Shampanjaa vai kaurapuuroa?

13.11.2017 klo 07:00

Kuva: Shutterstock.

Suomalaisessa keskustelussa kuva pikkulapsiperheistä on ankea. Samanlaisiin tuulipukuihin pukeutuneet vanhemmat raahustavat pesemättömissä hiuksissa Prisman käytäviä tuholaislaumansa perässä. Elämä on silmäpusseja, pyykkivuoria, Lego-miinoja, keittiönkaapin oveen ikuisiksi ajoiksi juuttunutta kaurapuuroa, eikä koskaan, milloinkaan seksiä. Samaan aikaan hotelli Tornin kattokerroksessa lapsettomat pariskunnat siemailevat afterwork-shampanjaa ja piipahtavat iltapuhteiksi New Yorkissa.

Niinpä joskus tulevien vanhempien kuulee puhuvan, jopa kehuskelevan sillä, että lapsen syntyessä mikään ei tule muuttumaan. Parisuhde kukoistaa, ystäviä tavataan entiseen malliin ja pinot noir ja caffé macchiato virtaavat. Tällainen ajattelu on kahdelta kannalta ajateltuna naiivia.

Ensinnäkin on syntymää odottavan uuden ihmisen kannalta kamalaa ajatella, että hänen tulonsa tähän maailmaan ei muuttaisi mitään. Miten se olisi mahdollista, tai edes toivottavaa? On epärealistista kuvitella, että uusi perheenjäsen ei toisi mukanaan muutoksia. Toisaalta kuitenkin äiti ponnistaa maailmaan vain vauvan, ei pientaloaluetta, kultaistanoutajaa ja joka lauantaisia perhefarmariretkiä automarkettiin kehätien varrelle. Perhe-elämiä on yhtä monenlaisia kuin perheitä. Jotkut ovat onnellisia omakotitalossa metsän keskellä, toiset kaksiossa keskustassa.

Totuus on, että parisuhdetyytyväisyys laskee lasten saannin myötä ylivoimaisesti suurimmalla osalla pareista. Ristiriitoja voi tuottaa se, että kotiin jäävä osapuoli putoaa äkisti pois entisestä elämästä ja sosiaalisista kuvioista kakkavaippojen ja pukluharsojen keskelle, ja toinen kynsin hampain jatkaa elämäänsä kuten ennen.

Työssäkäyvän osapuolen voi olla vaikea hahmottaa, miten kokonaisvaltaista pienen ihmisen hoitaminen voi olla ja miten pitkiltä yksinäiset tunnit kotona neljän seinän sisällä saattavat toisesta tuntua. Toisaalta haastavan ja kiireisen työpäivän jälkeen voi tuntua kohtuuttomalta, jos kotona vastassa on väsynyt, kiukkuinen ja omaa aikaa kaipaava kumppani ja toinen työpäivä vauvanhoidon parissa.

Tutkimuksissa on havaittu, että lapsiperhe-elämää koskevien odotusten rikkoutuminen on suurempi riski parisuhdetyytyväisyydelle kuin muuttunut parisuhteen roolijako. Erityisesti äitien tyytyväisyyttä parisuhteeseen laskee se, jos isä osallistuu lapsen hoitoon vähemmän kuin äiti on odottanut. Toisaalta tiedetään, että pariskunnan kyky hallita stressiä yhdessä ja kumppanuus vanhemmuudessa ovat yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen läpi vanhemmaksi tulemisen prosessin ja lapsen ensimmäisten vuosien.

Parin yhteinen stressinhallintakyky viittaa siihen, miten parisuhteessa jaetaan ja kuunnellaan osapuolten stressikokemuksia ja ratkaistaan stressitilanteita. Vanhemmuuskumppanuus on yhteistä ymmärrystä siitä, miten lapsia halutaan kasvattaa ja sitä, kuinka vanhemmat tukevat toisiaan vanhemmuudessa. Jos nämä elementit ovat kunnossa, parisuhteeseenkin ollaan yleensä tyytyväisempiä.

Hyvä uutinen on se, että parin stressinhallinta ja vanhemmuuskumppanuus ovat tekijöitä, joihin voi vaikuttaa keskustelemalla. Parasta olisi käydä näitä asioita läpi jo siinä vaiheessa, kun lasta vasta suunnitellaan tai odotetaan. Mieluummin kuin pistää pää pensaaseen ja hokea, että mikään ei muutu, voisi myöntää, että ihan kaikki tulee muuttumaan. Välillä voi olla jopa ikävää, kurjaa tai rankkaa. Etukäteen valmistautumalla ja keskustelemalla töyssyjä voi kuitenkin pehmentää.

Pikkulapsiperhe-elämä, niin kuin monet muutkin hetket elämässä, on kuitenkin suhteellisen lyhyt vaihe. Tutkimusten mukaan lasten kasvaessa parisuhdetyytyväisyys yleensä kasvaa. Noin seitsenvuotiaiden lasten vanhemmat ovat keskimäärin vähintään yhtä tyytyväisiä parisuhteeseensa kuin lapsettomat pariskunnat. Matkan varrella on toivottavasti oppinut yhtä ja toista, kokenut ehkä uupumusta ja epätoivoa, mutta varmasti myös pökerryttävää onnea.

Edessä on todennäköisesti elämän huimin vuoristorata-ajelu. Ottakaa toisianne kädestä kiinni ja antakaa mennä!

Venla Berg
psykologi