Sydämen ilo

Suukkoja ja säröjä -blogi,

huhtikuun julkaisu selkokielellä, 13.4.2022

 

Oli kesä,

kun lapseni kuoli. 

Hänen kuolemansa 

oli elämäni suurin järkytys.

 

Samana kesänä

sain sinut syliini.

Sinä olit viides lapsenlapseni.

 

Tunteeni olivat ristiriitaiset.

Onko minulla rohkeutta kiintyä sinuun?

Onko minulla rohkeutta rakastaa sinua?

Entä jos menetän myös sinut?

 

Mutta sinä tulit

ja valloitit sydämeni.

Siitä lähtien jokainen kohtaamisemme

on ollut suuri ilo. 

Siksi annoin sinulle lempinimen

”Sydämeni ilo”.

 

Sinä tykkäsit heti 

uudesta lempinimestäsi.

Vielä nykyäänkin,

kun lähetät minulle viestin,

allekirjoitat sen nimellä,

”Sydämen ilosi.”

 

Sinun viestisi ovat ilahduttaneet

meidän keittiön seinällä

jo monta vuotta.

 

Olet kirjoittanut esimerkiksi,

”Kaikki on hyvää,

linnut laulaa

ja mummilassa on kivaa.”

 

Olet kirjoittanut myös,

”Muista aina 

rakastaa itseäsi.”

 

Rakkaus ei vähene,

vaikka sitä käyttää. 

Kun rakkautta antaa

ja ottaa vastaan rohkeasti,

se kasvaa.

 

Sydämestä nouseva rakkaus

lohduttaa parhaiten 

ja antaa iloa. 

Sellainen rakkaus,

joka sinulla lapsenlapseni on.

 

Tänään käyn kanssasi

lapseni haudalla. 

Vaihdamme kuolleet kukat uusiin.

Aurinko lämmittää

ja sen kirkkaat säteet

saavat sydämen iloon

ja toivoon.

 

Kun olemme taas kotona,

katson lapseni kuvaa.

Hän rakasti kitaran soittamista. 

Minusta tuntuu,

kuin lapseni sanoisi sinulle lapsenlapseni,

-Hae poika kitarasi.

Nyt soitetaan.

 

Soili Teittinen

Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila