Riitaisa liitto voi olla terveysriski erityisesti miehille

25.7.2018

Kuva: Shutterstock.

Korkean konfliktin liitot voivat olla hyvin haitallisia terveydelle. Ne ovat samantasoinen terveysriski kuin tupakointi tai alkoholinkäyttö. Liitto itsessään ei suojele parin terveyttä ja pitkää ikää, vaan se, miten puolisot kohtelevat toisiaan.

Riitaisa liitto voi vaikuttaa henkilön terveyteen negatiivisesti, sosiaalipsykologi ja väitöskirjatutkija Rosie Schrout kumppaneineen Nevadan ja Michiganin yliopistoista sanoi. Tutkimukseen osallistui 373 pariskuntaa. Tutkijat selvittivät, miten riitely lukuisista aiheista – lasten kasvatuksesta, rahasta, sukulaisista ja vapaa-ajasta – vaikutti puolisoiden terveyteen.

Tutkimuksessa verrattiin pareja, joilla oli vähän riidanaiheita pareihin, joilla riitaa oli paljon. Puolisoiden riitaisuutta ja yksilöllistä terveydentilaa seurattiin 16 vuoden ajan.  Sosiaalipsykologian väitöstutkija Rosie Schrout luennoi alustavista tutkimustuloksista The International Association for Relationship Research -konferenssissa Coloradossa heinäkuussa 2018.

Tutkimuksen mukaan riitaisuudella oli kielteisiä terveysvaikutuksia molempiin puolisoihin, mutta vaikutukset olivat miesten kohdalla merkittävämpiä. Parit, joilla oli sopuisa liitto, nauttivat terveyshyötyä liittonsa varhaisissa vaiheissa, mutta vaikutus tasaantui vuosien mittaan.

Puolisoiden terveydentilaa mitattiin kyselyillä.

Laaja tutkimusnäyttö vahvistaa, että liitoissa elävät ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin sinkut, eronneet tai lesket. “Heillä on parempi psyykkinen hyvinvointi, heille muodostuu epätodennäköisemmin sairauksia, ja he paranevat nopeammin,” tutkija Rosie Shrout sanoi.

Riitaisten liittojen tutkimus kuitenkin kiistää edellä olevan. ”Korkean konfliktin liitot voivat olla hyvin haitallisia terveydelle. Ne ovat samantasoinen terveysriski kuin tupakointi tai alkoholinkäyttö”, Shrout sanoo. ”Ei ole niin, että liitto itsessään suojelee terveyttä ja pitkää ikää, vaan se, miten puolisot kohtelevat toisiaan”.

Riitaisuuden määrällä ei ollut vaikutusta vaimojen terveyteen, mutta sillä oli kielteinen vaikutus miesten terveyteen. Konfliktilla on kielteiset terveysvaikutukset erityisesti, jos puolisot käyttäytyvät vihamielisesti ja puolustelevasti, ja sama riita puhkeaa yhä uudelleen ilman sovintoa.

Heli Vaaranen
Parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti

Lähde: Rosie Schrout, Ph.D Candidate (2018): Esitelmä International Association for Relationship Research - konferenssissa, Colorado State University July 13-16, 2018.