Deittiuupumus on terveysriski sinkulle

17.8.2015 klo 08:00

Kumppanin etsiminen voi olla väsyttävää ja turhauttavaa. Väestöliiton Parisuhdekeskus selvitti nettikyselyllä, miten deittiuupumus ilmenee ja voisiko sitä kuvata työuupumuksen kaltaisena tilana.

Nettikysely oli suunnattu niille, jotka olivat kokeneet deittiuupumusta. Kyselyyn vastasi 45 blogilukijaamme, joista 73 % oli naisia ja 27 % miehiä. He olivat 23–52-vuotiaita ja heidän keski-ikänsä oli 36. Vastaajista 80 % oli tällä hetkellä sinkkuja ja 78 % korkeakoulutettuja.

Deittailusta katoaa jännitys ja flirtti

Vastaajien mukaan deittiuupumuksen yleisimmät psyykkiset oireet ovat kyyninen asenne kumppanin löytymistä kohtaan (76 %) sekä toivottomuuden tunteet (73 %). Miehet kyynistyivät naisia useammin. ”Kyynistyy, vaikka ei edes mene huonosti.” Yleisiä olivat myös yksinäisyyden kokemukset (67 %) ja pelko siitä, ettei kumppania löydy (67 %). Puolet vastaajista oli tuntenut kelpaamattomuuden tunteita. ”Olen hyvä jätkä, mutten kelpaa seurustelukumppaniksi.” Alakulo, ahdistuneisuus, ärtyneisyys ja arvottomuuden tunteet olivat yleisiä kokemuksia. Kolmasosa vastaajista raportoi deittiuupumuksen aiheuttavan seksuaalisen halun vähenemistä.

Deittiuupumuksen myötä treffailusta katoaa jännitys ja innostus, eikä sinkku jaksa flirttailla. Sinkku voi tuntea yhtaikaa sekä halua löytää kumppani että haluttomuutta etsiä häntä. ”Ei huvita lähteä treffeille mukavaltakaan vaikuttavan tyypin kanssa, koska tietää pettyvänsä. Silti pitää roikkua päivittäin nettideittipalstalla.” Vastaajista 36 % oli kokenut pakottavaa tarvetta käyttää Tinderiä tai nettideittiä ja 18 % kertoi, että heidän oli vaikea ajatella muuta kuin kumppanin löytymistä.

Fyysisistä oireista yleisimpiä olivat väsymyksen tunteet (53 %) ja uniongelmat (38 %). Neljäsosa vastaajista kertoi kärsineensä jännittyneisyydestä ja ylikierroksilla käymisestä. Harvinaisempia oireita olivat esimerkiksi muutokset ruokahalussa, päänsärky sekä niska- tai selkäkivut. Naiset kertoivat miehiä useammin fyysisistä oireista.

Uupumus kumpua turhautumisesta

Noin 44 % vastaajista oli käynyt uupumuksen aikaan treffeillä yhdestä kolmeen kertaan viikossa. Deittiuupumus liittyy enemmän tunne-elämään kuin treffien määrään: vain 18 % vastaajista sanoi treffejä olleen liikaa. Vastaajista 42 % mainitsi, että treffeille meno silloinkin, kun ei jaksaisi, aiheuttaa deittiuupumusta.

Vastaajat kokivat uusiin treffikumppaneihin tutustumisen raskaaksi. ”Joka kerta kerrotaan ja kysytään samat asiat.” Deittiuupumus liitettiin useimmiten nettideitin ja Tinderin käyttämiseen.

Kyselyyn vastanneista 78 % koki deittiuupumuksen johtuvan turhautumisesta, kun sopivaa kumppania ei löydy. Tästä saattoi seurata uskon menettäminen kumppanin löytymiseen. Noin 40 % vastaajista ajatteli deittiuupumuksen johtuvan torjutuksi tulemisesta ja yksin jäämisen pelosta.

Deittiuupumusta voi määritellä työuupumuksen tavoin, sisältyyhän siihen väsymistä, kyynistymistä ja itsetunnon alenemista. Kaikki kyselyyn vastanneet kokivat vähintään yhden näistä määritelmistä sopivan deittiuupumukseen.

Mistä helpotusta?

Parisuhteessa olevista 75 % sanoi deittiuupumuksen helpottaneen, kun he löysivät kumppanin. Koettu deittiuupumus saattoi silti pysyä mielessä: ”Vaikka olen nyt parisuhteessa, yhä edelleen tunnen ahdistusta nettideittailua ajatellessa ja pelkoa siitä, että jos tämä suhde ei toimikaan niin olen taas siinä samassa uuvuttavassa oravanpyörässä.”

Vastaajista 58 % oli hakenut ystävien tukea deittiuupumukseen. Muita tukitahoja olivat netin keskustelupalstat, ammattiauttajat ja sukulaiset. Kyselyyn vastanneista 36 % ei ollut hakenut tukea keneltäkään. Sinkkuvastaajista 38 % kertoi, ettei heidän deittiuupumuksensa ei ollut helpottunut millään keinolla.

Vastaajista 40 % koki deittiuupumuksen vaikuttavan muihinkin asioihin elämässä, kuten työhön, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin. Työpaikalla deittiuupumus häiritsi keskittymiskykyä ja heikensi jaksamista. ”Huomasin kesken asiakaspalaverin miettiväni Tinder-profiilin tekstiä.”

Yli puolet koki treffitauon helpottavan deittiuupumusta. ”Kannattaa keskittyä vain itseensä, kunnes tulee fiilis päivittää nettideittiprofiili ja alkaa taas tavata uusia ihmisiä uudella innolla.”

Elina Nurminen

Psykologi

Väestöliiton Parisuhdekeskus