomesta ks. Miettinen, Gietel-Basten ja Rotkirch 2010).

1.5 Tutkimuksen tarkoitus

Perhebarometri 2017 tutkii lastensaannin ajoitukseen vaikuttavia syitä. Syntyvyyden lasku johtuu suurelta osin siitä, että vanhemmuutta lykätään elämänkaaressa yhä myöhemmäksi. Aikaisempi syntyvyyttä koskeva Perhebarometri antoi osviittaa siitä, että epävarmuus tulevaisuudesta tai työttömyyden uhka olisivat ainakin osittain laskevan syntyvyyden taustalla (Miettinen 2015). Myös vanhemmuuteen liittyvät käsitykset ja odotukset, jotka ohjaavat yksilöiden ja parien lastensaantia koskevia valintoja, ovat muuttumassa. Tähän viittaavat monien nuorten aikuisten esittämät näkemykset siitä, että lastensaannin lykkäämisen syynä ovat
”muut mielenkiinnon kohteet” tai ”halu säilyttää nykyinen elämäntyyli” (emt). Toisaalta sekä Perhebarometri 2015 että kouluterveyskyselyt (THL 2014) ovat osoittaneet, että nuorilla tai nuorilla aikuisilla ei aina ole oikeansuuntaista tietoa hedelmällisyydestä ja raskaaksitulon mahdollisuuksista tai riskitekijöistä. On epäselvää, missä määrin vääränsuuntaiset käsitykset esimerkiksi iän vaikutuksesta hedelmällisyyteen ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että lapset halutaan tehdä entistä vanhempana (vrt. Billari ym. 2011).

Tässä raportissa tarkastelemme sitä, mitkä tekijät ovat lastensaannin lykkäämisen taustalla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat koulutustasojen ja sosiaaliluokkien väliset erot sekä naisten ja miesten näkemysten mahdolliset erot.

1. Fokusryhmien avulla selvitämme vanhemmaksi tulemiseen liittyviä käsityksiä ja odotuksia. Kysymme, mitä nuoret suomalaiset ajattelevat vanhemmuudesta ja miten monta lasta he toivovat saavansa. Mitkä on eri koulutusryhmien ja sukupuolten mielestä ihanteellinen ikä tulla vanhemmaksi? Milloin ajatellaan, että on jo ”liian myöhäistä”? Mitä seikat painavat vaakakupissa, kun yksilöt pohtivat lastensaantia – ja eroavatko nämä tekijät eri sosiaaliryhmiin kuuluvien välillä?
2. Vuoden 2015 Perhebarometri-aineistolla selvitämme tarkemmin, miten nuorten aikuisten lastenhankintatoiveet ja ihanteet eroavat sosiaaliluokan ja koulutuksen mukaan.
3. Rekisteriaineiston avulla selvitämme, miten vanhemmaksituloikä on yhteydessä ansiotulojen kehitykseen suomalaisten elinkaaressa.
4. Vuoden 2015 Perhebarometri-aineistolla sekä fokusryhmien kautta käsitellään myös näkemyksiä ja tietoa miesten ja naisten lisääntymisterveydestä ja hedelmällisyydestä ja siihen liittyvistä tiedontarpeista.

Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat parisuhde, vanhemmuus, lastensaanti, lastenhankinta ja lapsettomuus. Käytämme tässä sanoja lastensaanti ja lastenhankinta rinnakkain. Tämä on kielellisen ilmaisun kannalta usein sujuvinta, vaikka tiedostamme, että sanoilla on merkityseroa ja suosimme ilmaisua ”lasten saaminen”. Lastenhankinta mieltyy toiminnaksi, joka on suunnitelmallista ja ihmisen omien päätösten varassa, kun taas lastensaanti viittaa enemmän sellaiseen tapahtumaan, joka ei täysin ole yksilön itsensä hallittavissa. On selvää, ettei lasta ”hankita” kulutustavaran kaltaisesti, ja puhe ”lastenhankinnasta” saattaa kuulostaa julmalta raskaaksitulovaikeuksista tai lapsettomuudesta kärsivälle. Raskaaksitulo ei myöskään aina ole suunniteltua ja se voi olla ei-toivottu tapahtuma, vaikka Suomessa on hyvin saatavilla nykyaikaisia ehkäisymenetelmiä.

Parisuhde ja vanhemmuus voivat toteutua eri lailla riippuen puolisoiden sukupuolesta ja määrästä. Seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja mahdollisuudet perheellistyä ovat kasvaneet 2000-luvulla, ja tietoisuus perheiden moninaisuudesta on lisääntynyt. Tässä raportissa – jollei toisin mainita – tarkoitamme parisuhteella ja vanhemmaksitulolla yleensä heteropariskuntaa, joka on hedelmällisessä iässä eikä kärsi lisääntymisterveydellisistä ongelmista. Tämä siksi, että se on selvästi laajin vanhemmuutta pohtiva väestöryhmä. On selvää, että tie vanhemmuuteen on hyvin erilainen esimerkiksi homopariskunnalla, yksin elävällä naisella, tai heteropariskunnalla, joka kärsii lisääntymisterveydellisistä ongelmista. Näiden ryhmien
perheellistymisen tutkiminen vaatii kuitenkin usein omia aineistojaan ja tutkimusasetelmiaan (ks. Miettinen 2011; Aarnio 2014).

Lapsettomalla tarkoitetaan tässä yksilöä, jolla ei ole omaa biologista tai adoptoitua lasta. Vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaa, että yksilö itse ei toivo omia lapsia. Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen viitataan myös ilmaisulla ”lapsivapaa” elämäntyyli. Ei-toivottu lapsettomuus tarkoittaa, että yksilö olisi toivonut itselleen lapsia, mutta ei voi saada niitä lääketieteellisistä tai sosiaalisista syistä. Nämä määritelmät ovat väistämättä yleisiä ja karkeita (ks. määritelmistä tarkemmin Miettinen ja Rotkirch 2008). Yksilö voi esimerkiksi ensin toivoa tulevansa vanhemmaksi, mutta sitten siirtyä vapaaehtoiseksi lapsettomaksi, tai päinvastoin. ”Lapsettomilla” ihmisillä voi myös olla tärkeitä suhteita lapsiin elämässään, kuten puolison lapsiin
tai sukulaisten lapsiin.

Raportin temaattinen rakenne on seuraava. Ensimmäinen tulosluku, luku 2, käsittelee vanhemmuutta ja toivottua lapsilukua. Sitä seuraava, 3. luku käsittelee vanhemmaksituloikää, ja luku 4 pureutuu tarkemmin lastensaannin lykkäämisen syihin. Luku 5 käsittelee sukupuolten välistä tasa-arvoa ja luku 6 pohtii hedelmällisyysneuvonnan mahdollisuuksia Suomessa. Luku 7 tarjoaa yhteenvetoa tulosluvuista sekä kiteytyksen perheellistymisen keskeisistä kipukohdista. Useimmissa luvuissa on ensin osio, jossa esitellään tuloksia edustavista kysely- tai rekisteriaineistosta, ja jonka jälkeen esitellään tuloksia fokusryhmien kautta saadusta rikkaasta tekstiaineistosta.

1.6 Aineisto ja menetelmät

Tutkimuskysymyksiin haetaan vastauksia kolmen eri aineiston avulla. Ensiksi keräsimme fokusryhmähaastatteluja nuorilta aikuisilta. Toiseksi hyödynsimme edustavaa kyselyaineistoa, jotta saisimme luotettavaa tietoa koko väestön näkemyksistä. Kolmanneksi hyödynnämme yhdessä luvussa myös edustavaa rekisteritietoa.

1.6.1 Fokusryhmät vanhemmuudesta

Fokusryhmä on suosittu tapa tutkia eri ryhmien yleisiä mielipiteitä ja arvoja (esim. Lappegård ja Noack 2015). Kokosimme 12 fokusryhmää, joihin kutsuttiin perheellistymisen alkuvaiheessa olevia henkilöitä, joilla on korkeintaan yksi lapsi. Kussakin ryhmässä jäsenet edustivat samankaltaista koulutustaustaa ja elämäntilannetta.

Kutsukirje kuului:

”KUTSU TUTKIMUKSEEN
Hei sinä 20–30-vuotias nuori aikuinen!

Haluatko osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään, mitä nuoret aikuiset ajattelevat perheestä ja lapsista? Etsimme niin miehiä kuin naisia, parisuhteessa eläviä kuin sinkkuja ja lapsettomia kuin yhden lapsen vanhempiakin fokusryhmähaastatteluihin. Voit mielellään osallistua muutaman ystävän kanssa.

Yhä useampi suomalainen toivoo korkeintaan yhtä lasta ja lapsen vanhemmiksi tullaan yhä myöhemmässä iässä. Haastattelussa haluamme kuulla sinun ajatuksiasi perheestä ja sen perustamisesta ja niihin vaikuttavista asioista. Haastattelut tehdään ryhmähaastatteluina. Osallistumalla tutkimukseen autat meitä selvittämään nuorten aikuisten elämäntyyliin ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimuksen tuloksia käytetään Väestöliiton vuoden 2017 Perhebarometrissa ja perhepoliittisessa vaikuttamistyössä. Keskustelut äänitetään niiden puhtaaksikirjoitusta varten ja niitä käsitellään luottamuksellisesti. Haastattelu kestää noin 1,5 tuntia, ja kiitoksena osallistumisestasi saat kaksi elokuvalippua.

Jos haluat osallistua, ota yhteyttä …”

Fokusryhmäkeskusteluja veti tutkimusavustaja ja yksi tutkija. Tutkimusavustajana toimi Anna-Kaisa Sitomaniemi ja tutkijoina toimivat Anneli Miettinen ja Anna Rotkirch. Pidettiin 12 ryhmää, joista jokaisessa oli 3–6 haastateltavaa. Yhteensä 50 nuorta aikuista osallistui ryhmiin, nuorin oli 19-vuotias ja vanhin 33 vuotta vanha.

Tavoitteena oli saada fokusryhmiin erilaisia nuoria: alhaisen syntyvyyden pääkaupunkiseudulta ja korkeamman syntyvyyden Pohjois-Pohjanmaan Oulusta, miehiä sekä naisia, ja vähemmän sekä korkeammin koulutettuja. Miehiä sekä vähemmän koulutettuja oli vaikeampi löytää, muuten onnistuimme kokoonpanotavoitteessa hyvin. Puolet fokusryhmistä (6 kpl) oli Oulusta ja puolet Helsingistä. Haastatteluissa oli seitsemän naisryhmää, neljä miesryhmää ja yksi sekaryhmä. Kolmessa ryhmässä oli ammattikoulutuksen saaneita tai vailla koulutusta olevia, seitsemässä ryhmässä oli korkeakouluopiskelijoita ja yhdessä ryhmässä oli kätilöitä. Kätilö-ryhmä edusti alansa kautta selvästi muista ryhmistä eriäviä näkemyksiä, minkä vuoksi juuri heidän ammatillinen taustansa mainitaan tekstissä usein. Muita haastateltavien ammatteja olivat kampaaja, tarjoilija, muusikko, lähihoitaja, media-assistentti ja lastenhoitaja. Opiskelijoita oli rakennustekniikan, ympäristötekniikan, suomen kielen, kasvatustieteen, sosiaalityön, oikeustieteen, yhteiskuntatieteen ja lääketieteen aloilta. Useimmissa ryhmissä oli
toisilleen aikaisemmin tuttuja ihmisiä, mutta mikään niistä ei ollut läheinen ystäväporukka. Yhdessä ryhmässä oli aikaisemmin toisilleen vieraita ihmisiä.

Yhtä lukuun ottamatta kaikki haastateltavat olivat vielä lapsettomia. Valtaosa seurusteli tai asui kumppanin kanssa, neljä oli tai oli ollut naimisissa. Yhdellä haastateltavalla oli puoliso, jolla oli lapsi, jonka kanssa hän välillä asui. Yksi haastateltavista oli päättänyt, että ei hankkisi lapsia missään vaiheessa. Loput haastateltavista olivat joko vahvasti tai jossain määrin sitä mieltä, että he toivoivat saavansa tulevaisuudessa lapsia.

Fokusryhmien alussa esiteltiin haastattelun tarkoitus, minkä jälkeen osallistujat allekirjoittivat
suostumuksensa haastattelujen käyttöön. Osallistujille taattiin anonymiteetti ja se, ettei henkilöitä voisi tunnistaa käytettyjen lainausten perusteella. Heille korostettiin, että ryhmien tarkoitus oli keskustella vapaasti ja toisia kunnioittavasti, ja että ”oikeaa” tai ”väärää” vastausta tutkijoiden esittämiin kysymyksiin ei ollut tarkoitus etsiä. Osallistujille annettiin kaksi elokuvalippua haastattelujen jälkeen.

Fokusryhmissä seurattiin ennalta tehtyä temaattista haastattelurunkoa. Siinä kysyttiin mieli kuvia vanhemmuudesta, lastensaantitoiveista, äidiksi tai isäksi tulemisen ajoituksesta elämänkaaressa, vanhemmuuden haasteista, työn ja perheen yhteensovittamisesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Osallistujia kehotettiin kertomaan niin omista kuin lähipiirin kokemuksista. Erikseen kysyttiin myös kokemuksia seksuaalikasvatuksesta, oliko saanut hedelmällisyysneuvontaa ja kokiko kaipaavansa sellaista. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin.

Litteroitu tekstimateriaali analysoitiin hyödyntäen Atlas.ti-analyysityökalua. Analyysityökalun avulla litteroitu keskustelu jaettiin vaihtelevan mittaisiin lainauksiin, jotka luokiteltiin sisällön mukaan. Kullekin lainaukselle annettiin sisältöä kuvaavia avainsanoja tai lyhyitä kuvauksia eli koodeja, kuten: parisuhde, oma lapsuus, mielikuvat omasta tulevaisuudesta, koetut kulttuuriset vanhemmuusnormit, vanhemmaksituloikä, media jne. Yksi lainaus saattoi edustaa useampia koodeja. Koodeja oli yhteensä noin 30 ja lähes jokainen puheenvuoro keskusteluissa edusti ainakin yhtä koodia. Luokittelun jälkeen keskusteluja saattoi tarkastella
koodeittain. Luokittelun pohjalta jäsennettiin Barometrin sisältöluvut. Tiivistykset fokusryhmähaastatteluista ovat referaatteja koodien sisällöistä. Koska kyse on laadullisesta kuvauksesta, ei koodien esiintymisten määriä tuoda erityisemmin esiin ja jotkut yksittäiset lainaukset saavat suhteellisen paljon painoarvoa.

Raportin tulosluvuissa haastateltavista kerrotaan sukupuoli, ikä ja ammatti tai koulutusala. Haastateltavien nimet on muutettu. Haastateltaviin ja ryhmiin ei viitata aina täysin samalla lailla, joten yksilöiden tai ryhmien eri kohdissa esiintyviä lainauksia ei voi yhdistää toisiinsa. Kaikki haastateltavat ovat lapsettomia, jollei asiasta erikseen mainita (vain yksi haastateltava oli itse äiti). Mahdollisesti tunnistettavat asiat liittyen esimerkiksi perheen historiaan on häivytetty. Lainauksissa on säilytetty puhekielen asu, mutta niitä on hieman muokattu kirjallisempaan ja luettavampaan suuntaan poistamalla toistot ja täytesanat. Tärkeät
ryhmäkohtaiset ei-sanalliset tapahtumat, kuten nauru, on mainittu, jotta puheen sävy välittyisi lukijalle. Mikäli lainauksesta on poistettu enemmän kuin kaksi sanaa, se on merkitty kolmella pisteellä (…).

1.6.2 Perhebarometri-kysely

Vuoden 2015 Perhebarometri-aineistoa hyödynnetään tässä vuoden 2017 barometrissa. Selvitämme sosiaaliryhmien ja koulutusryhmien välisiä eroja lastenhankintaihanteissa ja -odotuksissa sekä ihanteellisessa iässä tulla vanhemmaksi väestötasolla. Kyselyyn vastasi lähes 3200 iältään 20–50-vuotiasta suomalaista. Jatkotutkimus kohdistuu 20–40-vuotiaisiin aikuisiin (N=1900). Kyselyssä tiedusteltiin myös tietoja parisuhteista, lapsuudenkodin kokemuksista, vanhemmuuteen liittyvistä odotuksista ja peloista, raskaaksitulon toiveista, terveydentilasta sekä tulevaisuuden odotuksista. Näiden kysymysten pohjalta selvitetään, minkälaiset tekijät ohjaavat nuorten aikuisten perheellistymisvalintoja eri sosiaaliryhmissä.

1.6.3 Rekisteriaineisto

Tarkastelemme tässä barometrissa lisäksi lastensaannin ja aikuisuuden tulotason välisiä yhteyksiä käytössämme olevalla FinnFamily-rekisteriaineistolla. Aineisto on edustava satunnaisotos Suomessa vuosina 1950, -55, -60, -65, -70, -75 ja -80 syntyneistä ihmisistä (10 000 ihmistä / syntymäkohortti), jotka on yhdistetty heidän sisaruksiinsa ja heidän ja sisarusten lapsiin ja lapsenlapsiin. Aineistossa on tietoja paitsi henkilöiden synnyin- ja kuolinpäivistä sekä maasta- ja maahanmuutoista, myös heidän koulutustasostaan (korkein saavutettu tutkinto) ja vuosittaisista valtionveronalaisista tuloista vuodesta 1987 eteenpäin aina vuoden 2012 loppuun asti. Aineiston on koonnut ja toimittanut Väestöntutkimuslaitoksen käyttöön Tilastokeskus.

2. Vanhemmaksi vai ei?

”Vaikka niitä lapsia haluaa niin se on silti aika – pelottava, ajatus ylipäätään.”

Vanhemmuus on elinkaaren keskeinen käännekohta, jota pidettiin aiemmin itsestään selvyytenä. Kirjailija Merete Mazzarella on osuvasti kuvaillut, miten hän mentyään naimisiin 1960-luvulla häämatkan ensimmäisenä iltana huolettomasti heitti ehkäisypillerit laivan kannelta mereen. Nyt oli aika perustaa perhe, eikä asiasta tarvinnut keskustella tai edes erikseen mainita puolisolle. Nykyään lastensaannin maisema on hyvin toisenlainen kuin Mazzarellan kuvaama, toisen maailmansodan jälkeinen perinteinen arvomaailma. 1970-luvulta lähtien parisuhteen vakiintuminen ja lastensaanti ovat tapahtumina erkaantuneet toisistaan länsimaissa. Tänään oletetaan, että parisuhteessa tiedustellaan toisen toiveita liittyen lastensaantiin. Pariskunnat myös seurustelevat ja elävät kauemmin yhdessä ennen mahdollista vanhemmuutta. Näin yksilöllä ja pareilla on enemmän valinnanmahdollisuuksia, mutta samalla myös enemmän päätöksentekorasitteita. Haluaako ylipäänsä lapsia, ja miksi?

2.1 Suomalaisten lapsitoiveista

Suomalaiset ovat 1950-luvulta lähtien toivoneet saavansa keskimäärin kahdesta kolmeen lasta. Meillä on 2010-luvulle asti ollut verrattain vähän niitä, jotka eivät halua olla vanhempia tai toivovat vain yhtä lasta. Väestöliitto on seurannut lapsilukutoiveita 1970-luvusta asti, ja niitä kysytään myös useissa eurooppalaisissa tutkimuksissa. Suomalaisten lapsilukutoive on aikaisemmin ollut Euroopan korkeimpia. Ero toivotun ja toteutetun lapsiluvun välillä on ollut 2000-luvulla Euroopan keskitasoa (Goldstein et al. 2003; Testa 2013).

Vuoden 2015 Perhebarometrin yllättävämpiä tuloksia oli selvä, jopa dramaattinen lasku toivotussa lapsiluvussa. Suomalaisten oma ihanteellinen lapsiluku näyttäisi nyt olevan hieman alle kahden lapsen, kun se on aikaisemmin, ollut 2–2.5 lasta kyselystä riippuen (Miettinen 2015, 23). Toisaalta kyseisessä barometriaineistossa oli poikkeuksellisen monta lapsetonta vastaajaa eikä vastaajien joukossa ollut neljän tai useamman lapsen suurperheiden vanhempia.

Ihanteellinen lapsiluku näyttää pudonneen siksi, että lapsettomuuden suosio oli kasvanut vuoden 2015 barometriaineistossa jopa 15 prosenttiin. Myös suurperheiden suosio, eli vähintään kolmea lasta itselleen toivovien osuus on pienentynyt, 40 prosentista 30 prosenttiin.

Vain yhtä lasta itselleen toivovien suomalaisten osuus on säilynyt lähes samana kyselystä toiseen ja on noin 10 prosenttia. Kahden lapsen perhe on säilynyt suomalaisten suositumpana lapsilukutoiveena, joskin sen suosio on pudonnut hieman alle puoleen (45 prosenttia). (Miettinen 2015.)

Vuoden 2015 Perhebarometrissa tarkasteltiin myös lähemmin lisääntyneen vapaaehtoisen lapsettomuuden taustatekijöitä. Miehet, pienituloiset ja kaupungissa asuvat ilmoittivat muita useammin, että eivät lainkaan halunneet lapsia. Syntyi vaikutelma, että valittuun lapsettomuuteen johti pikemmin resurssien niukkuus kuin hyvin toimeentulevien kaipuu lapsivapaaseen elämäntyyliin. Vaikutti myös siltä, että vanhemmuuden mukanaan tuoma vastuu saattoi vähentää tai hillitä suomalaisten halua saada lapsia. Halusimme ymmärtää näitä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia perheenperustamista koskevia murroksia syvemmin. Tässä hyödynsimme fokusryhmähaastatteluja, joissa esiin nousseita pohdintoja toivotusta lapsiluvusta esitetään alla.

2.2 Haastattelut: Miksi saada lapsia?

Mitkä asiat painavat vaakakupissa nuorella lastenhankintaa punnitsevalla aikuisella? Fokusryhmähaastatteluissa pohdittiin, löytyykö sopivaa kumppania ja elämäntilannetta, pilaako lapsi parisuhteen, tyssääkö ura ja kuinka pitkään lastenhankintaa voi lykätä. Haastateltavat jakautuivat karkeasti kahtia lastenhankintasuunnitelmiensa suhteen. Yli puolelle oli selvää, että he haluavat lapsiperheen. Lähes yhtä monen kanta lastenhankinnan suhteen oli epäselvä. Vain aniharva kertoi varmasti valinneensa lapsettomuuden.

Yleisimmin mainittu syy tulla vanhemmaksi oli, että lasta yksinkertaisesti halutaan. Jotkut muotoilivat asian niin, että lapsi hankitaan rakkaudesta kumppaniin tai halusta olla vanhempi ja elää perhe-elämää. Useat uskoivat, että vanhemmuus tuntuisi hyvältä vanhempainrakkauden myötä. Muutama mainitsi myös mahdollisuuden, että lapsen hankkimatta jättämistä saattaa katua vanhana. Tiiviisti-ruutu luettelee nuorten aikuisten mainitsemia yleisempiä syitä toivoa lapsia.

Haastatteluissa vanhemmuutta toivovat näkivät lapsen useimmiten hienona tai itsestään selvänä osana elinkaarta. Näin isyyttä pohtivat 21–22-vuotiaat opiskelijamiehet Oulussa:

”Itelläki just silleen että vaikka nyt ei, todellakaan ei, niin jostain jääny tonne takaraivoon että varmaan jossain vaiheessa sitten, se ois ja pitäis, en oikeen tiiä mistä se on tullu.”

”Mä oon tottunu, mää silleen tykkään lapsista. Kai ehottomasti haluan joskus tulevaisuu-
dessa.”

28-vuotias, Oulun yliopistossa opiskeleva nainen pohtii oman lapsen merkitystä näin: ”On se aivan ihana, äärettömän kaunis ajatus että ois jotain vain meidän kahden tekemää. Jotain ihan täysin meidän omaa ja sit vois kasvattaa ja elää sen kanssa yhdessä.” 25-vuotias hoitoalalla Helsingissä työskentelevä nainen kuvailee samantapaisesti oman lapsen kaipuutaan:

”Tavallaan kaipaa sitä että olis, oikeesti se oma, ihan ite tehty, et se ei oo vaan se joku toisen lapsi jota sää sitte silität päikkäreille ja jolle sää piät niitä rajoja ja näin, vaan että se ois sitte oma lapsi jolle saa – siirtää eteenpäin omia arvoja. Siinä näkee sen osan itsestään että se on minun ja sen minulle rakkaan ihmisen ((nauraen)) rakkauden hedelmä, näin runollisesti sanottuna.”

Välillä viitattiin vahvaan kaipuuseen saada oma lapsi eli ”vauvakuumeeseen” (Rotkirch 2007). Muutamalla naisella oli ollut vahva lapsenkaipuu jo pitkään. Vauvakuume vahvisti pyrkimystä tulla joskus vanhemmaksi, vaikka se saattoi tuottaa tuskaa ja kärsimättömyyttä nykyhetkessä.

”Mää koen että mulla on ollu vauvakuume jo nyt monta vuotta, ja mä oon vasta valmistumassa mä oon vasta alottamassa sitä määräaikasta showta, kuinka monta vuotta niitä on eessä et jaksaako ees oottaa sinne asti et saa sen viran.” (25-vuotias nainen, yliopisto-opiskelija, Oulu)

”mulla on itellä tosi vahva se et mä haluun lapsia, hirvee vauvakuume mikä on vähän harmi ((naurua)) — emmää oo mitenkään ainut jol on jo tosi nuoresta kova vauvakuume” (19-vuotias yliopistoon pyrkivä nainen, Helsinki).

Muutama mies oletti, että tulevan puolison vauvakuume olisi asia, joka toisi lastensaannin omalla kohdalla ajankohtaiseksi. ”Tuntuu että naisilla on vielä semmonen tarve että halutaan, lapsia ennemmin tai myöhemmin, ja sitte varmaan just se, biologinen kello tai joku.” Jotkut korostivat lapsen merkitystä etenkin isompana, pikkulapsivaiheen jälkeen:

”Mua ei hirveesti innosta se ajatus että mullon vauva, (…) vaan se että siinon joku, josta tulee, älykäs keskusteleva erillinen persoonansa, jota mä voin kasvattaa jollakin tavalla niin se mikä oikeesti siinä on ruvennu kiinnostamaan, pitemmän päälle” (29-vuotias nainen, opettaja)

Ainut haastateltava, jolla oli jo oma lapsi, kuvaili äitiyden tärkeimmäksi tavoitteekseen:

”Mulla on ollu suuri haave pienestä pitäen olla äiti. Mullei oikeastaan muita semmosia haaveita ollu, että haluaa joksiki näyttelijäksi tai jonku tietyn ammatin tai mittään muuta. Mulla on vaan se että mää haluan olla äiti ja perheen ja semmosen, tavallista elämää.”

Tästä selkeästä, mutkattomasta toiveesta tulla vanhemmaksi ja sen yhteydestä koulutukseen
kerrotaan lisää luvussa 4.

Monet haastateltavat pohtivat sitä, miksi lastenhankkimista ei yleensä tarvitse muille perustella, toisin kuin päätöstä olla hankkimatta lasta. Heidän mielestään oletus vanhemmuudesta on edelleen vahva yhteiskunnallinen normi, ”lapsia nyt täytyy tehä”. Välillä, joskaan ei aina, tämä normi yhdistettiin vanhoillisiin ja perinteisiin arvoihin. ”Ehkä itellä vielä vaikuttaa sen verran vanhoilliset periaatteet – tai jostaki iskostunut että pittää saaha se perhe jossaki vaiheessa”, kertoo 22-vuotias insinööriksi opiskeleva mies, ja 25-vuotias kieliä opiskeleva nainen pohtii: ”Ihmisillä on jotenki sellanen ajatus et lapsia täytyy ylipäätään tehdä (…) sitä pidetään normina että lapsia on joka tapauksessa hankittava.”

Lasten saamisen syyksi esitettiin myös biologisia syitä. Tämän ajatuksen mukaan jos kerran ”kaikki” sen tekevät, siihen lienee joku perustava syy.

”Kai se sit jotenki tulee luonnostaan koska miettii että jos kaikki vanhemmat tekee sitä niin pakko sen on tulla jostain, geeneistä tai hormoneista” (19-vuotias korkeakouluun pyrkivä nainen, Helsinki).

”Eihän se voi olla nii että vaan ne jotka jotenki tykkää lapsista niin hankkii niitä. Kyllähän ihmiset haluu niitä jälkeläisiä tykkäs ne tavallaan geneerisesti lapsista tai ei”, pohtii 31-vuotias nainen Helsingistä.

Ryhmissä pohdittiin myös sitä tosiasiaa, että vanhemmuutta ei voi koemaistella eikä sen mukana tuomia tunteita ja elämänarvoja pysty ennakoimaan. Äsken lainattu 31-vuotias nainen jatkaa ajatustaan siitä, että vanhemmuuden myötä tulee kiintymys lapseen:

”Kai siinä nyt sitte, niistä oppii ((nauraen)) tykkäämään ku ne on omia”.

Häntä kymmenen vuotta nuorempi nainen pohti samaa haastetta näin:

”Eihän sitä tiedä. Äitiyshän voi olla jotenkin, niihän sitä sanotaan, mullistava ja sellasta rakkautta mitä ei osaa hahmottaa. Et ehkä sitten sen jälkeen, niillä muilla asioilla ei oo oikeesti niin paljoo merkitystä. Enhän mä voi tietää sitä.”

Vanhemmuuden tuomiin ennalta-arvaamattomiin muutoksiin liittyy myös viimeinen mainittu ja keskeinen syy saada lapsia, eli se, että muuten saattaa katua päätöstään. Sekä miehet että naiset mainitsivat, että vanhemmuus voi tuntua oikealta ratkaisulta sitten, kun lapsi on olemassa, vaikka tällä hetkellä se ei siltä suinkaan tunnu.

”Joo kyllä haluan lapsia ehottomasti. Se että yleensäki, että ihmiset ajattelee olevan lapsettomia ni ((tauko)) ((syvä huokaus)) mä vähän mietin, sitä sitte siinä vaiheessa että, se on vähän niinku semmonen kortti, jota ei vaikka sitte käännä. Sitte ku oot tarpeeks vanha, vaikka viis kuuskymmentä ja sä et oo tehny ikinä sitä lasta. Niin kait monet aika lailla katkeroituu loppupeleissä kuitenki siitä päätöksestä.” (21-vuotias mies)

”Kaikkein suurin ehkä, pelko on se että entä jos tulen katumapäälle siitä etten hankkinut lapsia (…) Se pitää niinku voittaa ne kaikki kauheat vaikeudet mitä se lasten hankkiminen voi tuoda, vaan sen takia koska lapsia nyt täytyy tehä.” (31-vuotias nainen)

Entä syyt olla saamatta lapsia? Vaikka vain yksi haastateltava oli varmasti valinnut lapsettomuuden, useissa ryhmissä mainittiin monia syitä epäröidä tai sittenkin luopua lasten saamisesta. Tämä oli erityisen selvää korkeammin koulutettujen naisten ryhmissä. Tärkeimpiä syitä päätyä lapsettomuuteen oli vauvan kaipuun puute. 31-vuotias helsinkiläisnainen kertoo, että hän ei välttämättä halua lasta avioliittoon, mikäli sitä ei vahvasti kaivata. Hänen tuttavansa ovat hankkineet lapsia rationaalisen päätöksenteon tai vahinkoraskauden seurauksina, mutta kumpikaan ei tunnu sopivan hänelle itselleen ja hänen parisuhteeseensa.

”Ite jotenki aattelee sillee, ja oman kumppanin kanssa myös ollaan puhuttu että et ei tarvi kiirehtiä tässä asiassa. Jos ei oikeasti oo semmonen olo että, haluaa sen lapsen, nii, miksi se pitää sit, väkisin tähän maailmaan saattaa?” (31-vuotias nainen)

Toinen usein mainittu syy oli, että vastaaja ei välttämättä olisi käytännössä valmis muuttamaan nykyistä työtahtiaan tai parisuhdettaan, ja saattaa sen takia jäädä lapsettomaksi.

”En tiiä onks se sit hirveen itsekästä ajattelua mut kyl mä nyt vähän mietin et miten mä saan mun työt tehtyy tai muita semmosia oikeasti tärkeitä asioita” (21-vuotias yliopisto-opiskelija, nainen)

”Mä oon sellasesta kultturista et siinä perheeseen aina kuuluu lapsia. Mä oon ehkä aina ajatellu et sit joskus mullaki on lapsii. Mut sit, nyt ku mä oon miettiny niin mä saattaisin ehkä kokee sen kans, pikkasen rajottavana, välillä” (26-vuotias yliopisto-opiskelija, nainen)

”Kun on tuore parisuhde, kyllä mää haluaisin nauttia siitä että me ollaan vaan kahestaan, että ei oo mittään lapsia siinä tiellä” (26-vuotias yliopisto-opiskelija, nainen, avoliitossa)

Jotkut kertoivat, miten runsas kokemus muiden lapsista on kyseenalaistanut halua tulla itse vanhemmaksi. 22-vuotias opiskelija oli ollut harjoittelijana vauvateholla ja kuvailee helpotustaan, kun pääsi kotiin mielekkäästä, mutta raskaasta työstä.

”Mä olin tosi huojentunu siitä et mun ei tarvi hoitaa niit koko aika tai et mä pääsen siitä et joku ei koko aika tarvi mua. – ku ei niille vauvoille voi sanoa et odota, et mä juon täs mun kahvin loppuun tai jotain van ne tarvii heti, niin sit tuli sellanen et jaksanks mä sitä oikeesti (…) et haluunks mä tätä oikeesti jaksanks mä tätä oikeesti et, semmonen et, kummin mä oisin onnellisempi?” (22-vuotias kätilöopiskelija)

Yhdessä ryhmässä helsinkiläiset naiset keskustelivat siitä, miten puolison lapset saattavat vähentää halukkuutta tulla itse äidiksi.

”Ehkä ennemminki tuo oman kumppanin lapsi vaan vähentää omaa lapsensaantihalukkuutta ((nauraen)), ku joutuu tilanteeseen jossa joutuu elään sitä lapsiperhearkea ilman et se lapsi on oma.”

Ryhmäkeskusteluissa korostettiin, että tuntuisi väärältä päätökseltä tehdä lapsi suvun painostuksesta tai vain tavan vuoksi ilman, että on itse halunnut lasta: ”Se ois inhottavasti tehty sille lapselle että jos väkisin hankkis lapsen, koska niin kuuluu tehdä jos ei oikeesti ite halua olla vanhempi.”

Lasta ei myöskään haluta tehdä, jos pelkää, ettei voisi tarjota hänelle hyvää elämää.

”Emmä haluais tehä lasta sellaseen tilanteeseen et mulla ei olis varaa esimerkiks antaa sen harrastaa semmosia lajeja mitä se haluais. (…) Emmä ihan tämmöseen opiskelijabudjettiin haluas. Nytku on katellu perheitä jotka saa lapsia jotka on nuoria äitejä, niin sitä rahan menoa ei sitä tajua et mitä se on ku sä saat sen lapsen.” (22-vuotias opiskeleva nainen, Helsinki)

Eri syyt olla hankimatta lapsi on esitetty Tiivistyksessä. Samankaltaisia ajatuksia esitettiin myös syiksi siirtää vanhammaksi tuloa myöhempään elämänvaiheeseen. Lykkäämisen syitä käsitellään tarkemmin luvussa 4.

Tiivistys

Haastateltavien näkemyksiä syistä tulla tai olla tulematta vanhemmaksi

MIKSI HANKKIA LAPSIA?

• Halu saada lapsi, tykkää lapsista, vauvakuume
• Rakkaus kumppaniin
• Halu elää perhe-elämää, halu olla äiti tai isä
• Niin kuuluu tehdä
• Suvun paine
• Pelko, että katuu myöhemmin, jos ei tee lapsia

MIKSI EI LAPSIA?

• Ei vauvakuumetta
• Lapsiperheen arki pelottaa
• Ura on tärkeämpi
• Parisuhde on tärkeämpi
• Ei halua lapselle huonoa elämää
• Ei halua lasta, ei pidä lapsista

Fokusryhmissä oli selkeitä eroja riippuen haastateltavien iästä, sukupuolesta ja asuinpaikasta. Oulussa haastateltavilla oli enemmän suoraa kosketusta lapsiin kuin pääkaupunkiseudulla. Pohjanmaalla asuvilla oli enemmän sisaruksia ja sukulaisten lapsia elämässään, ja kokemus heidän kanssaan olemisesta mainittiin usein sen yhteydessä, että itse pitää lapsista ja toivoo omia lapsia. Miehillä oli usein naisia mutkattomampi suhtautuminen vanhemmuuteen. Se nähtiin myönteisenä ja mukavana asiana tai sitten etäisenä ja asiaankuuluvana tapahtumana, mutta vähemmän ristiriitaisena. Näistä sukupuolten välisistä eroista puhutaan enemmän luvussa 5.

Myös ikä vaikutti pohdintojen intensiteettiin. Vasta 20 täyttäneillä haastateltavilla vanhemmuus ei välttämättä lainkaan tuntunut ajankohtaiselta asialta. Erityisesti moni mies kertoi, että ei ollut koskaan aikaisemmin edes pohtinut lastensaantia ääneen kenenkään kanssa. 30:a ikävuotta lähestyvillä tilanne oli erilainen. Etenkin naisilla, mutta nyt myös miehillä, ambivalenssi ja lasten saamisen erilaisten hyötyjen ja haittojen vertailu herätti vilkasta keskustelua. Lapsi on periaatteessa ihana asia, mutta ”miten hyvin siinä onnistuu ja että miten kaikki siinä ympärillä rakentuu ni, se on sitten, toinen kysymys”, kuten 31-vuotias nainen kuvailee.

Lapsiperhe-elämään liittyvillä mielikuvilla näytti olevan keskeinen merkitys siinä, että periaatteessa lasta haluavat nuoret aikuiset silti niin usein epäröivät aikomuksiaan.

2.3 ”Haluunko mä todella tätä?” Ristiriitaiset mielikuvat lapsiperheistä

”Mikä tulee mieleen sanasta lapsiperhe?
– Rivitalolähiö missä on sit se perus: nelikymppiset heterovanhemmat, kaks lasta ja kultanen noutaja.”

Haastattelujen aluksi esitimme lämmittelykysymyksenä, mitä tulee mieleen sanasta lapsiperhe. Kysymys oli tarkoitettu korostamaan, että haastattelussa sai olla spontaani eikä tarkoitus ollut hakea ”oikeaa” vastausta, vaan toivoimme avointa pohdintaa. Välillä ryhmäkeskustelu lähti lentoon heti näistä alustavista mielikuvista. Mielikuvat olivat erilaisia: jotkut mainitsivat tunteen tai olotilan, jotkut omia kokemuksiaan. Valtaosa vastauksista oli kuitenkin hämmästyttävän samankaltaisia. Enemmistö kuvaili keskiluokkaista ydinperhettä taloineen, lemmikkeineen ja autoineen. Sitä, että vanhemmat voivat olla eri tai samaa sukupuolta kommentoitiin välillä, kuten tämän kappaleen yllä oleva lainaus osoittaa. Sen sijaan mielikuvien muut ainekset, esimerkiksi sosiaaliluokkaan, asumiseen, elämäntyyliin ja -tahtiin
liittyviä oletukset, eivät herättäneet vastaavanlaista pohdintaa. Mielenkiintoista mielikuvissa on myös se, että ne olivat hyvin kaukana haastateltavien nykyisestä elämäntilanteesta oma- kotitaloineen ja kalliine autoineen.

Tiivistyksessä on koottu vastaukset aiheiden mukaan.

Tiivistys

Nuorten aikuisten mielikuvat lapsiperheistä

Talo ja rakennettu ympäristö

• Omakotitalo
• Punanen mökki (ja perunamaa)
• Talo ja paljon huutoa ja hälinää
• Rivitalo
• Iso omakotitalo ja iso piha
• Omakotitalo jossain taajamassa
• Päiväkoti
• Leikkikenttä

Auto

• Farmariauto ja pari lasta, farmarivolvo, punainen volvo, farmariauto
• Seatin tila-auto josta lapsia juoksis parkkipaikalla ulos sieltä autosta
• Tila-auto missä mennään jonneki ja lapset huutaa takana
• Volvo,Volvo pihas ehottomasti

Lemmikit

• Labradori
• Kultainen noutaja
• Koira, ja monta eläintä

Ydinperhe

• Isä, äiti ja kaks lasta
• Kaikilla on sellaset tuulipuvut
• Keskivartalolihavuutta

Tunnetila

• Puhtaus, turvallisuus, hyvyys
• Ahdistus, pimeys
• Hoppu meteli, ruuhkavuodet, sotku
• Nauruidylli

Lyhyen lämmittelykysymyksen lisäksi fokusryhmissä keskusteltiin useaan otteeseen perheisiin liittyvistä mielikuvista. Vanhemmuutta pohtivat nuoret aikuiset mainitsivat kotoa, sukulaisilta, tuttavilta ja mediasta kumpuavia mielikuvia. Kysyimme myös välillä suoraan, onko haastateltavilla antaa esimerkkejä omasta mielestään hyvästä isästä tai hyvästä äidistä.

Useimmat lapsiperheisiin ja vanhemmuuteen liitetyt mielikuvat olivat syvästi ristiriitaisia. Samassa puheenvuorossa ja keskusteluketjussa sekoittuvat usein kielteiset ja myönteiset puolet. Vastaajat itse pohtivat mielikuvia toisaalta–toisaalta asetelmissa saman lauseen sisällä. Alla on ote 24-, 26- ja 31-vuotiaiden, korkeasti koulutettujen helsinkiläisnaisten keskustelusta. Kirsiä kauhistuttaa kiukkuiset pienten lasten vanhemmat, joskin muutamien tuttavien esimerkki on saanut hänet lapsimyönteisemmäksi. Eveliina ja Susanna pelkäävät vauvan vaikutusta äidin yöuniin ja parisuhteeseen, ja työtoverin kokema univaje kauhistuttaa.

”Kirsi: totta kai ne lapset varmasti tuottaa iloa ja se on sellasta mitä ei voi kuvitellakaan kun jos ei niitä ole ja näin pois päin, mut sitten pakko kyllä sanoa että on ne, pienten lasten vanhemmat vaan ihan saatanan kiukkusia koko ajan ((Eveliina on samaa mieltä)) ihan jossain niinku, sfääreissä menee tuolla vaan, silleen että huhhuijjaa!
Eveliina: ja kuin paljon parisuhde kärsii, ku työmenot ja harrastemenot jo aiheuttaa sellast kitkaa niin sit siihen on vielä univelkaa, väsymystä ja sit kiukkunen lapsi niin et, eihän se nyt, – kovin ideaalia ole.
Kirsi: mut toisaalta mulla on kyllä nyt nää pari, sellast tuttuu, kaverii jotka on saanu ne lapset, niin tota, ne on vähän pehmentäny tätä mun suhtautumista, koska ne on ollu tosi hyviä lapsia.
Eveliina: ei sais ikinä, aina näkee et tää nukkuu kymmenen tuntii yössä tää ei itke ikinä ja se on ihan sairaan söpö (…) tollanen lapsi on niinku viimeinen virhe sit ku sä saat sen sun koliikkisen ((naurua))
Susanna: – mut siis esimerkiks se meiän toinen työntekijä joka on nyt perhevapail sehän oli silleen et joo et en oo nukkunu tosiaan nyt yli vuoteen, ((Eveliina: joo)) kokonaisii yöunii
Kirsi: ei helvetti ihan hirveetä”

Lapsiperheisiin törmättiin supermarketeissa ja parkkipaikoilla, mikä ei välttämättä anna
niistä kovin seesteistä tai houkuttelevaa kuvaa.

”Vaikka niitä lapsia haluaa niin se on silti aika (…) pelottava, ajatus ylipäätään. Tuli just mieleen tässä yks päivä ku olin kaupassa, ja katoin ku tuli joku lapsiperhe siihen, parkkipaikalle ajo sillä tila-autolla ja, sit sieltä lähti ne, neljä mukulaa juoksemaan sinne parkkipaikalle isä huutaa siellä perään et ei saa juosta ei saa syödä sitä hiekotushiekkaa ja ((nauru peittää puheen)) tänne nyt kaikki. Ja, niinku kattoo sitä minkä näkönen se isäki on vaikka, jos vertaa sit muihin samanikäsiin ihmisiin joilla ei oo lapsia et, se – kiinnostus omaan ulkonäköön jää just toissijakseks ku se oma lapsi pitää pistää siihen enssijaseks. Nii nii, se tuntuu – pelottavalta ajatukselta,– ku se on niin iso muutos.” (21-vuotias mies, Oulu)

Oululaiset miesryhmät mainitsivat usein, miten tärkeitä sisarukset ja sisarusten lapset olivat omalle halulle tulla vanhemmaksi. Samalla moni heistä oli nimenomaan sukulaisten kautta seurannut vahvasti aikataulutettua ja kiireistä lapsiperheen arkea.

– Ko sinne töihin pääsee niin on kaheksasta neljään siellä ja, sitte on, nähny justiin sukulaisila
monila että, työpäivän jälkeen ne vaan kuskaa niitä lapsia harrastuksiin ja sieltä poies ja, siis
niillä on, semmonen kalenteri siellä jääkaapin ovessa että mitä ne tekkee joka päivä ja ne, jus-
tiinsa joskus yheksältä pääsee lävähtään siihen sohovale nii ei, ei!
– Joo just tommonen mielikuva tulee siitä … Tuommonen negatiivinen kuva itteä ainaki pe-
lottaa että ei, niinku nyt haluais semmosta, varmaan mieli muuttuu jossain vaiheessa johonki
suuntaan.” (20–24-vuotiaiden insinööriksi opiskelevien ryhmä, Oulu) )

Pelottavien, kiireisten tai kiukkuisten oikean elämän ”prismaperheiden” lisäksi lapsiperheistä
sai kielteisiä vaikutelmia mediasta. Haastateltavien mielestä mediasta löytyi lähinnä pelottavia esimerkkejä vanhemmuudesta, ”lapsiperhekamaluuskeskusteluohjelmia”. Ilmaisua ”ruuhkavuodet” kavahdettiin:

”Mitä me kuullaan vaikka median välityksellä, niin sehän on negatiivista, että ’ei, yksin jäin,
en pärjää rahat loppuu’.” (29-vuotias yliopisto- opiskelija, Oulu)

”mun mielestä ruuhkavuodet on jotenkin hirveen pelottava sana. Jotenkin kun miettii et mitä kaikkee se sisältää ja must tuntuu et – semmosest lapsiperhearjesta on ruvettu viime vuosina puhumaan mediassa hirveän paljon, on nämä kaikki Merja Hintikka Livet ja muut tällaset. Sit ku siel oikeesti kuuntelee niit ihmisten niiden arkielämää ja mä mietin et miten ne selviytyy, oikeesti, et pystyyks siihen ite että nukkuu vähän ja mitä se tekee parisuhteelle?”. (28-vuotias jatko-opiskelija, Oulu)

Ryhmissä pohdittiin, miksi vanhemmuuden myönteisistä kokemuksista puhutaan julkisuudessa
niin paljon vähemmän kuin kielteisistä asioista, vai johtuiko se valikoivasta tavasta seurata mediaa.

”niistä positiivisista ja siitä ihanuudesta varmaan oikeasti puhutaan vähemmän ku siitä miten vanhemmat väsyy ja ne eroaa. Totta kai jos se on selvää et mää haluan lapsen ja, varmaan sitä ommaa ainutlaatusta skidiään rakastaa enemmän ku mitään muuta maailmassa ja se antaa sulle hirvittävästi iloa, mutta siitä jotenki, mä en tiiä miksi siitä puhutaan vähemmän.” (30-vuotias opettaja, Oulu)

Seuraavassa pidemmässä otteessa oululainen naisryhmä pohtii, voiko median antamien mielikuvien pohjalta ryhtyä kyseenalaistamaan omaa toivoa vanhemmaksitulosta.

”Leena: niin kauhean negatiivinen kuva tuntuu välittyvän tai sitten ite jotenkin onnistuu poimimaan ne negatiiviset jutut sieltä – mutta ei sekään varmaan ole ihan todenmukanen kuva että mikä ehkä itellä nyt just on jostaki lapsiperhearjesta ja perheen pyörittämisestä ja semmosesta. Niin mullon kans just tommonen kuva et ’miten ne selviytyy hengissä että, siitä ei voi selviytyä hengissä et se on niin kamalan kuulosta että miksi kukaan tekee lapsia’.
Venla: on just mielenkiintosta että vaikuttaako se siihen siirtämiseen et no niitä lapsia joka tapauksessa tehään vaikka se–- epäröityttääkin vai aiheuttaako se sitä et haluunko mä todella tätä ylipäätään?
Kristiina: must se ehkä aiheuttaa enemmän siihen sitä eksistentiaalista että no ’haluanko mä tällasta elämää’ -tyyppisen pohdinnan.” (25–29-vuotiaiden korkeakoulutettujen naisten ryhmä, Oulu)

Lisäksi kahdessa ryhmässä puhuttiin äitiydelle asetetuista vaatimuksista, jotka nekin välittyvät median ja sosiaalisen median kautta. Kuvattiin ironisesti mutta myös hieman ihailevasti ”sporttisia mamia joilla on semmoset hyökkäyskärryt ja ne kuuntelee musiikkia ja juoksentelee tiukoissa trikoissa”. Yksi nainen viittasi suoraan joidenkin kokemaan paineeseen olla täydellinen äiti:

”se paine olla niin kun todella todella hyvä äiti joka menee siihen että kaikki luomusoseet survotaan ite ja pitää olla tietynmerkkiset vaatteet ja kaikki kiintymyssuhde ja curling ja onko perhepeti vai ei ja semmonen et aiheutanks mä tälle traumoja kun on asia X, niin – se keskustelu on semmonen että woh-hoh-hoh-hou” (25-vuotias opettaja, Oulu)

Korkeat vaatimukset ”oikeasta” ja trendikkäästä vanhemmuudesta eivät kuitenkaan näyttäneet pelottavan vailla omia lapsia eläviä nuoria aikuisia yhtä paljon kuin näkemys pienen lapsen vanhemman kiireestä, yksinäisyydestä ja unettomuudesta –”yksin jäin, en pärjää, rahat loppuu”, kuten tätä kuvattiin yllä.

Myönteisiä mielikuvia julkisuudesta ei haastatteluissa mainittu juuri lainkaan. Seuraavat lainaukset kuvaavat, miten myönteisiä mielikuvia saattoi löytyä omasta lapsuudenperheestä, sukulaisten perheistä tai tuttavapiiristä.

”ehkä mullaki jotenki vaikuttaa siihen että ei pelkää niin paljon sitä arkea ko, mulla on 10–11 vuotta nuoremmat pikkusisarukset. Ja jotenki ei minusta meijän arjessa tuntunu siltä että se olis raskasta tai, kamalaa tai vanhemmat ois väsyneitä.” (27-vuotias yliopisto-opiskelija, nainen)

”itellä oli kans paljon semmosia pelkoja just, liittyen siihen lastenhankintaan että entä jos sen kanssa ei pärjää ja muuta. Sitte ku näki, sen oman isosiskon, esimerkin perheen perustamisestaniin, kyllähän ne, näkökulmat ja ajatukset, lieveni tosi paljon, että ei se ollukkaan semmosta mitä oli ajatellu.” (24-vuotias nainen, myyjä)

Joskus myös työtovereilta kuului rohkaisevia esimerkkejä. Jotkut kollegat olivat saaneet lapsilleen vuoropäivähoidon, kun vanhemmat tekivät työtä epätyypillisiin aikoihin. Toiset tuttavavanhemmat ovat omaksuneet toimivan rytmin ja osaavat järjestää elämän ”fiksusti”, tulevat vanhemmuuden myötä tehokkaammaksi, tai pärjäävät opiskelijavanhempina, vaikka taloudellinen tilanne on tiukka. Yksi nuori oululainen mies mainitsee harrastuksen kautta nähneensä hyvän esimerkin toimivasta isyydestä:

”meiän siinä joukkueessa, on yks semmonen kolomekymppinen kaveri ni, se käy päivätöissä ja sitte tulee iltasin aina reenaan – sillon ne pari lasta on siellä reeneissä välillä mukana– sitte ko ne on nipinnapin kävelly niin ne on jo tullu sinne, pikkuhiljaa totutellu siihen ympäristöön ja nyt ne siellä ihan mielissään, vähän pellaa sähälyä siinä kentän laijalla ja, mää oon ainaki kokenu et se on ollu tosi toimiva systeemi niillä, ja haluaisin ehkä itekkin toteuttaa jos tulee mahollisuus sammaan – ottaa lapset mukkaan sinne – se on ollu kyllä ihan toimiva ja, yllättävä ratkasu.” (21-vuotias ylioppilas, työtön)

Tätä esimerkkiä lukuun ottamatta haastateltavien oli usein erittäin vaikeaa nimetä omasta mielestään hyviä isiä, paitsi niitä muutamia, jotka mainitsivat oman isänsä.

2.4 Toivottu lapsiluku: kahdesta ylöspäin

Kysyimme vastaajilta toivottua lapsilukua korostaen, että sitä ei tarvinnut sanoa tai että se ehkä ei ollut selvä. Useimmat ilmoittivat ihanteensa helposti, ja kysymys herätti paljon keskustelua. Usein keskustelu liittyi sisarusten määrään ja sisarussuhteisiin, mikä heijastaa vastaajien omia tuoreita kokemuksia kasvamisesta lapsiperheessä. Vaikka vanhemmuudesta ei ollut kokemuksia, sisaruksena tai ainokaisena olemisesta oli.

Huolimatta vanhemmaksi tuloon liittyvästä epäröinnistä fokusryhmissä, suurimman osan lapsilukuihanne oli hyvin selkeä: kahdesta kolmeen lasta. ”Ei ainakaan yhtä” oli usein toistuva vastaus. Aika moni halusi tai harkitsi enemmän kuin kahta lasta eikä monikaan asettanut ehdotonta ylärajaa kahden lapsen kohdalle. Neljä oli sen sijaan useimpien mielestä ”liikaa”, joskin muutama toivoi itselleen viittäkin lasta. Oulussa sekä perus- että keskiasteen koulutuksen saaneissa ryhmissä mainittiin hieman
korkeampia lapsilukuja, kahdesta viiteen ja usein kolmea. Helsingissä ja korkeasti koulutettujen ryhmissä lapsiluku oli kahden ja kolmen välillä, ja useampi korosti, että kaksi riittäisi.

Oulussa kolmea saatettiin pitää ”standardina” ja viittä lasta ”suurperheenä”. Helsingissä vastaavat luvut olivat pikemmin kaksi ja kolme. Silti lapsilukuihanteet ja perustelut olivat kauttaaltaan kaikissa ryhmissä hyvin samankaltaisia.

Perustellessaan lapsilukuihannettaan haastateltavat viittasivat omaan lapsuudenperheeseensä. Poikkeuksetta kaikki pitivät sisarussuhteita tärkeinä ja halusivat tarjota sellaisia omille lapsilleen.

Oona: ainaki, varmaan semmonen kolome ois ihan, et haluaa kuitenki lapsille sisaruksia, ja tietenki vähän isompi perhe sitte.
Martta: varmaan just joku kaks viiva kolme ((päällekkäispuhuntaa))
Oona: kyl siinä neljäki voi olla. jos innostuu niin viis on viimeinen ((naurua)) mutta ei sen enempää – se on jo suurperhe, mutta ehkä joku, kolome ois semmonen.” (21–24-vuotiaat naiset Oulusta, perus- tai keskiasteen koulutus)

”mä oon ite aatellu että jos teen lapsia niin, vähintään kaks mutta enintään kolme. Mä en ha-
luais tehä vaan yhtä lasta, se ois varmaan semmonen ((nauraen)) hirveen lellitty ja semmo-
nen, kyllä sillä leikkikaveri pitäis olla mutta ei nyt kuitenkaan mitään suurperhettäkään, ha-
luais, et kolme ois se aika maksimi.” (yliopisto-opiskelija, Oulu)

Kahden lapsen perhettä pidettiin standardina, joskin Oulussa toteutetuissa fokusryhmissä
myös kolmea lasta kutsuttiin standardiksi.

”Iiro: mä luulen että se on, ainaki vähintään kaks lasta (…) kyllä mä luulen että seki on osa
sitä niinku kasvamista että sulla on se sisarus (…), se jotenki on ehkä, vähän luonnollisempaa
(…)
Elias: tuo on aika optimaalinen että kolme lasta. – kaks poikkaa yks tyttö ((yleistä naurua))
(…)
Johannes: joo, mutta ((tauko)) neljä lasta, ei. mä oon ite, perheestä jossa on neljä lasta (…) et aika lailla se standardi, hommataan nyt se kolme lasta ja nissan cascade koska, neljä lasta – –siinä tullee niitä käytännön, vaikeuksia siinä ja.
Elias: kolome lasta on hyvä” (20–22-vuotiaat ammattikorkeaopiskelijat, Oulu)

Toivotun lapsiluvun yläraja liitettiin yllättävän usein henkilöautoihin. Jaksaminen ja useiden synnytysten tuoma ruumiillinen rasitus mainittiin myös, mutta lapsiluku konkretisoitui erilaisten henkilöautojen kuljetuskapasiteettiin. Erityisesti miehillä pohdinta perhekoosta yhdistyi siihen, millainen auto perheen kuljettamiseen tarvitaan.

”Onni: mä itekki toivoisin että jos mulla joskus lapsi on niin mä tekisin– sen kaks lasta – et ois
joku, kaveri sille, lapselle
Oskari: sillä tavalla et ne mahtuu henkilöautoon siististi
Oskari: siis, neljä on jo ehottomasti erittäin liikaa, niinku erittäin erittäin liikaa
Haastattelija: miks neljä on liikaa?
Ilmari: pittää ostaa farmari sitte”

Mielenkiintoista kyllä, yhden lapsen perhettä ei kukaan haastateltavista pitänyt ihanteellisena. Vähintään kaksi lasta oli monien mielestä saatava, koska yhden lapsen perhettä pidettiin ongelmallisena. Ainokaisia pidettiin ”helvetin ärsyttävinä”, lellittyinä ja hemmoteltuina. Koska vastaajilla itsellään oli yleensä vähintään yksi sisarus, ajateltiin että ainokaiset jäävät jostain tärkeästä paitsi. Seuraavassa nuorten oululaismiesten pohdinnassa mietitään sitä, miksi kaksi lasta on alaraja, kunnes käy yllättäen ilmi, että yksi osallistuja on itse ainoa lapsi.

”Oskari: pitäs just olla kaveri sille että, ne ehkä hoitaa toisensa jos niitä on kaks, vaikka jopa
helpompi hoitaa niitä jos niitä on kaks
Tapani: niin tai ainut lapsi en tiiä se kuulostaa jotenki että, ois parempi että ko ois kaksi
Miika: just – omasta lapsuuesta miettii niin kaikki, jotka oli ainoita lapsia niin tuntu että ne oli vähän sellasia lellittyjä ja vähän, kusipäitä ja tällaa että, ((naurahduksia)) ((huomio kiinnittyy siihen, että Onni on ainut lapsi))
Onni: kyllä mää oisin toivonu että mulla ois ollu, sisaruksia tai ainaki yks sisarus, että, uskoisin että se niinkö tekee ihmisestä paremman ku se kasvaa sen kanssa ja. Siks mä itekki toivoisin että jos mulla joskus lapsi on niin mä tekisin – sen kaks lasta et ois joku, kaveri sille, lapselle”

Kun haastattelussa kysyttiin, mitä mahdollisesti hyviä puolia yksilapsisuudessa olisi, vastattiin että vanhempien resurssit riittävät paremmin. Huonoja puolia tuotiin esiin spontaanisti ja enemmän ja niitä pidettiin vahvempina ihannetta ohjaavina tekijöinä. Haittapuolia on koottu oheiseen Tiivistykseen.

Tiivistys

Haastatteluissa mainittuja haittapuolia yksilapsisuudessa

• Lapsi ei opi tärkeitä taitoja kuten jakamista, pitämään puoliaan ja tappelemista
• Lapsella ei ole seuraa
• Lapselle voi tulla luonneongelmia
• Vanhemmat kohdistavat kohtuuttomia odotuksia ainoaan lapseen
• Ainoan lapsen menettämisen pelko
• Yksilapsisuus tuntuu oudolta/ei kuulosta hyvältä
• Iäkkäistä vanhemmista huolehtimisen taakka jää yhdelle

2.5 Lapsettomuus herättää tunteita

Fokusryhmiltä kysyttiin myös, mitä ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus herättää. Halusimme tietää, onko ”lapsivapaa” elämäntyyli leviämässä nuorten piirissä, tähtäävätkö he itse vapaaehtoisesti lapsettomaksi tai tuntevatko sellaisia ihmisiä ystäväpiireissään. Kysyimme myös, miten nykyään suhtaudutaan vapaaehtoisesti lapsettomiin.

Toisin kun oletimme, vapaaehtoista lapsettomuutta ei esiintynyt kovin laajasti ja suhtautuminen siihen oli ristiriitaista. Vain kaksi haastateltavista kertoi, ettei itse aio hankkia lapsia (taioli aikaisemmin ajatellut olevansa vapaaehtoisesti lapseton). Se, oliko ylipäänsä törmännyt vapaaehtoiseen lapsettomuuteen tuttavapiirissään, vaihteli ammatin ja alan mukaan. Useat korkeakoulutetut tai korkeakouluissa opiskelevat pitivät kuitenkin lapsettomuuteen ajautumista omalla kohdallaan jossain määrin mahdollisena, vaikka se ei olisi tietoisen valinnan tulos.

Kirsi ja Eevi olivat molemmat pohtineet vapaaehtoista lapsettomuutta. Kirsin kohdalla ympäristö oli suhtautunut ymmärtäen, mutta Eevi oli kokenut vahvaa painostusta sekä oman että puolison suvun suunnalta.

Eevi kertoi hänen ja hänen miehensä kohtaamista odotuksista sukujen taholta. Eevin ja hänen miehensä päätös oli ristiriidassa heidän vanhempiensa toiveiden kanssa. Heidän valintansa olla vapaaehtoisesti lapsettomia tarkoitti tahatonta lapsenlapsettomuutta edelliselle sukupolvelle. Ristiriita tuli haastattelussa esiin konfliktina oman äidin kanssa ja asian salailuna puolison vanhemmilta.

”vähän ahistaa aina mennä kaikkiin sukulaistapahtumiin ni, siellä tullee kyselyä ja sitte jos kertoo ihan suoraan että en aio tai ei aiota niin sieltä alakaa just tulleen tämmöstä virttä, niin sitte nykyään vaan sannoo että, no ei oo ajankohtasta koska ei jaksa kuunnella sitä, vänkytystä ((naurua)) (…)
24 mä olin suurinpiirtein ko me alettiin sillon seurusteleen ja meiän äiti melkein heti alotti sen että ’no eikös se oo ja ootpa sinäki jo niin vanaha ja, kyllä kait se menis siinä sivussa ja,’ mä että äiti hiljaa ((tauko)) siis se – aina – ko siellä kotona kävi ni se ehkä se just kaks vuotta siitä koko ajan, pommitti. (…)
ja mun mies, niitten iskä kaivo vintiltä lasten kehdon ja kysy että milläs väreillä tämä maalataan ((naurua)) (…) mutta nyt se kehto on siirtyny takasin sinne ylös ((naurua)), nyt ne on,ehkä alkanu sen käsittään että ei – niinkö oikeasti hankita, ja sitte meiän äiti, oli sanonu työkaverille että hänestä ei tuu koskaan mummoa.”

Vaikka olisi päättänyt, että ei hanki lapsia ja vaikka elämäntyyli olisi lapseton, vasta sterilisaatio on peruuttamaton este biologisen lapsen hankkimiselle. Sterilisaatio mainittiinnkahdessa ryhmässä. Eevi oli päättänyt hankkia sterilisaation, mutta ajatus toimenpiteen lopullisuudesta herätti hänessä pelkoja. Eräs toinen kolmikymppinen nainen kertoi tuttavas-
taan, joka oli hankkinut sterilisaation, ja siitä, miten omalla kohdalla päätöksen tekeminen tuntui ahdistavalta.

”Kirsi: emmä tiiä se on niinku, se on tosi jännää (…) esimerkiks yks, kaveri joka on hankkinu sterilisaation, joskus päälle kolmikymppisenä ja sillä on ollu pitkä suhde ja, avioliitto takana mut sit se, on hyvin hyvin vahvasti sitä mieltä et se ei halua ikinä lapsia. (…) ja siis siis niinku, emmätiiä, niih mä en oo ikinä mitenkään ite aktiivisesti halunnu perhettä tai lapsia ja nyt se tilanne jotenki vaan niinku ((naurahtaen)) koko ajan ahdistaa mua takaraivossa että mitä helvettii pitääkö tässä tehä jotain päätöksiä”

”Eevi: Siis kyllähän mää pelkään että mää tuun tosiaan raskaaksi, mut sitte, nytko käy sitte siellä, jossaki vaiheessa siellä sterilisaatiossa ni sitte ei tarvis ennää pelätä. Mut kyllä mä oon miettiny sitä että, – oonko mää ihan varma, ja mitä jos sitteki mulle tullee joku kohtaus että mää haluanki lapsen ja se ei oo mahollista ni, kuolenko mää siihen ja tämmöstä.”

Lapsettoman kohtaamat epäilyt ja perustelupyynnöt sisältävät taustaoletuksen, jonka mukaan kaikki haluavat lapsia. Joutuessaan perustelemaan, tai Eevin tavoin salailemaan, lapsettomuuttaan, henkilö voi kokea, että hänen halunsa ja valintansa eivät ole yhtä hyväksyttyjä kuin niiden, jotka haluavat ja hankkivat lapsia. Myös se, että jotkut kärsivät tahattomasta lapsettomuudesta, voi saada tuntemaan, että lapsettomuutta ei saisi haluta tai siitä ei saisi puhua.

Haastateltavat jakautuivat kahtia siinä, miten he puhuivat vapaaehtoisesti lapsettomista. Toiset lähestyivät asiaa siltä kannalta, että lapseton ei halua lapsia, toiset taas puhuivat elämäntavan sanelemasta lapsettomuudesta. Suhtautuminen elämäntavan sanelemaan lapsettomuuteen oli hyväksyvää, ja annetut esimerkit olivat haastateltavien lähipiiristä. Sen sijaan
ne, jotka tarkoittivat lapsettomuudella sitä, että henkilö ei halua lapsia, suhtautuivat lapsettomuuteen kielteisemmin ja tunteellisemmin.

Monet ajattelivat, että halu saada lapsi voi herätä myöhemmin ja siksi päätöstä ei kannata tehdä liian varhain. Kommenteissa näkyy tunnetason reagointi ja joidenkin kohdalla myös vilpitöntä ymmärryksen puutetta valittua lapsettomuutta kohtaan. Valittu lapsettomuus tuntuu kummalliselta tai oudolta , se ”ei tunnu hyvältä” tai vaikuttaa ”hölmöltä” ja siihen halutaan kuulla perusteluja. Se, että haluaa lapsia, on taas haastateltavien mielestä ”standardioletus”. Vaikka hyväksyttiin, että jotkut eivät todella toivo lapsia elämään, korostettiin että silloin elämästä ”joku iso kokemus jää puuttumaan”.

”pari vuotta sitte samassa harrastusryhmässä oli semmonen, sano et se vihaa lapsii et se ei misssään tapauksessa halua ikinä lapsii, (…) ei se tunnu hyvältä” (25-vuotias helsinkiläismies, peruskoulutus)

”vähän tuntuu hölmöltä sanoa niin jyrkästi että ei halua lapsia koska sen mieli voi muuttua aika, äkkiä” (22-vuotias mies, Oulu)

”haluan niinkö kuulla että miksi, koska ite ei välttämättä ymmärrä semmosta suoraa valintaa” (26-vuotias opettaja, nainen, Oulu)

Muutama nainen kuvaili vahvaa ruumillista reaktiota ja latautuneita sosiaalisia tilanteita, kun hämmästyneenä kuuli tuttavan asenteesta.

”siin vaihees ku siitä aletaan puhua et ’minä en halua lapsia’ niin se tilanne on sit, yleensä (…) jännästi latautunu. Ja sit siinä se ihminen ((nauraen)) joka tulee tän homman kans ulos ni on jotenki silleen, selkeesti lähtee haastamaan et ’mä en aio’, ja et, ’come at me bro’ tyyppisesti – jännä niinku sellanen”

Osa haastateltavista pohti elämäntyylin sanelemaa lapsettomuutta. He kuvailivat lapsettoman henkilön työtä, parisuhdetta tai luonnetta sellaisina, joihin lapsi ei sopisi. Tällöin haastateltavat eivät korostaneet tietoista tai valittua lapsettomuutta. Haastateltavien kuvailemista esimerkkitapauksista osa olikin ”toistaiseksi lapsettomia”, eli päätöstä lapsettomaksi jäämisestä
ei ollut tehty. Tämä muistuttaa sitä tilannetta, johon osa haastateltavista saattaa itse päätyä (ks. yllä oleva Tiivistys: Miksi saada tai olla saamatta lapsia).

”ainut syy mitä mä oon kuullu on vain et, ne nauttii niin paljon siit itsenäisyydestä että – yleensä näil ihmisil on taustal hyvä parisuhde mun mielestä, silleen et ne tykkää siit arjest mitä niil on ne ei haluu ketään sotkemaan sitä. Ihan silleen yksinkertasesti. Et ei ne ihmiset ketä mä tunnen, niin ei ne oo tehny sellast, niinku pitävää päätöstä et näin se on mut et sit, ne, miettii et jos joskus tulevaisuudes mut et se ei oo niiden prioriteetti ykkönen.” (yliopisto-opiskelijaHelsingistä, nainen)

”mullon taas kaveripiirissä, muutamia sellasia niinkun oikein uraorientoituneita kavereita et jos ne jossain vaiheessa oikeasti, pistää sen nousukiitonsa paussille, pyöräyttää muksun niin mä yllätyn! Ja must se on ihan ookoo ne on – semmosii valintoja– mitä ne arvot tai millasia tavotteita niillä on.” (yliopisto-opiskelija Helsingistä)

Lapsettomuutta elämäntyylinä kuvattiin mahdollisena monissa sosiaaliryhmissä. Tässä korostuivat kuitenkin nimenomaan erilaiset, haastavia töitä tekevät ryhmät: vaativaan uraan tähtäävät yliopisto-opiskelijat Helsingissä, tai vuorotyöajoiltaan vaativaa ja vaihtelevaa työtä tekevät ryhmät Oulussa.

”Mä taas ehkä ite tunnen enemmän ihmisii jotka ei haluu lapsia, tai siis sanotaan, et – kaheksankyt yheksänkyt prosenttii varmuudel tietää et ei tuu haluumaan lapsia tulevaisuudessa et niillä voi olla oma ura ja oma kehitys etusijalla. Ehkä nimenomaan se just naispuoleisten kavereilla et ei mul oo ykskään miespuolinen, sanonu et ei missään ni- messä halua.” (22- vuotias yliopisto-opiskelija, nainen, Helsinki)

”joo kyllä paljon kuulee sitä että omilla ehdoilla haluaa ellää. Tavallaan siinä vaiheessa ku on lapsia niin mennään lapsen ehdoilla niin siinä ei oo vaihtoehtoja, nii, ko se että mieluummin ellää omilla ehdoilla ja tekkee, just niinkö lystää että, ja se on tällä hetkellä myös mun miehellä se ajatus että, hän haluaa tehä just niinkö hän ite kokkee, näin että, ei halua ottaa vielä vastuuta muista, ku itestään.” (24-vuotias myyjä, nainen, Oulu)

Puhuttaessa lapsettomuudesta sivuttiin myös tahatonta lapsettomuutta. Haastateltavista kaksi naista mainitsi omakohtaisen pelon lapsettomaksi jäämisestä. Muutamat kertoivat tuntevansa tahattomasti lapsettomia ihmisiä tai asettuivat hypoteettisesti tahattomasti lapsettoman asemaan. He toivat esiin tahattomaan lapsettomuuteen liittyvän surun. Tätä aihetta
pohdimme enemmän luvussa 6.

2.6 Yhteenveto

Vuoden 2015 Perhebarometrin valossa näytti siltä, että suomalaisten lapsilukutoiveet olisivat pienenemässä. Vapaaehtoinen lapsettomuus oli lisääntynyt selvästi, etenkin miesten, kaupungissa asuvien sekä pienituloisten keskuudessa. Varovainen tulkintamme silloin kaksi vuotta sitten oli, että pienempi toivottu lapsiluku heijasti enemmän ulkoisten puitteiden sanelemia ehtoja ja vanhemmuuteen liitettyä suurta vastuuta kuin pienten perheiden kulttuurista trendiä. Fokusryhmähaastattelumme vahvistavat tätä oletusta. Emme huomanneet merkkejä vapaaehtoisen lapsettomuuden leviämisestä trendinä tai sen kasvaneesta kulttuurisesta hyväksynnästä. Päinvastoin, lapsettomuus oli edelleen monella lailla stigmatisoitu, etenkin jos
kyse oli vapaaehtoisesti valitusta lapsettomuudesta. Nuoret olettivat esimerkiksi, että vapaaehtoisesti lapsettomat usein katuvat valintojaan myöhemmin. Myös ne haastateltavat, jotka olivat itse pohtineet vapaaehtoista lapsettomuutta ainakin jossain elämän vaiheessa, pitivät asiaa outona ja selitystä vaativana.

Nuorten aikuisten suhtautuminen lapsettomuuteen on hieman yllättävää, koska lapsettomia aikuisia on Suomessa aika suuri osuus, noin viidesosa naisista ja joka kolmas mies. Kyse on tietenkin osittain siitä, että omasta lapsuudenperheestään suhteellisen äsken itsenäistyneet nuoret aikuiset eivät ole välttämättä koskaan tutustuneet vailla lapsia elävien keski-ikäisten aikuisten elämään. Sen lisäksi suomalainen sosiaalinen elämä jakautuu usein vahvasti iän ja elämänvaiheen mukaan, niin että nuoremmat eivät kohtaa vanhempia ja lapsiperheet eivät kohtaa pareja tai yksin eläviä (Verkasalo 2010).

Enemmistö fokusryhmiin osallistuneista oli itse lapsettomia elämäntyylin ja kumppaninpuutteen vuoksi. Sellainen tie lapsettomuuteen myös ymmärrettiin paljon paremmin kuin vapaaehtoinen lapsettomuus tietoisena elämänvalintana. Suhtautuminen elämäntavan sanelemaan lapsettomuuteen oli hyväksyvää, mutta kun lapsettomuudella tarkoitettiin sitä, että
henkilö ei halua lapsia, sihen suhtauduttiin kielteisemmin ja tunteellisemmin.

On mielenkiintoista, että ajatukset muiden ihmisten lastensaantisuunnitelmista näyttäisivät olevan niin vahvasti latautuneita. Tietääksemme asialle ei ole esitetty hyvää selitystä. Reaktiota tuskin voi laittaa vain yhteiskunnallisten normien piikkiin, sillä lapsettomuutta ei vahvasti vastusteta nykypäivän Suomessa, ja nuoret osaavat kyseenalaista monenlaisia yhte-
iskunnallisia normeja. Vielä yllättävämpää oli yhden lapsen perheeseen kohdistuva vahva epäluulo. Oletus sisa-
rusten tuomasta ilosta ja hyödystä olivat hyvin vahvoja iästä, sosiaaliluokasta ja sukupuolesta riippumatta. Oletuksella ei juuri ole tutkimuksellista tukea, sillä ainokaiset pärjäävät yleensä niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti vähintään yhtä hyvin kuin lapset, joilla on sisaruksia (Falbo ym. 1986; Yucel ja Downey 2015)

Kiinnostavaa on, ettei sisarusten tärkeyttä varsinaisesti opeteta nuorille eikä se kuulu kulttuurimme vahvasti artikuloituihin arvoihin. Pikemmin kyse lienee arjessa välittyneestä arvomaailmasta ja oman lapsuudenperheen kokemuksista. Suurissa perheissä kasvaneet nuoret haluavat usein toistaa samanlaista perhe-elämää aikuisina. Tämä käyttäytyminen saa tutkimuksesta tukea, sillä lapsiluvun on huomattu kulkevan suvuissa, johtuen sekä geneettisistä että ympäristösyistä (Anderton ym. 1987; Booth ja Kee 2009; Murphy ja Knudsen 2002; Murphy 1999). Sen lisäksi yksin kasvaneet lapset saattavat kokea, että ovat jääneet jostain paitsi, ja pyrkivät korkeampaan lapsilukuun kuin mitä omilla vanhemmilla oli. Lopputulema on, ettei kahden lapsen perheen ylivertainen asema mallina, ihanteena ja tavoitteena suomalaisessa lastenhankintamaisemassa ole tällä hetkellä uhattu.

Vaikka vanhemmuus oli suurelle enemmistölle selvä toive, sen toteutuminen näyttäytyi kuitenkin hyvin haasteellisena. Vapaaehtoisesti lapsettomia oli fokusryhmissä vähän, mutta vanhemmuutta omalla kohdallaan epäröiviä sitäkin enemmän. Mielikuvat lapsiperheistä vaihtelivat realistisista inhorealistisiin. Vanhemmuus näyttäytyy kiehtovana ja kamalana, ja
vaikka lapsettomuus ei ole valinta, se on mahdollinen lopputulos.

Mielikuvat ovat ongelma etenkin niiden kohdalla, joiden omassa elämässä ei ole luontevaa yhteyttä lapsiperheisiin tai lapsiin ylipäänsä. Silloin oma tuttavapiiri koostuu iloisista sinkuista ja pareista. Lisäksi median kautta altistuu ”lapsiperhekamaluudelle”, kuten eräs nuori lapsiperheitä koskevaa uutisointia kuvaili. Tämä ambivalenssi johtaa lastenhankinnan lykkäämiseen, jota käsittelemme seuraavassa luvussa

3. Minkä ikäisenä pienen lapsen vanhemmaksi?

Tulossa…

4. Lastensaannin lykkääminen

Tulossa…

5. Perhe, tulot ja tasa-arvo

Tulossa…

6. Tiedetäänkö hedelmällisyydestä riittävästi?

Tulossa…

Lähteet

Aarnio, K. (2014). Sateenkaariperheiden lasten vahvuudet ja haavoittuvuudet. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen työpaperi, 6, 2014.

Alio, A. P. et al. (2012). The Effect of Paternal Age on Fetal Birth Outcomes. American Journal of Men’s Health, 6, 427–435.

Alvergne, A. & V. Lummaa (2014). Ecological variation in wealth–fertility relationships in Mongolia: the ‘central theoretical problem of sociobiology’ not a problem after all? Proceedings of the Royal Society B, 281, 1796.

Anderton, D. L., N. O. Tsuya, L. L. Bean, & G. P. Mineau (1987). Intergenerational transmission of relative fertility and life course patterns. Demography, 24(4), 467–480.

Baird, D. T., J. Collins, J. Egozcue, L. H. Evers, L. Gianaroli, H. Leridon, H., … & P. G. Crosignani (2005). Fertility and ageing. Human Reproduction Update, 11(3), 261–276.

Barthold, J. A., M. Myrskylä & O. R. Jones (2012). Childlessness drives the sex difference in the association between income and reproductive success of modern Europeans. Evolution and Human Behavior, 33(6), 628–638.

Basten, S., W. Lutz & S. Scherbov (2013). Very long range global population scenarios to 2300 and the implications of sustained low fertility. Demographic Research, 28, 1145–1166.

Berg, V., & A. Rotkirch (2014). Faster Transition to the Second Child in late 20th Century Finland: A Study of Birth Intervals. Finnish Yearbook of Population Research, 49, 73–86.

Billari, F. C., A. Goisis, A. C. Liefbroer, R. A. Settersten, A. Aassve, G. Hagestad & Z. Spéder. (2011). Social age deadlines for the childbearing of women and men. Human Reproduction, 26(3), 616–22.

Birch Petersen, K. (2016). Individual fertility assessment and counselling in women of reproductive age. Danish Medical Journal, 63(10).

Booth, A. L. & H. J. Kee (2009). Intergenerational Transmission of Fertility Patterns. Oxford Bulletin of Economics and Statistics, 71(2), 183–208.

Coleman, D. (2004). Why we don’t have to believe without doubting in the “Second Demographic Transition”–some agnostic comments. Vienna Yearbook of Population Research, 2, 11–24.

Cools, S. & M. Strøm (2016). Parenthood wage penalties in a double income society. Review of Economics of the Household, 14(2), 391–416.

Daniluk, J. C. & E. Koert (2015). Fertility awareness online: the efficacy of a fertility education website in increasing knowledge and changing fertility beliefs. Human Reproduction, 30(2), 353–363.

Davies, R. & G. Pierre (2005). The family gap in pay in Europe: A cross-country study. Labour Economics, 12(4), 469–486.

de, la Rochebrochard, E., K. McElreavey & P. Thonneau. (2003). Paternal age over 40 years: The “amber light” in the teproductive life of men?. Journal of Andrology, 24, 459–465.

Dunson, D. B., B. Colombo & D. D. Baird (2002). Changes with age in the level and duration of fertility in the menstrual cycle. Human Reproduction, 17(5), 1399–1403.

Easterlin R. (1980) Birth and Fortune: The Impact of Numbers on Personal Welfare. New York: Basic Books.

Eurostat (2017) Statistics explained. Fertility. http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Fertility_statistics#Main_statistical_findings

Falbo, T. & D. F. Polit (1986). Quantitative review of the only child literature: Research evidence and theory development. Psychological Bulletin, 100(2), 176–189.

Fall, C. H. D. ym. (2015). (2015) Association between maternal age at childbirth and child and adult outcomes in the offspring: a prospective study in five low-income and middle-income countries (COHORTS collaboration). Lancet 3, e366–77.

Fertility Education Initiative (2017) https://britishfertilitysociety.org.uk/special-interestgroups/fertility-education-initiative/about-fei/fei-taskforce/

Goldstein, J. R., W. Lutz & M. R. Testa (2003). The emergence of sub-replacement family size ideals in Europe. Population Research and Policy Review, 22, 479–462.

Goldstein, J., M. Kreyenfeld, A. Jasilioniene, & D. D. K. Örsal (2013). Fertility reactions to the ”Great Recession” in Europe: Recent evidence from order-specific data. Demographic Research, 29, 85–104.

Goodman, A., I. Koupil, & D. W. Lawson (2012). Low fertility increases descendant socioeconomic position but reduces long-term fitness in a modern post-industrial society. Proceedings of the Royal Society B, 279(1746), 4342–4351.

Hashiloni-Dolev, Y., A. Kaplan & S. Shkedi-Rafid (2011). The fertility myth: Israeli students’ knowledge regarding age-related fertility decline and late pregnancies in an era of assisted reproduction technology. Human Reproduction, 26(11), 3045–3053.

Hemminki, E. & M. Gissler (1996). Births of young and old mothers in a population of late and regulated childbearing: Finland 1991. Acta Obstetricia Gynecologica Scandinavia 75, 19–27.

Huber, S., F. L. Bookstein & M. Fieder (2010). Socioeconomic status, education, and reproduction in modern women: an evolutionary perspective. American Journal of Human Biology, 22(5), 578–87.

Jalovaara, M. (2012). Socio-economic resources and first-union formation in Finland, cohorts born 1969–81. Population Studies, 66(1), 69–85.

Kidd, S. A., B. Eskenazi & A.J. Wyrobek (2001). Effects of male age on semen quality and fertility: a review of the literature. Fertility and Sterility, 75(2), 237–248.

Kontula, O. (2017) Miten seksielämän aloittaminen on muuttunut? Tietovuoto, helmikuu. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto. http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tietovuodot/.

Koskinen, S., A. Lundqvist & N. Ristiluoma (toim.) (2012). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Raportti 68/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lainiala, L. (2014). Perhepolitiikka kriisin aikana. Perhebarometri 2014. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos.

Lampic, C., A S. Svanberg, P. Karlström & T. Tydén (2005). Fertility awareness, intentions concerning childbearing, and attitudes towards parenthood among female and male academics. Human Reproduction, 21(2), 558–564.

Lappegård, T. (2000). New fertility trends in Norway. Demographic Research, 2(3).

Lappegård, T. & T. Noack (2015). The meaning of partnership for childbearing when cohabitation is widespread. Demographic Research, 32, 287–310.

Larsen U. & S. Yan (2000). The age pattern of fecundability: an analysis of French Canadian and Hutterite birth histories. Social Biology 47, 34–50.

Lawlor, D. A., L. Mortensen, & A-M Nybo Andersen (2011). Mechanisms underlying the associations of maternal age with adverse perinatal outcomes: a sibling study of 264 695 Danish women and their firstborn offspring. International Journal of Epidemiology, 40, 1205–1214.

Lesthaeghe, R. (2014). The second demographic transition: A concise overview of its development. Proceedings of the National Academy of Sciences, 111(51), 18112–18115.

Leung, M. Y. M., F. Groes & R. Santaeulalia-Llopis (2016). The relationship between age at first birth and mother’s lifetime earnings: Evidence from Danish data. PloS one, 11(1), e0146989.

Li, N. P., A. J. Lim, M. H. Tsai & O. Jiaqing (2015). Too materialistic to get married and have children?. PloS one, 10(5), e0126543.

Liu, J., A. Rotkirch & V. Lummaa (2012). Maternal risk of breeding failure remained low throughout the demographic transitions in fertility and age at first reproduction in Finland. PLOS one, 7(4), e34898.

Livingston, G. (2015). For most highly educated women, motherhood doesn’t start until the 30s. Noudettu 16. marraskuuta 2017, osoitteesta http://www.pewresearch.org/facttank/2015/01/15/for-most-highly-educated-women-motherhood-doesnt-start-untilthe-30s/

Lutz, W., V. Skirbekk & M. R. Testa (2006). The low-fertility trap hypothesis: Forces that may lead to further postponement and fewer births in Europe. Vienna Yearbook of Population Research, 4, 167–192.

Mace, R. (2008). Reproducing in cities. Science, 319(5864), 764–766.

Matysiak, A., T. Sobotka & D. Vignoli (2016). The impact of the great recession on fertility in Europe. PAA 2016 Annual Meeting, Washington.

McDonald, P. (2000). Gender equity in theories of fertility transition. Population and Development Review, 26(3), 427–439.

Miettinen, A. (2017). Kolme myyttiä perhevapaista. Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa. Helsinki: Ajatushautomo Agenda.

Miettinen, A & A. Rotkirch (2012). Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäytön muutoksia 2000-luvulla. Perhebarometri 2011. Katsauksia E42. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos.

Miettinen, A. (2011). Äidiksi ja isäksi hedelmöityshoidolla. Katsauksia E40. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos.

Miettinen, A. & A. Rotkirch (2008). Milloin on lapsen aika? Lastenhankinnan toiveet ja esteet. Perhebarometri 2008. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos. Miksi vanhemmuutta lykätään? – Nuorten aikuisten näkemyksiä elämänkulusta

Miettinen, A., A. Rotkirch, I. Szalma, A. Donno & M. L. Tanturri (2015). Increasing childlessness in Europe: Time trends and country differences. Families and Societies. Working Paper Series, 3.

Miettinen, A., S. Gietel-Basten & A. Rotkirch. (2011). Gender equality and fertility intentions revisited: Evidence from Finland. Demographic Research, 24, 469–496.

Murphy, M. (1999). Is the relationship between fertility of parents and children really weak? Social Biology, 46(1–2), 122-145.

Murphy, M., & L. B. Knudsen (2002). The intergenerational transmission of fertility in contemporary Denmark: The effects of number of siblings (full and half), birth order, and whether male or female. Population Studies, 56(3), 235–248.

Myrskylä, M., J. R. Goldstein & Y. A. Cheng (2013). New cohort fertility forecasts for the developed world: Rises, falls, and reversals. Population & Development Review, 39, 31–56.

Myrskylä, M., K. Barclay, & A. Goisis (2017) Advantages of later motherhood. Der Gynäkologe 50, 10, 767–772.

Nikander, T. (1992). Suomalaisnaisen perheellistyminen. Väestö 1992:10. Helsinki: Tilastokeskus.

Nybo Andersen, A. M., J. Wohlfahrt, P. Christens, J. Olsen & M. Melbye (2000). Maternal age and fetal loss: population based register linkage study. British Medical Journal, 320, 1708–1712.

Nybo Andersen, A.-M. & S. K. Urhoj (2017). Is advanced paternal age a health risk for the offspring? Fertility and Sterility 107, 312–318.

Paajanen, P. (2002). Saako haikara tulla käymään. Suomalaisten lastenhankinnan ihanteet ja todellisuus. Perhebarometri. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos.

Paajanen, P. (2005). Eri teitä vanhemmuuteen. Kaksikymppisenä ja kolmekymppisenä lapsen saaneiden näkemyksiä perheellistymisestä ja vanhemmuudesta. Perhebarometri. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos.

Prince Cooke, L. (2014). Gendered parenthood penalties and premiums across the earnings distribution in Australia, the United Kingdom, and the United States. European Sociological Review, 30(3), 360–372.

Rendall, M., E. Aracil, C. Bagavos, C. Couet, A. DeRose, A., P. DiGiulio, … G. Verropoulou (2010). Increasingly heterogeneous ages at first birth by education in Southern-European and Anglo-American family-policy regimes: A seven-country comparison.Population Studies, 64(3), 209–227.

Rindfuss, R. R. & C. St. John (1983). Social determinants of age at first birth. Journal of Marriage and Family, 45(3), 553-565.

Rotkirch, A & A. Miettinen (2017) Childlessness in Finland. Teoksessa M. Kreyenfeld & D. Konietzka (toim.) Childlessness in Europe: Contexts, Causes and Consequences, ss. 139–158. Lontoo: Springer.

Rotkirch, A. (2007). “All that she wants is a(nother) baby”? Longing for children as a fertility incentive of growing importance. Journal of Evolutionary Psychology, 5(1), 89–104.

Rotkirch, A., & Kesseli, K. (2010). ’The first child is the fruit of love’. On the Russian tradition of early first births. Teoksessa T. Huttunen & M. Ylikangas (toim.) WitnessingChange in Contemporary Russia, ss. 201–220. Helsinki: Kikimora.

SCB Statistiska Centralbyrån (2012). Betydelsen av tid i Sverige för fruktsamheten. Bakgrundsmaterial om demografi, barn och familj. 2012:1. Stockholm: SCB.

Schmidt, L., T. Sobotka, J. G. Bentzen, & A. N. Andersen (2012). Demographic and medical consequences of the postponement of parenthood. Human Reproduction Update, 18(1), 29–43.

Sharma, R., K. R. Biedenharn, J. M. Fedor, & A. Agarwal (2013). Lifestyle factors and reproductive health: taking control of your fertility. Reproductive Biology and Endocrinology, 11(1), 66.

Slama, R., J. Bouyer, G. Windham, L. Fenster, A. Werwatz & S. H. Swan (2005). Influence of paternal age on the risk of spontaneous abortion. American Journal of Epidemiology, 161, 816–823.

Sobotka, T, V. Skirbekk & D. Philipov. (2011). Economic recession and fertility in the developed world. Population and Development Review, 37(2): 267–306.

Sobotka, T. (2017). Post-transitional fertility: Childbearing postponement and the shift to low and unstable fertility levels. Vienna Institute of Demography Working Papers, 1/2017.

Szreter, S. (1996). Fertility, Class, and Gender in Britain, 1860–1940. Cambridge: Cambridge University Press.

Testa, M. (2013). Family Sizes in Europe: Evidence from the 2011 Eurobarometer Survey Contents. European Demographic Research Papers. https://www.oeaw.ac.at/fileadmin/subsites/Institute/VID/PDF/Publications/EDRP/edrp_2012_02.pdf

THL (2014). Edistä, ehkäise ja vaikuta – Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014–2020. Toim. R. Klemetti & E. Raussi-Lehto. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

THL (2015). Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2014. Terveys 2015. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

van Balen, F., Verdurmen, J. E., & Ketting, E. (1997). Age, the desire to have a child and cumulative pregnancy rate. Human Reproduction, 12(3), 623–627.

Vassard, D., C. Lallemant, A. Nyboe Andersen, N. Macklon & L. Schmidt (2016). A population-based survey on family intentions and fertility awareness in women and men in the United Kingdom and Denmark. Upsala Journal of Medical Sciences, 121(4), 244–251.

Verkasalo, A. (2010). Asukasaktiivien sosiaaliset suhteet Arabianrannan yhteispihakorttelissa. Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fife201009162442

Virtala, A., S. Vilska, T. Huttunen & K. Kunttu (2011). Childbearing, the desire to have children, and awareness about the impact of age on female fertility among Finnish university students. The European Journal of Contraception & Reproductive Health Care, 16(2), 108–115.

Yucel, D., & Downey, D. B. (2015). When quality trumps quantity: siblings and the development
of peer relationships. Child Indicators Research, 8(4), 845–865.