Yksinvanhemman mietteitä vanhemmuudesta

5.10.2018

Pienen lapsen äitinä olen joutunut todistamaan viimeaikaista trendiä, jossa hyperventiloidaan joka ikisestä pikku detaljista lapsen kasvatuksessa. Trendissä tuntuu olevan tärkeää nimenomaan stressata. Usein myös toimia paniikinomaisesti reaktiona uuteen informaatioon.

Lähdin itse aluksi mukaan tähän hulluuteen, mutta ainoana vanhempana huomasin hyvin pian, että minun oli pakko priorisoida ja keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin. Hyperventilointi nimittäin käy voimien päälle ja jos minulta loppuu voimat, perheemme romahtaa täysin.

Hyperventilaatiota aiheuttaa oikeastaan mikä asia tahansa. Se alkaa ennen lapsen syntymää siitä, että kaikkien on pakko osallistua synnytysjoogakurssille. Itsekin osallistuin sellaiselle suurin toivein siitä, että voisin hallita paremmin kipua synnyttäessä. Itse H-hetkellä olin kuitenkin niin kiinni kaiken maailman laitteissa, että kyseisiä harjoituksia ei voinut juurikaan tehdä. Joogakurssista oli itse asiassa vain haittaa, sillä kun synnytys ei ottanut lähteäkseen käyntiin ja minulle annettiin oksitosiinia, panikoin täysin. Muistin nimittäin joogaopettajan jyrkän kannan siitä, että kyseinen aine on pahin mahdollinen asia, mitä synnytyksessä voi itseensä antaa laittaa. Joogaopettaja oli vain unohtanut kertoa, miten vauvan saisi sitten ulos, jos synnytys ei millään ala ilman kyseistä hormonia. Alistuin siis kohtalooni huonommuutta tuntien.

Pakkohankintoja ja -harrastamista

Hyperventilaatiotrendi määrittelee tarkalleen, mitkä rattaat, kantoliinat, tuttipullot, tutit, kestovaipat sun muut hoitovälineet ovat niitä hyviä. Kaikki muut ovat niitä huonoja. Jos et hanki lapsellesi kaikkia niitä hyviä, olet huono vanhempi etkä ajattele lapsesi parasta. Viime talvena hyperventilaatiotrendipiireihin tuli fleecepaniikki. Kun tieto fleecen mikromuoveista tuli julkisuuteen, fleecevaatteet otettiin välittömästi pois käytöstä ja tilalle hankittiin villavaatteita. Itse päättelin, että fleecehaalarit voi käyttää loppuun ja ostaa villaset sitten kun vanha jää pieneksi. Sillä seurauksella, että sain osakseni ”pahaa silmää”.

Lapseni oli ehkä kuukauden vanha, kun muutamakin äiti mainitsi jonkun tietyn musiikkileikkikoulun, johon lapsi olisi pakko viedä. Muuten tämän elämä menisi pilalle. En mennyt. Samoin äiti-lapsi-joogaan en mennyt, vaikka sitäkin olisi kyllä pitänyt harrastaa. Yksinhuoltajan arki on tarpeeksi työlästä ilman ylimääräisiä, harrastusten aiheuttamia aikatauluja. Lapsen ollessa 3-vuotias minulle riittää edelleen yhteisenä harrastuksena mökkeily. Senkin tosin saa kuulostamaan hyperventilaatiotrendikkäältä, kun kertoo viljelevänsä siellä lähiluomuruokaa, sienestävänsä ja käyskentelevänsä meditatiivisesti metsässä. Viikoittain mennään kyllä uimaan, seinäkiipeilemään, gallerioihin, konsertteihin tai tapahtumiin, mutta voimien mukaan, ilman pakkoa.

Parasta lapselle ja maailmanparannus

Monesti hyperventilaatiota aiheuttavien asioiden johtotähtenä on jonkinlainen maailmanparannusaspekti esimerkkeinä jätteiden lajittelu, kierrätys, kirppikset, hyvät materiaalit vaatteissa, pyörällä ajo, autottomuus, kauratuotteet ja vegaanisuus. Vanhemmat toteuttavat hyperventilaatiotrendin mukaisia maailmanparannusvaatimuksia kamalassa stressissä ja ovat pinna kireällä. Eräskin ystäväni sanoi haluavansa tehdä lapsensa eteen kaiken mahdollisen. Kun kyseenalaistin, onko lapselle paras mahdollinen se, että äiti on niin stressaantunut, arvoni kyseenalaistettiin. Omasta mielestäni kuitenkin niitä hyviä arvoja voi toteuttaa kuitenkin vähän maltillisemmalla intesiteetillä ajamatta itseään burnoutiin.

Kaikki haluavat varmasti parasta lapselleen. Koiran omistajana minäkin olin onnellinen kaikista niistä tutkimustuloksista, jotka kertoivat, että koiran omistaminen on lapselle hyväksi. Että se mm. varjelisi lasta allergioilta. Viime keväänä sitten lapseni allergisoitui itse siihen koiraan. Ei siinä niin pitänyt käydä, mutta kävi vaan. Asioita kun ei voi hallita. Ne asiat, joiden puolesta taistelee henkihieverissä, voivatkin jotenkin kääntyä sinua itseäsi vastaan. Jos nyt esimerkiksi yhtäkkiä huomattaisiinkin, että kauramaito ja muut kauratuotteet aiheuttavat jotain negatiivista lapsen kehitykselle, moni ns. valveutunut vanhempi saisi luultavasti sydänkohtauksen.

Uuden sukupolven stressitrauma?

Olen miettinyt, mistä tämä hysteriakäyttäytyminen johtuu. Onko ehkä kyse oman elämänsä mikromanageerauksesta? Kun globaalissa maailmassa moni asia tuntuu olevan hallitsemattomissa, keskitytään raivokkaasti niihin lähellä oleviin asioihin, joita pystytään hallitsemaan. Tai voiko kysessä olla myös vastareaktio suurten ikäluokkien ylimielisyyteen? He kun viittaavat monesti kintaalla tutkimustuloksiin, joiden perusteella suositellaan lapsen turvallisuuden vuoksi joitain toimia (pesuaineet ja lääkkeet lapsen ulottumattomiin, kaapit pultattuna seinään, hellan nupit irti, turvaistuin ja pyöräilykypärä käyttöön jne.). Perusteluksi välinpitämättömyydelleen suuri ikäluokka esittää sen, että ennenkään ei tehty niin. Vastaperustelua siitä, että ennen lapsia kuoli enemmän, tämä ikäluokka ei kuuntele. Vielä olen pohtinut, mitä tämä hyperventilointi tekee parisuhteelle. Äkkiseltään tuntuisi siltä, että ei ehkä mitään hyvää. Itse en ainoana vanhempana pääse tai joudu neuvottelemaan lapsenkasvatusasioista toisen vanhemman kanssa, mutta ajatus ylistressaavasta kumppanista kauhistuttaa!

Eniten olen kuitenkin miettinyt, miten tämä vouhkaaminen vaikuttaa lapsiin yksilöinä ja tähän ikäryhmään kollektiivisesti. Kiittelevätkö lapsemme myöhemmin huolenpidosta vai tuleeko heidän vanhempiensa stressistä ehkä jollain tapaa heidän sukupolvensa trauma?

Yhtä kaikki – minä aion joka tapauksessa ottaa vastedeskin hiukka lungimmin.

Happy mama