Psykoterapia – mitä se on?

2.9.2013

Psykiatrian ammattilaiset Matti O. Huttunen ja Hely Kalska ovat toimittaneet läpileikkauksen psykoterapiasta teoksessa Psykoterapiat. Psykoterapian eri suuntauksia on nykyään pilvin pimein, mikä hämmentää muitakin kuin alan toimijoita. Psykoterapiat-kirjassa kerrotaan suuntauksista, joita Suomessa sovelletaan.

Psykoterapia on keino auttaa psykologisin keinoin ihmistä vapautumaan hyvinvointia haittaavista oireista tai käytöksestä. Onkin tärkeää, että jokaiselle apua tarvitsevalle löytyisi sopiva psykoterapiamuoto, josta kukin saisi mahdollisimman suuren hyödyn. Psykoterapia on kallista, joten potilaalle on ehdottoman tärkeää löytää sopiva terapeutti ja mielekäs hoitomuoto. Tässä Psykoterapiat-kirjasta voi olla hyötyä, sillä se esittelee psykoterapiaa eri näkökulmista.

Huttunen ja Kalska ovat toimittaneethakuteoksen, joka on ensisijaisesti tarkoitettu oppikirjaksi, mutta sitä voi suositella kaikille psykoterapiasta kiinnostuneille. Kirjassa viljellään psykologian sanastoa, mutta on kuitenkin kirjoitettu niin selkokielisesti, että siitä voi hyötyä maallikkokin. Psykoterapiat valottaa käsitettä, josta jokaisella tuntuu olevan mielikuva. Psykoterapia ei ole mystiikkaa, vaan näyttöön perustuvaan lääketieteeseen nojaavaa tutkimusta. Esimerkiksi aivotutkimuksen edistysaskeleet viime vuosikymmeninä ovat auttaneet psykoterapia-tutkimusta aivan uudelle tasolle.

Jokaisesta terapiasuuntauksesta on oma lukunsa, jossa kunkin terapiasuuntauksen asiantuntija käy läpi edustamansa suuntauksen historiaa, toteuttamismuotoja, kohderyhmiä ja muita käytännön seikkoja. Lukijaa helpotetaan lukujen loppuun sijoitetuilla käsitekoosteilla. Pääsuuntausten lisäksi käsitellään teoksessa harvinaisempia suuntauksia, kuten psykodraamaa, hahmoterapiaa ja erilaisia taideterapioita.

Psykoterapiaan saa ja pitääkin pystyä suhtautumaan kriittisesti, kuten kaikkeen tieteenharjoittamiseen. Psykoterapiasta voi koitua haittoja, joita tutkitaan jatkuvasti. Psykoterapiasta eivät välttämättä kaikki hyödy, vaan siitä saattaa pahimmassa tapauksessa olla jopa autettavalle haittaa.

Kirjassa tähdennetään, että mielenterveysongelmat ovat monitahoisia. Mitään tiettyä ja oikeaa vastausta ole, vaan kukin terapeutti ja potilas ovat ainutkertaisia yksilöitä. Perille päästään monia reittejä, vaikka koulukuntien välillä käydään kiivaitakin sananvaihtoja.

Mikä sitten on oikeaa terapiaa ja mikä ei? Päästäkseen virallisesti hyväksytyksi psykoterapiaksi, tulisi olla kylliksi tutkimusnäyttöä kyseisen terapian vaikuttavuudesta. Uusien suuntausten onkin ollut erittäin vaikeaa saada virallista hyväksyntää. Markkinoilla on myös ”itseoppineita” terapeutteja, joilla ei ole oikeutta käyttää suojattua ammattinimikettä. Suomessa valvonta on kuitenkin niin tehokasta, että karkeat väärinkäytökset ovat jääneet verraten vähäisiksi.

Potilaan saattaa olla hankala löytää itselleen sopiva terapia niiden valtavan määrän vuoksi. Yhdelle sopii psykodynaaminen psykoterapia, kun taas toinen saattaa kokea mieleisekseen ratkaisukeskeisen psykoterapian. Lopulta vain potilas tietää, mikä on hänelle toimivin terapiamuoto. Tämä puolestaan saattaa tuntua ylipääsemättömältä haasteelta jo valmiiksi masennuksen lamauttamalle ihmiselle.

Kaikkia psykoterapioita yhdistää lopulta terapian perustuminen potilaan ja terapeutin yhteistoimintaan. Se on vaativaa toimintaa sekä potilaalle että terapeutille. Jokainen psykoterapia pyrkii potilaan itseymmärryksen lisääntymiseen turvalliseksi koetun terapeutin seurassa.

Lastenpsykoterapia on päivänpolttava kysymys, jonka järjestettävyydestä ollaan huolissaan. Lapset ja nuoret ovatkin eriarvoisessa asemassa verrattuna 16–67-vuotiaisiin, joilla on oikeus Kelan kustantamaan psykoterapiaan. Kokonaisvastuu alle 16-vuotiaiden psykoterapian järjestämisestä Suomessa ei kuulu kenellekään. Se jakaantuu monelle eri toimijataholle. Erityisen hankalassa asemassa ovat 12–13-vuotiaat, jotka siirtyvät nuorisopsykiatrian piriin. Heidän hoitoaan ei haluta rahoittaa lastenpsykiatrian varoista.

Masennuslääkkeet on toinen kiistelty kysymys, josta lääkäreillä ja psykoterapeuteillakin on vaihtelevia kantoja. Suhtautumista lääkkeisiin hankaloittaa se, että esimerkiksi lääkäreillä on omia lääkesuosikkejaan, ja osa terapeuteista on puolestaan lääkevastaisia. Lukuisat ihmiset näyttävät kuitenkin hyötyvän parhaiten psykoterapiasta, kun siihen yhdistetään lääkehoito.

Loppuluvussa summataan vielä järjestämis- ja rahoituskysymyksiä, jotka kytkeytyvät tiiviisti yhteiskunnassa vallitsevaan terveyspoliittiseen päätöksentekoon. Suomessa eletään tämänkin teeman suhteen murroskautta: miten saada kaikille apua tarvitseville asianmukaista hoitoa?

Toim. Matti Huttunen ja Hely Kalska. Psykoterapiat. Duodecim. 2012